Todistuksia Jumalan avun annosta

Jumalan apu hädässä

Jumala lupaa auttaa omiaan kun heillä on hätä. Näitä tilanteita, joissa uskova kääntyy Jumalan puoleen pyytäen apua, on jokaisen uskovan elämässä. Toiset eivät kerro niistä mitään. Toiset kertovat.

"Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, varma apumme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret sortuisivat merten syvyyksiin" (Psalmi 46:2-3).

"Huuda minua avuksi ahdistuksen päivänä. Minä vapautan sinut, ja sinä olet kunnioittava minua" (Psalmi 50:15).  

 

Kerron nyt tapauksen, jossa Jumala selvästi auttoi.

Olin vaimoni ja hänen naisystävänsä kanssa pitkällä automatkalla. Ajoimme moottoritiellä minä ratissa. Auto toimi hyvin. Yhtäkkiä auto alkoi nykiä ja nykiminen paheni pahenemistaan. Me ihmettelimme, että mitäs nyt on tapahtunut autolle kun nykii niin kovasti. Vauhti hiljeni hiljenemistään ja nykiminen paheni. Oli niin kuin auto olisi yskinyt. Lopulta vauhti oli kävelyvauhtia ja auto pysähtyä töksähti. Moottori oli sammunut. Minä ensimmäiseksi totesin, että ei ainakaan bensiini ole loppunut.

Me istuimme autossa moottoritiellä asumattomalla alueella. Mikä neuvoksi? Yritin startata autoa käyntiin, mutta se ei edes yrittänyt lähteä käyntiin. Yritin muutaman kerran ilman tulosta. En tahtonut startata akkua tyhjäksi, niin lopetin yrittämiset. Minä arvioin jonkun johdon virtapuolesta irronneen, tai menneen poikkivikaan, ja kone ei saa virtaa. Nousin autosta. Kävin katsomassa konepellin alla jos sieltä löytyisi korjattavaa. En löytänyt mitään silmin nähtävää vikaa. Vaimoni ja hänen naisystävänsä istuivat sillä aikaa autossa.

Minä istuin autoon. Totesin: "En löytänyt mitään vikaa, ja tässä me nyt istutaan moottoritiellä, ja auto ei starttaa." Kysyin: "Mitä tehdään?" Silloin vaimoni sanoi, että nyt ei auta muu kuin rukoilla. Hän nousi autosta päättäväisesti pyytäen naisystäväänsä mukaansa. He menivät auton eteen pannen kätensä konepellin päälle ja rukoilivat muutaman minuutin ajan. Minä istuin autossa miettien kuinkahan tässä nyt käy. Mielessäni kävi ajatuksia hotellimajoituksesta ja auton korjaamolle hinaamisesta ja pitkästä odottamisesta kunnes auto olisi korjattu. Näin myös dollarin seteleiden lentelevän minusta pois. Tämä tulisi kalliiksi. Ei tuntunut hyvältä. Oli muistaakseni perjantai-iltapäivä.

Sitten naiset istuivat autoon. Vaimoni sanoi minulle: "Me olemme nyt rukoilleet Leenan (muutettu nimi) kanssa Jeesusta auttamaan ja korjaamaan vian, niin että me voimme jatkaa matkaa. Jaikal, starttaa auto käyntiin ja lähdetään tästä." Ihmettelin mielessäni vaimoni uskonvarmuutta. Käänsin starttiavainta ja auto lähti käyntiin niin kuin siinä ei olisi mitään vikaa ollutkaan. Hämmästyin ja nostin äkkiä kytkintä jotta auto ei ehtisi "katua" käyntiinlähtöään. Niin jatkoimme matkaa auton toimiessa moitteettomasti. Kiitos Jeesukselle oli meidän kaikkien huulilla. Se tuli sydämen pohjasta. 

En tänä päivänäkään voi selittää tuota auton lakkoilemista ja vian korjaantumista muuten, kuin että todellinen vika autoon oli tullut, ja että Jeesus korjasi sen uskon rukouksen kautta. Tuon rukouksen suoritti vaimoni ja hänen naisystävänsä. Minulla itselläni ei tuossa tilanteessa ollut kovinkaan paljon uskoa. Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut uskoa ollenkaan. Tottuneena ajajana tiesin, että autoon on tullut vakava vika. Onneksi naiset eivät tienneet sitä, mitä minä tiesin. 

Olen kertonut todellisen tapauksen, ja meille tämä oli Jumalan ihme ja avun anto. Luonnollista selitystä tapahtumalle minulla ei ole. Oli kaunis ja kuiva kesäiltapäivä eikä sadetta eikä mitään sumua, joka olisi voinut aiheuttaa auton sammumisen.

 

JUMALAN APU KÄRSIVILLE

Raamattu kehottaa meitä kiittämään joka tilassa. Paavali ja Silas olivat Filippin vankilassa jalkapuussa selkä verille ruoskittuna. Kuitenkin he kiittelivät siellä Herraa. Ei heillä inhimillisesti ajatellen ollut varmaan mitään suurempaa kiitosfiilistä päällä. Mutta Paavali sanoi: "MINÄ TUNNEN HÄNET, JOHON MINÄ USKON, JA HÄN ON VOIMALLINEN". Hallelujaa!!!! 

Paavali tunsi Jeesuksen Kristuksen. Siksi Paavalilla oli rohkea luottamus Jumalaan. Herran tunteminen antoi luottamusta ja kiitollista mieltä. Olemme tässä Herran asian tähden. Meidät on ruoskittu verille, ja haavoja kirvelee ihan kauheasti. Meidät on pantu jalkapuuhun, emmekä tiedä, mitä meitä odottaa aamulla. Mutta me uskomme, että Herra on VOIMALLINEN, ja että Hän voi auttaa. Uskomme myös että, - "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa."

Silloin Paavali ja Silas ylistelivät Herraa. Mitä tapahtui? Auttoiko Herra heitä? Voit lukea Apt 16:22-40.

Minulla on joitakin omiakin kokemuksia kiitoksesta tuskan keskellä. Vaikkakaan näitä omia kärsimyksiäni ei voi verrata Paavalin ja Silaksen vankilavierailuun.

Olin kerran kahvilla seurakunnan kahvilassa muutamien uskovien seurakuntalaisten kanssa. Päätäni oli alkanut särkeä päivän aikana. Ensin särky oli lievä, mutta nyt se alkoi voimistua. Viimein päätä särki niin voimakkaasti, että en enää voinut istua ihmisten seurassa. Nousin ja kävelin vieressä olevaan suureen tyhjään kirkkosaliin. Nousin hitain raskain askelin niin korkealle parvekkeelle kuin vain pääsin. Katsoin hetken tyhjää kirkkosalia. Tunsin Pyhän Hengen läsnäolon ja Hänen rakkautensa tuskani keskellä. Herra tuntui olevan lähellä. Päänsärky oli nyt niin voimakas, että en tiennyt miten päin olisin. En voinut istua, seistä, kävellä enkä maata. Oloni oli todella tuskainen. Mietin mitä tehdä. Minulla ei ollut särkylääkkeitä. En ollut ottanut yhtään särkylääkettä sen päivän aikana. Silloin muistiini tuli Jumalan Sana;

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut" (Room 8:28).

Jotenkin ymmärsin, että Pyhä Henki puhuu minulle tämän Sanan kautta. "Me TIEDÄMME."  Oli siis jotakin, mitä minä nyt TIEDÄN. Siksi ajattelin, että tämä päänsärky täytyy koitua minun parhaakseni, koska Jumala sanoo niin. Ei kyllä tuntunut siltä, mutta uskoin Jumalan Sanan. Sain ajatuksiini heti perään toisen Raamatun Sanan:

"Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa" (1 Tess 5:18).

Ajattelin Jumalan nyt kertovan mitä minun tulisi tehdä tässä tilanteessa. Tuntui todella oudolta ja järjenvastaiselta kiittää Jumalaa tässä tilassa ja tästä kärsimyksestäni. Päätin kuitenkin tehdä niin kuin Pyhä Henki kehottaa minua tekemään. Puhuin Jeesukselle hiljaisella kuiskaavalla äänellä. En voinut puhua normaalisti koska pää oli halkeamassa. Siltä se ainakin tuntui. Jokainen kuiskauskin tuotti tuskaa. Sanoin Jeesukselle tuskin kuuluvalla äänellä: "Minä uskon sinun Sanan kun sanot minulle, että tämä päänsärky koituu minun parhaakseni, sillä minä rakastan Sinua. Uskon myös, että minun tulee kiittää Sinua tässä tilanteessa ja tästä päänsärystäkin. Siksi minä teen nyt niin kuin Sinä sanot." Sitten kiitin Jeesusta siitä, että tämä päänsärky koituu minun parhaakseni. Kiitin Jeesusta siitä tuskasta, jota tunnen juuri nyt. Pää tuntui halkeavan. Kuitenkin kiitin Jeesusta.

Sitten lisäsin tuohon kiitokseen pyynnön. Sanoin Herralle: "Mutta, koska minä en kestä tätä päänsärkyä, eikä minulla ole särkylääkkeitä, niin ota pois tämä tuska." Silloin tuo päänsärky alkoi lähteä. Se haihtui muutaman minuutin aikana täysin. Hetken kuluttua kävelin alas parvekkeelta ilman pienintäkään särkyä päässäni. Ihmettelin Herran armotekoa ja iloitsin siitä.

"Kiitos Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor 2:14 RK).

"Lisääntyköön teille armo ja rauha Jumalan ja Jeesuksen, meidän Herramme, tuntemisessa. Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille  hänen tuntemisensa kautta  kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon." (2 Piet 1:2-3 RK).

"Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa" (2 Piet 3:18 RK).

 

TOINEN KOKEMUS TUSKAN KESKELTÄ NOUSEVASTA KIITOKSESTA.

Menetin kaksosveljeni auto-onnettomuudessa -90 luvun lopulla. Veljeni oli palaamassa lomalta ja hänellä oli pitkä matka edessä.  Olin onnettomuuden sattuessa hänen kodissaan vaimoni kanssa odottamassa häntä kotiin. Olimme illalla olleet tervehtimässä ystäviä. Tulimme veljeni asunnolle myöhään illalla. Myöhemmin ymmärsin, että juuri siinä hetkessä kun astuimme sisään hänen taloon, veljeni joutui tuohon onnettomuuteen. Hän kuoli onnettomuuspaikalle. Heräsin vaimoni kanssa yöllä puoli viiden aikoihin puhelimen soidessa yhtenään. Saimme suruviestin vanhemman veljeni vaimon kautta.

Onnettomuuden jälkeinen vuorokausi meni ikään kuin pilvessä. Olin surun murtama. Sisimmässäni oli valtava tuska ja ahdistus. En enää koskaan voisi olla iloinen. Näin ajattelin ja sanoinkin vaimolleni: "Et enää koskaan näe minua iloisena." Aamulla varhain ilmoitin tapahtuneesta veljeni lähimmille naapureille, joiden kanssa hän oli ollut yhteydessä jotta heidän ei tarvitsisi saada tietoa tapahtuneesta lehden kautta. Sitten heti ennen lehden ilmestymistä postilaatikkoihin ajoin veljeni työmaalle. Kerroin onnettomuudesta hänen pitkäaikaiselle työnjohtajalleen. Työnjohtaja itki ääneensä. Veljeni oli vanha työntekijä ja työnjohtaja tunsi hänet hyvin. Nukuimme yön yli. Seuraavana päivänä toimitimme koko päivän kuolemantapauksen johdosta esille tulleita käytännön asioita.

Seuraavana päivänä heräsin vasta aamupäivällä. Noustuani sängystä kävelin suoraan veljeni makuuhuoneeseen. Polvistuin hänen sänkynsä eteen pannen kädet sängyn päälle. Tunsin veljeni tuoksun makuvaatteissa. Tuska, suru ja ahdistus rinnassani ei ollut helpottunut yhtään. 

Siinä ollessani polvillani, tunsin tarvetta puhutella Jumalaa tapahtuneesta. Huomasin nyt, että en ollut onnettomuuden jälkeen rukoillut ollenkaan vaikka olin tottunut puhumaan Jumalalle rukouksessa päivittäin. Mietin hetken mitä sanoa Jeesukselle Kristukselle. Koin selvästi, että minun tulisi kiittää Jeesusta eikä esittää syyttäviä; "Miksi sinä sallit tämän tapahtua?" kysymyksiä. Minun ei siis tulisi syyttää Jumalaa tapahtuneesta. 

Mietin hetken mitä sanoa. Sitten pakotin itseni kiittämään Jeesusta. Se ei ollut helppoa. Pakotin itseni kiittämään Jeesusta. Etsin kiitosaiheita. Kiitin Jeesusta siitä, että Hän oli kuollut veljenikin puolesta. Kiitin Jeesusta evankeliumista, jonka veljeni oli saanut kuulla. Kiitin Jeesusta siitä mahdollisuudesta, että hän on pelastettujen joukossa. Kiitin Jeesusta siitä, että Hän oli puhunut veljelleni ja kutsunut häntäkin sisälle pelastukseen. Veljeni ei ollut julkisesti uskoa Jeesukseen tunnustava kristitty.

Hetken siinä kiitellessäni Jeesusta kaikesta siitä hyvästä, mitä Hän oli tehnyt veljeni puolesta, ja mitä Hän oli vaikuttanut veljeni elämässä, huomasin, että sydämeni tuska oli otettu minulta pois. Se nousi päältäni niin kuin sumuverho tai raskas peitto, joka nostettiin hartioiltani. Olin nyt täysin ilman surua ja tuskaa sydämessäni. Hämmästyksekseni olin nyt jopa iloinen. Olin täysin vapaa kaikesta surusta ja ahdistuksestakin. Nousin polviltani iloisena. Hämmästyin suuresti, koska muutos oli niin valtava. Jeesus oli nostanut pois tuskani. Hän vapautti minut  täydellisesti. Tilalle oli tullut luottamus Hänen armoonsa ja rakkauteensa. Tunsin melkein huonoa omaatuntoa siitä ilosta, jota nyt koin. Olin vapaa!!! Jaksoin nyt jatkaa uskossa eteenpäin seuraten Vapahtajaani Jeesusta Kristusta.

Kiitos ja kunnia Jeesukselle Kristukselle.

Myöhemmin koin, että Jumala puhui minulle monella eri tavalla ja vahvisti uskoni veljeni pelastumiseen. Pyhä Henki puhui minulle mm. Jeesuksen tulosta Lasaruksen haudalle. Herra sanoi minulle: "Ihmisten mielestä minä joskus myöhästyn mutta, MINÄ EN MYÖHÄSTY KOSKAAN!"

Ymmärsin, että Jeesus oli ollut onnettomuuspaikalla, ja että veljelleni aikaisemmin Jumalan suusta tulleet Sanat olivat pelastaneet hänet siinä onnettomuuspaikalla. Veljeni sai armon ottaa vastaan Herra Jeesus Kristus ennen kuolemaansa, mikäli hän ei ollut tehnyt sitä aikaisemmin. Onnettomuuspaikalle tullut henkilö on myöhemmin todistanut veljeni olleen tajuissaan hänen tullessaan paikalle. 

Sitten kerron kokonaan toisenlaisen tapauksen. Tämä tapaus liittyy myös autoon niin kuin edellä kertomani tapauskin.

 

MIKSI OLET PYSÄKÖINYT AUTOSI OJAAN?

Olin eräällä kylällä todistamassa Jeesuksesta. Koputin oviin ja todistin ihmisten omissa kodeissa Jeesuksesta Kristuksesta. Sitten ajoin autollani erehdyksessä tielle, jolle minun ei pitänyt ollenkaan joutua. Kun huomasin ajaneeni väärin, pysäytin auton ja päätin kääntää auton siinä paikalla. Oli kevättalvi ja näin lumikelkkatien lähtevän tieltä. Sen kummempia ajattelematta peruutin auton perän kelkkatielle, ja hupsis, perä putosi ojaan. Silloin minä huomasin, että eihän tässä ollutkaan tietä alla. Tässä onkin ainoastaan talvikelkkatie. Mitä tehdä?

Autoni keula oli nyt tiellä ja perä ojassa. Autoni sulki tuon erittäin kapean tien miltei kokonaan. Tästä epänormaalista "parkkipaikasta" oli vain vähän matkan päässä jyrkkä mutka tiessä. Tuo mutka teki tilanteen vaaralliseksi toisille autoilijoille. Näkyvyys oli hyvin rajoitettu. Sitä paitsi oli vielä erittäin liukas keli.

Katselin huolestuneena ympärilleni ja totesin, että jos mutkan takaa tulee nyt auto normaalilla vauhdilla, se ei ehkä ehdi pysähtymään ja kolaroi minun autoni kanssa, tai se joutuu ajamaan tieltä ulos, sillä autoni tukkii tien. Minä panin ykkösvaihteen päälle ja yritin ajaa auton tielle. Auto ei liikahtanutkaan. Totesin tilanteen toivottomaksi. Ilman apua en selviä tästä.

Päätin rukoilla. Käännyin tämän syntyneen tilanteen johdosta Elävän Jumalan puoleen. Ensin minä tunnustin Jeesukselle Kristukselle, että tapahtunut on täysin minun syytäni. Sitten pyysin Häneltä anteeksi huolimattomuuttani. Kerroin sitten Herralle, että olen kuitenkin Sinun asiallasi joutunut vaikeuksiin. Pyysin Häntä auttamaan minut tielle autoni kanssa. Sanoin Herralle Jeesukselle Kristukselle näin: "Lähetä enkelisi nostamaan auto tielle, tai nosta itse auto tielle. Minä panen nyt vaihteen päälle ja ajan auton tielle, ja Sinä autat minua, Jeesuksen nimessä!" Niin minä nostin kytkintä ja painoin kaasua. Ei mitään tapahtunut. Auto ei liikahtanutkaan paikaltaan. Vetävät takarenkaat riippuivat pelkän löysän lumen päällä. Minä häpesin nyt tuota yltiöpäistä rohkeaa rukoustani. Sanoin nyt vähän nöyremmin Jeesukselle:

"Kyllä minä ymmärrän jos Sinä et voi antaa minun kokea niin suurta ihmettä, että Sinä itse nostat autoni tielle. Minähän voisin ylpistyä sellaisen ihmeen kokemisesta. Mutta nyt, Jeesus, meillä on tässä sellainen tilanne, että autoni sulkee tien hyvin vaarallisessa paikassa, ja minä en voi jäädä tähän autoni kanssa. Jos Sinä et itse nosta autoa tielle, lähetä nuoria miehiä nostamaan auto tielle. Jeesuksen nimessä, aamen!"

Olin rukoillut istuen ratin takana katse alas painettuna. Nyt nostin katseeni ja katsoin suoraan eteenpäin. Näin moottorikelkan valot kauempana metsässä tulevan suoraan minua kohti. Olinhan "pysäköinyt" autoni kelkkatielle.  Sitten näin, että kelkkoja tulikin kaksi. Kelkat lähestyivät minua kovaa vauhtia. Minä katsoin oikealle. (Vasemmalla oli tuo vaarallinen mutka). Näin suoran päässä auton valot, jotka myös lähestyivät minua.  

Moottorikelkat ja auto pysähtyivät tielle samanaikaisesti minusta viistosti oikealle. Kelkkojen päältä nousi neljä nuorta miestä. Autosta nousi myös neljä nuorta miestä. Samassa huomasin, että olin autoineni tullut noiden nuorten miesten piirittämäksi. Yksi heistä nauroi ja sanoi minulle: "Miksi sinä olet pysäköinyt autosi ojaan?" Sitten miehet enempää kyselemättä ja neuvottelematta tarttuivat autosta kiinni ja sanoivat minulle: "Aja!". Minä nostin kytkintä ja ajoin auton tielle. Miehet puistivat lumet vaatteistaan ja iloisesti nauraen nousivat kelkkojensa päälle ja istuivat autoon ja lähtivät paikalta. 

Minä olin saanut tarpeeksi päivän seikkailuista. Ajoin kotiin kiitellen Herraa avunannosta.

 

HERRA JEESUS PARANSI VATSAVAIVAT

Jokin aika uskoon tulostani vatsani alkoi reistailla. Minulla oli suuria vaikeuksia ummetuksen johdosta. Vatsa vain ei tahtonut toimia ollenkaan. Jouduin joskus paastoamaan pitkäänkin jotta saisin vatsani toimimaan. Joskus vatsa toimi paremmin, mutta sitten se taas reistaili. 

Menin seurakunnan järjestämään hengelliseen kokoukseen jokseenkin huonossa kunnossa. Kokouksessa oli vieraileva evankelista puhumassa. Tällä evankelistalla oli se maine, että Herra käyttää häntä sairaiden parantamisessa. 

Kuunnellessani evankelistan saarnaa, minä tiesin, että kokouksen lopussa ihmiset tulisivat jonottamaan miehen kätten alle siunattavaksi. Näin oli aina kun vieraileva puhuja oli kokouksessa saarnannut. Minua vähän kiusasi se, että ihmiset menevät aina suurin joukoin siunattavaksi vain silloin, kun kokouksessa saarnaa ja rukoilee vieraileva puhuja. Mutta kun seurakunnan oma pastori, tai joku muu seurakuntalainen saarnaa, kukaan ei mene hänen siunattavakseen. Siksi ajattelin toisten uskovien odottavan kokevansa vain vierailevien puhujien kautta ihmeitä ja parantumisia. Se soti minun "teologiaani" vastaan. Minä en olisi riippuvainen kenestäkään vierailevasta puhujasta. Enhän odottanut, että ihminen parantaisi minut. 

Siinä istuessani ja  kuunnellessani saarnaa, minä ajattelin ja rukoilin Herralle "nöyrästi" jotenkin näin:

"Herra Jeesus! Minä en varmasti mene tuon miehen kätten alle siunattavaksi. En odota ihmiseltä yhtään mitään. Odotan parantumista ainoastaan ja vain Sinulta. Sinä voit parantaa minut tähän penkkiin ilman ihmistä. Herra Jeesus! Paranna minut tähän penkkiin."

Nyt minulle kävi niin kuin uskoville on tapana käydä. Jumala puhuu ja uskova kuulee Jumalan äänen kun uskova kääntyy Jumalan puoleen ja rukoilee Häntä. Pyhä Henki sanoi sisimmässäni aivan selvästi: "Sitä varten minä olen palvelijani lähettänyt, että minä hänen kauttaan siunaan sinua."

Sanoin ajatuksissani Herralle: "Okei, jos asia on niin, minä menen tuon miehen kätten alle siunattavaksi, mutta minä otan parantumisen Sinulta, en ihmiseltä."

Saarnan jälkeen uskovat jonottivat miehen kätten alle siunattavaksi. Minä istuin paikoillani ja annoin kaikkien halukkaiden mennä siunattavaksi ennen minua. Päätin mennä siunattavaksi aivan viimeiseksi.

Lopuksi sali oli aivan tyhjä. Evankelista oli yksin salin edessä. Hän kokosi tavaroitaan laukkuunsa. Kävelin hänen luokseen peläten, että hän on jo niin väsynyt, ettei hän enää jaksa eikä tahdo rukoilla puolestani. Sanoin hänelle: "Minulla on ongelmia ummetuksen kanssa. Voisitko rukoilla vielä minunkin puolesta, että Herra parantaa minut."  Hän sanoi heti reippaaseen tyyliinsä: "No, eihän siinä mitään, rukoillaan pois." Sitten hän pani kätensä olkapäilleni ja seisten rukoili Herraa parantamaan minut Jeesuksen nimessä. Rukouskaava oli siitä lyhimmästä päästä. Rukous kesti n. kymmenen sekuntia. Sitten hän kääntyi heti minusta pois ja jatkoi tavaroittensa kokoamista kiinnittämättä minuun mitään huomiota. Ymmärsin, että hänen työpäivänsä on päättynyt, ja että hän on väsynyt ja tahtoo lähteä nukkumaan. Minä lähdin kotiin.  

En kokenut yhtään mitään. Mutta olin iloinen, että olin tehnyt niin kuin ymmärsin, että Jumala tahtoi minun tekevän. Olin käynyt Hänen palvelijansa kätten alla siunattavana Herran käskystä. Se ei pitäisi olla turhaa. 

Seuraavana aamuna huomasin, että oloni oli helppo ja ummetus oli poissa. Vatsa toimi niin kuin sen tuleekin toimia täysin terveellä miehellä. Mikä helpotus. Ihmettelin vatsani hyvää moitteetonta toimintaa koska muutos aikaisempaan verrattuna oli valtava. Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle.

Jatkuu "Minä autan sinua" tekstissä.

Skriv en kommentar: (Klicka här)

123minsida.se
Bokstäver kvar: 160
OK Skickar...
Se alla kommentarer

| Svar

Senaste kommentarer

07.08 | 10:48

Jag gillar också Heliga andens kraft

...
23.07 | 04:00

Pelastusta ei voi ansaita mitenkään. Se on Jumalan lahja meille Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta Jeesuksen Herraksi tunnustaminen pelastaa, Raamattu todista niin

...
22.07 | 12:38

Room 10 tunnustus ei ole lakia jota suorittamalla tienataan pelastus. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

...
17.12 | 22:39

Siunausta, tuo oli hyvä ja selkeä alustus. Vaikka saankin olla jo uskossa, mutta vahvistua voi Aina yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme

...
Du gillar den här sidan