PELASTUSKOKEMUKSENI
Aloin kiinnostua
Jumalasta joskus -80 luvun lopulla. Ajattelin, että mikäli Jumala voidaan
löytää, ja Hänen kanssaan voidaan elää, minä tahdon löytää Jumalan ja elää
Hänen kanssaan. Ajattelin myös Jeesusta ja Raamatun todistusta Hänestä.
Päättelin mielessäni; koska Jeesus Kristus on voittanut kuoleman ja noussut
kuolleista, se täytyy tarkoittaa sitä, että Hän on elävä persoona, ja että Hän
elää tänäkin päivänä. Minä uskoin että Jeesus elää.
Päättelin myös
näin: Elävän persoonan täytyy voida kohdata. Hänen kanssaan täytyy voida elää
ja seurustella ja jopa keskustella. Minä kiinnostuin elävästä ylösnousseesta
Jeesuksesta Kristuksesta. Tahdoin löytää Hänet. Mutta mistä ja miten löytäisin
Hänet?
Uskoon tulossa
löysin Jeesuksen. Jeesuksessa Kristuksessa löysin myös Jumalan. Sain yhteyden
Jumalaan. Sain kuulla Hänen äänensä. Jumala tuli todellisena persoonana
elämääni tuntuvalla tavalla. Sain kokea Hänet ja elää Hänen kanssaan. Sain jopa
tehdä Hänen tekojaan. Sain kokea tunnemaailmassani, että olin jo nyt päässyt
paratiisiin. Uusi elämä oli alkanut Jeesuksen seurassa.
Meidän ihmisten
uskoon tulo käy monien elämänvaiheiden kautta. Jumala puhuu meille monella
tavalla ja kutsuu meitä kaikkia, mutta me emme aina huomaa sitä. Minä tein, niin
kuin monet ihmiset tekevät, joilla on jonkun verran tietoa uskon asioista, minä
pakoilin Jumalaa vaikka toisaalta minä myös kaipasin ja etsin Jumalaa. Uskon
ratkaisu kun edellyttää meiltä jotakin. Se myös muuttaa elämämme ja me
pelkäämme sitä muutosta. Siksi me ihmiset pyrimme siirtämään uskon ratkaisua
tulevaisuuteen.
Tällä omalla
uskoon tulo kertomuksellani tahdon kertoa, että meillä jokaisella on todellakin
mahdollista saada yhteys Elävään Jumalaan. Jumala on todellinen elävä persoona.
Hänet voidaan kohdata Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala antaa löytää itsensä kun
me etsimme Häntä koko sydämestämme.
Jeremia 29:13
"Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta
sydämestänne."
Uskoon tuloni
todellakin muutti elämäni. Hämmästyttävintä uskoon tulossani oli se, että koin
täydellisen anteeksiantamuksen kautta, että olen saanut takaisin kaipaamani
lapsuuteni puhtauden ja viattomuuden. Sain myös kokea lapsuuteni onnen. En siis
saanut ainoastaan uutta elämää Jumalan kanssa. Sain aloittaa uuden elämän
Jumalan lapsena onnellisena ja vapaana synnistä puhtaana puhtaalta pohjalta.
Kerron tästä lisää, ja siitä, mihin se perustuu todistukseni lopussa. Mutta
ensin oma uskoon tuloni ja Jumalan kohtaamiseni joka oli hyvin voimakas ja muutti
elämäni. Ota aikaa ja lue.
http://www.youtube.com/watch?v=VkWrhZdTNIk
ELÄMÄNI TAUSTOJA USKOON TULOLLENI
Synnyin uskovaan
kotiin. Molemmat vanhempani olivat Jeesukseen Kristukseen uskovia. Kävin
lapsena kirkossa isän ja äidin kanssa. Olin 10 -13 -vuotias kun istuin kirkossa
ja kuuntelin papin saarnaa. Ajattelin, että minäkin aikuisena tulen saarnaamaan
Jumalan sanaa, niin kuin tuo pappi tuolla saarnastuolissa saarnaa. Raamattu oli
minulle pyhä Kirja. Se oli jopa niin pyhä, että siihen tuskin uskalsi koskea.
Uskoin jo lapsena, että Raamattu on Jumalan Sanaa.
Rippikoululeirillä
tunsin Jumalan läsnäolon ja rakkauden. Kerran nuotioillan jälkeen leiriä
vetänyt nuori pappi pyysi minua jäämään hänen kanssaan nuotiolle. Hänellä olisi
asiaa minulle. Tuo nuori pappi oli minun turva leirillä. Kunnioitin ja rakastin
häntä. Olin iloinen ja odotin jännittyneenä mitä asiaa hänellä olisi minulle.
Toiset rippikoululaiset poistuivat paikalta. Minä jäin yksin papin kanssa. En
muista mitä hän puhui minulle. Muistan kuitenkin hämärästi, että keskustelumme
käsitteli uskon asioita. Luultavasti pappi johdatti minut antautumaan
Jumalalle, ja niin myös sisälle pelastukseen. Näin olen jälkeenpäin päätellyt,
koska tuon nuotioiltakeskustelun jälkeen minä olin todella onnellinen.
Nämä vuodet
olivat elämäni onnellisinta aikaa. Muistan kuinka koulun päättäjäisten jälkeen
makasin selälläni kotipihani nurmikolla alkukesän luonnon tuoreudessa äidin
runsaiden kukkaistutusten vierellä. Mielessäni soi suvivirsi: "Jo joutui
armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen."
Katsoin taivaalla leijuvia pilviä ja korkealla liiteleviä kotkia. Viereisessä
metsässä harakat nauroivat ja pensaikoissa pikkulinnut lauloivat iloisesti
auringon paistaessa ja lämmittäessä olemustani. Minä koin myös hengellisen
lämmön. Koin Jumalan rakkauden. Ajattelin, että tämän kaiken on Jumala luonut
ja antanut meille ihmisille. Tunsin itseni onnelliseksi.
Ammatin valinnan
tullessa ajankohtaiseksi, minua kiinnosti vain ja ainoastaan papin ammatti.
Ennen lopullista ammatin valintaa menin kirkkoon jumalanpalvelukseen
tarkastuskäynnille. Päätin tällä kertaa katsoa erikoisen tarkasti mitä pappi
tekee, ja arvioida, olisiko minusta papiksi. Ajattelin kykeneväni kaikkeen
siihen, mitä pappi tekee, kunhan olen ensin käynyt teologian koulun. Ajattelin
myös kykeneväni saarnaamaan Raamatusta luettuani Raamattua. Mutta sitten pappi
alkoi laulaa. Siihen romahti haaveeni papin ammatista. Minä en voinut
kuvitellakaan laulavani julkisesti. En todellakaan osaa laulaa. Teologian
koulukaan ei tekisi minusta laulajaa. Minun täytyi jättää papin ammatti ja
etsiä itselleni toinen ammatti. Menin kauppakouluun.
Minusta varttui
nuori mies. Jumala ja Jeesus jäivät sinne jonnekin taka-alalle. Kauppakoulun
jälkeen minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Minä joko jatkaisin opintoja, tai minä
suorittaisin asevelvollisuuteni. Astuin armeijan harmaisiin. Ajattelin
jatkavani opintoja armeijan jälkeen.
Muistan kuinka
armeijassa pidettiin hartaustilaisuuksia. Joku piti todella lyhyen
"hengellisen" puheen. Sitten hyvin usein sotilaat lauloivat virren
"Joutukaa sielut on aikamme kallis".
Laulu kuulosti ihan kamalalta. Sotilastoverini tuntuivat pilkkaavan
Jumalaa laulullaan. He nauroivat ja hymyilivät pilkallisesti laulun sanomalle.
Minä kärsin sotilaiden suhtautumisesta hengellisiin asioihin. Minua harmitti
se, että en ollut lukenut Raamattua, enkä siksi osannut puhua heille Jumalan
sanaa. Muussa tapauksessa olisin tahtonut ottaa kaikki mahdolliset
hartaustilaisuuksien puheenvuorot. Tahdoin puhua heille Jumalan sanaa. Se olisi
ollut minun tehtäväni. Näin ajattelin seistessäni rivissä ja kuunnellessani ja
arvioidessani julistusta. Huomasin kuitenkin järkytyksekseni, että en
uskaltaisi puhua heille, vaikka osaisinkin puhua Raamatusta. En ollut kertonut
yhdellekään sotilastoverilleni olevani uskossa Jeesukseen Kristukseen. Minä
kuitenkin tunsin, että olin jonkunlaisessa uskossa Jeesukseen.
Armeijan jälkeen
opinnot eivät kiinnostaneet minua ollenkaan. Veljeni, joka oli edeltä muuttanut
Ruotsiin, houkutteli minutkin Ruotsiin. Muutin Ruotsiin. Sain töitä eräästä
suuresta yrityksestä. Viihdyin työmaalla ja työtovereiden kanssa vallan
mainiosti. Opin ruotsin kielen. Nyt uskon asiat olivat jo unohtuneet täysin.
Elämääni oli tullut muita asioita. Haaveilin taloudellisesta menestyksestä ja
perheen perustamisesta jotka tekisivät minusta onnellisen miehen. Raha ja perhe
on elämän tarkoitus, minä ajattelin. Minun tulisi nyt ansaita rahaa niin paljon
kuin mahdollista, jotta voisin antaa hyvän elämän tulevalle vaimolleni ja
lapsille.
Kuitenkin kaikki
pyrkimykseni menestykseen ja onnen saavuttamiseen tuntuivat ponnistuksistani
huolimatta valuvan hiekkaan. Löin pääni seinään hyvinkin pahasti. Menetin
kaikki sijoittamani rahat, kaikki säästöni, eräässä epäonnistuneessa
osakekaupassa. Menetin myös autoni ojaan ajossa. Autosta tuli romu, mutta minä selvisin
rytäkästä vammoitta. Koska minulla oli vain pakollinen liikennevakuutus, en
saanut mitään vakuutusyhtiöltä. Kärsin itse vahingon. Sopivaa vaimoehdokastakaan
ei näyttänyt löytyvän. Minä olin yksin. Ajellessani aamuvuorosta kotiin,
haaveilin, että olenkin vain nähnyt pahaa unta yksinäisyydestäni. Haaveilin,
että kun tulen kotiin, siellä vaimo odottaa minua lasten kanssa. Lapset
juoksevat iloisesti isää vastaan isän syliin. Sitten minä saan käydä valmiiksi
katettuun ruokapöytään. Mutta kotini oli aina tyhjä.
Minä voin
huonosti. Tunsin myös suurta sisäistä tyhjyyttä. Elämästäni tuntui puuttuvan
jotakin syvällistä ja oleellista, sellaista mitä tämä maailma ei voi tarjota.
Elämällä ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. Tulevaisuuskin näytti
lohduttomalta. Tätäkö se elämä on; työtä, nukkumista, syömistä ja telkkarin
tollottamista? Muistan kuinka katsoin iltaisin "hyviä" elokuvia. Nekin
tuntuivat olevan tyhjyyttä täynnä. En siis saanut telkkarinkaan kautta mitään
tyydytystä sydämeni tyhjyyteen ja kaipuuseen. Usein ajattelin, että en olisi
menettänyt yhtään mitään, vaikka olisin jättänyt katsomatta illan elokuvan.
Monesti jopa kaduin sitä, että olin viettänyt illan television ääressä.
Olisinhan voinut käyttää tuon ajan paremminkin. Kuuntelin myös maailmallista
musiikkia, mutta sekin oli mitään sanomatonta lallatusta eikä antanut minulle
yhtään mitään. Minä voin huonosti.
Taloudellisten
menetysteni tähden ajattelin, että mitä se hyödyttää ansaita rahaakaan, kun
kuitenkin kaikki menee? Heikkohermoinen ihminen olisi voinut jopa menettää
mielenterveytensä vastoinkäymisteni ja yksinäisyyteni tähden. Mutta minä olin
"kovis" ja selvisin suuremmilta masennuksilta. Lohduttelin itseäni
sillä, että taloudellisista menetyksistäni ei kuitenkaan kenenkään toisen
tarvitse kärsiä. Aloin pikku hiljaa ymmärtää, että Jumala kutsuu minua
vaikeuksieni kautta.
https://www.youtube.com/watch?v=qCOJ_SPqeLQ
KIINNOSTUS UFOJA
KOHTAAN
Kiinnostuin
yliluonnollisista ilmiöistä. Kiinnostuin ufoista. Ostin ja luin erään
ufokirjan. Kirja sai minut kaipaamaan yhteyttä ufojen kanssa. Ajattelin, että
mikäli ufot ovat todellisia olentoja, niiden kohtaaminen olisi todella jännittävää.
Kerran
kävellessäni yksin metsätiellä myöhäissyksyn iltayössä tähtitaivaan alla
täydessä kirkkaassa kuutamossa, minä jopa rukoilin ufoja ilmestymään minulle.
Samassa muistiini tuli Raamatun Sana: "Älköön kuitenkaan tapahtuko minun
tahtoni vaan sinun" (Luuk 22:42). Hämmästyin ja ajattelin, että mistä
minulle tuo ajatus tuli. Tiesin sen olevan Jeesuksen Getsemanessa puhuma rukous
Isälle. Ajattelin, että varmaan Jumala antoi tuon Sanan minulle. Jumala tahtoi
varottaa ja varjella minua ufoista.
Olin myös
epävarma siitä, mitä seurauksia ufojen ilmestymisestä olisi minulle, ja ufojen
mahdollinen kohtaaminen pelottikin minua. Siksi käännyin välittömästi, miltei
samaan hengenvetoon, myös Jumalan puoleen. Päätin rukoilla Jeesuksen rukouksen.
Sanoin Jumalalle: "Jumala, tapahtukoon minulle kuitenkin Sinun tahtosi, ei
minun tahto. Jos ufot eivät ole minulle hyväksi, älä anna niiden ilmestyä
minulle." Ajattelin silloin, että ufot ovat eksytystä, eikä minun tule
etsiä niitä. Kiinnostukseni ufoihin loppui nyt täysin.
JUMALA NÄYTTÄÄ
ETTEI RAHA TUO ONNEA
Noihin aikoihin
näin kaupassa erään viikkolehden etusivulla yhden maailman rikkaimpiin kuuluvan
naisen kuvan. Hänen kasvonsa olivat punaiset paljosta itkemisestä. Silmät
olivat turvoksissa meikin valuessa poskilla. Kuvan päällä oli teksti: ”Olen
maailman onnettomin ihminen.” Hän näytti todellakin hyvin onnettomalta. Tuo
kuva ja sen teksti kolahtivat sydämeeni. Ymmärsin silloin, ettei raha voi tuoda
onnea, koska tällä henkilöllä on niin paljon rahaa, että hän voi hankkia
itselleen mitä hän tahtoo. Siitä huolimatta hän oli onneton. Tämä tie onnen
saavuttamiseen sulkeutui minulta kerralla. Ymmärsin, että minun tulee etsiä
onnea ja elämän tarkoitusta toisesta lähteestä. Uskon asiat tulivat
ajatuksiini.
JUMALA VARJELLUT
OMANAAN LAPSUUDESTANI ASTI
Ollessani kerran
ostoksilla ruokakaupassa, näin kassajonossa seistessäni kassan vieressä
telineessä hengellisiä kasetteja. Tunnettu ruotsalainen laulaja Christer
Sjögren lauloi hengellisiä lauluja orkesterinsa säestämänä. Minä ostin kasetin.
Kuuntelin kotona yksinäisyydessäni niin kovalla äänen voimakkuudella kuin
korvani kestivät: "Han har öppnat pärleporten så att jag kan komma in. Genom
blodet har Han frälst mig och bevarat mig som sin." Suomeksi; "Hän on avannut helmiportin niin
että minä voin astua sisään. Verensä kautta Hän on pelastanut minut ja
säilyttänyt minut omanaan". Lauloin Christerin mukana tuota laulua ja
nautin sen sanomasta.
http://www.youtube.com/watch?v=_vOy1KV7w80
Sitten oli nukkumaan
panon aika. Nousin yläkertaan ja polvistuin makuhuoneen ikkunan eteen. Katselin
tähtitaivasta ja rukoilin "Isä meidän" rukouksen. Panin nukkumaan
lievässä autuuden tunteessa. Noihin aikoihin rukoilin joskus ennen nukkumaan
panoa.
JUMALA KUTSUU
KORVIN KUULTAVALLA ÄÄNELLÄ
Kerran sitten
keittiössä tiskatessani joku takanani lausui kutsuvalla äänellä etunimeni. Minä
käännyin hämmästyneenä katsomaan kuka minulle puhuu. En nähnyt ketään. Tiesin,
että asunnossani ei ole muita ihmisiä. Tiesin olevani yksin. Kuitenkin kuulin
takanani selvän miehen äänen joka lausui kuultavalla äänellä nimeni. Ääni oli
lempeä ja rakkaudellinen. Siksi minulla ei ollut mitään pelkoa.
Tämä toistui
muutaman päivän kuluttua. Kuulin taas miehen äänen joka takanani sanoi
etunimeni. Minä käännyin katsomaan, ei ketään. Otin "taisteluasennon"
ja sanoin huumorilla kyllästetyn vastaukseni: "Kuka täällä puhuu minulle?
Tule esille ja tappele kanssani niin kuin mies." Ei mitään vastausta.
Ihmettelin tätä kokemusta ja mietin, että puhuuko todella Jumala minulle näin
konkreettisesti kuuluvalla äänellä. Mitään muuta selitystä äänelle en löytänyt.
Ajattelin, että ei minun ehkä olisi pitänyt haastaa Jumalaa tappeluun. Jätin
asian pohdinnan ja "unohdin" sen.
Myöhemmin uskoon
tuloni jälkeen ymmärsin, että olin todella kuullut Jumalan kutsu. Olen
harmitellut kun en silloin ymmärtänyt pudota polvilleni ja vastata: "Puhu
Herra, palvelijasi kuuntelee."
TIEDE TUNNUSTAA
LUOMISEN
Televisiosta tuli
dokumenttiohjelma "Ihmisen alkuperä". Minä kiinnostuin tuosta
dokumentista ja päätin katsoa sen. Ajattelin, että mitähän tiede sanoo ihmisen
syntyperästä. Todistaako se luomiskertomuksen todeksi, vai alkavatko
tiedemiehet puhumaan jostakin alkulimasta ja apinoista? Huomasin hämmästyksekseni,
ettei tämä asia ole minullekaan täysin selvä, vaikka pidinkin itseäni jonkin
asteisena uskovana. Nyt saisin tieteen selityksen ja vastauksen tähän tärkeään
kysymykseen. Istuin tällä kertaa erittäin suurella mielenkiinnolla töllöttimen
ääreen.
Tuossa
dokumentissa haastateltiin useita erirotuisia eri maanosissa eläviä
tiedemiehiä. He olivat itsenäisesti, ja toisistaan riippumattomina, tehneet
omia tutkimuksiaan saadakseen esim. veren DNA:sta selville ihmisen alkuperän.
He kertoivat, että veren DNA:sta saa selville hämmästyttävän paljon asioita.
Jokainen ohjelmassa haastateltu tiedemies kertoi vuorollaan omista
tutkimuksistaan ja niiden tuloksista ja niistä johtuvista päättelyistään.
Yksikään heistä ei puhunut mitään Jumalasta, Jeesuksesta eikä Aadamista ja
Eevasta. Raamattuakaan ei mainittu sanallakaan, ei myöskään luomista. Kuitenkin
ohjelman edetessä näiden viisaiden tiedemiesten kertomukset lähenivät Raamatun
luomiskertomusta ja Adamia ja Eevaa. He väittivät kaikkien ihmisten olevan
sukua toisilleen kun mennään tarpeeksi kauas ajassa taaksepäin. "Mutta
tämähän tukee luomistyötä", minä ajattelin.
Nuo tiedemiehet
kertoivat vielä, että koko ihmissuku on lähtöisin yhdestä maanosasta;
Afrikasta. En olisi uskonut saavani tiedemiehiltä näin kovaa todistusta
luomistyöstä. Mutta ei tässä vielä kaikki. Viimeiseksi haastateltu tiedemies
heitti kovan "pommin". Hän sanoi koko ihmissuvun olevan lähtöisin
yhdestä naisesta. Minä olin pudota tuolilta, sillä niin kova oli tuo väite.
Kuka vielä voi epäillä!? Ajattelin nyt, että mikä minä pieni ihminen olen
epäilemään Raamatun luomiskertomusta kun jo tiedekin todistaa sen todeksi.
Oma
huomautukseni: Syntiin lankeemuksen jälkeen Jumala karkotti ihmisen pois
paratiisista, joka oli jossakin Eufrat ja Tigris virtojen välissä Syyriassa. On
luultavaa, että Jumala karkotti heidät juuri Afrikkaan.
JUMALA PUHUU
RAAMATUN SANASSA
Ollessani kerran
tervehtimässä vanhempiani lapsuuden kodissani, huomioni kiinnittyi isäni
avattuun Raamattuun olohuoneen pöydällä. Menin katsomaan mikä sivu oli avoin.
Katseeni osui Jeesuksen sanoihin: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja
Hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä” (Matt
6:33). Luin edelliset jakeet saadakseni selville asiayhteyden. Jeesus oli
puhunut ihmisen perustarpeista kuten ruoka, asunto ja vaatteet. Sitten Hän
antoi tuon kehotuksen ja lupauksen. Seuraavasta luvusta luin Jeesuksen
lupauksen, että jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan (Matt 7:7-8).
Tämä antoi luottamusta ja uskoa siihen, että tulisin löytämään nämä asiat.
Päätin silloin
panna elämässäni etusijalle Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa
etsimisen. Tämä siksi, koska ymmärsin, että Jumala oli nyt puhunut minulle
Raamatun Sanan kautta mikä elämässäni on tärkeintä ja mitä minun tulisi tehdä.
Päätökseni oli kokosydäminen vakaa päätös etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen
vanhurskauttaan. Se ei siis ollut kevytmielisesti kokeilumielessä tehty päätös.
En kuitenkaan
tiennyt mitä Jumalan valtakunta tarkoittaa. Vielä vähemmän ymmärsin Jumalan
vanhurskautta. En tiennyt mistä aloittaisin ja miten etsisin Jumalan valtakuntaan.
Sanoin kuitenkin ääneen Jeesukselle vakaan päätökseni: ”Koska sinä Jeesus,
Jumalan Poika, sanot näin, minä teen nyt juuri niin kuin sinä pyydät minua
tekemään. Tästä hetkestä alkaen etsin Jumalan valtakuntaa ja Hänen
vanhurskauttaan kokosydämisesti. Panen tämän asian tästä hetkestä alkaen
elämäni ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi asiaksi. Jeesuksen nimessä, aamen!”
Uskon tämän
päätökseni ja yksinkertaisen rukoukseni avanneen Jumalalle tien minun sydämeeni
ja tahtoelämääni. Uskoin Jeesuksen Sanan, otin sen vastaan ja päätin toteuttaa
sitä elämässäni. Tässä ei ollut kysymys suoritustasosta kuinka hyvin
onnistuisin. Oli kysymys Hänen Sanansa uskomisesta, vastaan ottamisesta ja
sydämen kuuliaisuudesta Jeesusta kohtaan, sekä tahdosta etsiä Häntä
kokosydämisellä päätöksellä (Room 1:5, 6:16-17). Jeesus opettaa Hänen Sanansa
noudattamisesta näin:
”Miksi te
huudatte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee, mitä minä sanon? Minä osoitan
teille, kenen kaltainen on se, joka tulee minun luokseni ja kuulee minun sanani
ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi
syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten tuli tulva, virta syöksyi
taloa vastaan mutta ei saanut sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu”
(Luuk 6:46-48).
Tästä
päätöksestäni ja rukouksestani alkoi elämäni ehkä kaikkein tuskallisin, mutta
myös siunausrikas prosessi. Tulin huomaamaan, että Jumala alkoi vaikuttaan
elämässäni. Jumalalla oli suunnitelma elämääni varten jonka Hän tahtoi
toteuttaa. Se edellytti kuitenkin minun antautumista Hänelle. Jumalalla oli
vielä paljon työtä minun kanssani ennen kuin olin täysin valmis nöyrtymään
Hänen tahtoonsa. Seuraavat tapahtumat veivät minua vääjäämättä uskon ratkaisun
paikalle.
ELÄVÄ KIRJA JA
SYNNINTUNTO
Löysin eräänä
päivänä Gideoniittien ruotsinkielisen Uuden Testamentin "Levande Bok"
kirjan postilaatikostani.
http://www.bibleserver.com/start
Aloin suurella
mielenkiinnolla lukea evankeliumeja Jeesuksesta. Jeesus tuli nyt minulle
tärkeäksi ja rakkaaksi. Hän tuntui olevan minua lähellä. UT:n Sana vaikutti
elävän minulle. Minut ympäröi ihmeellinen pehmeä rakastava Henki. liikkeeni
tuntuivat vaimennetuilta ja pehmeiltä ja kyyneleet olivat herkässä. Yhdistin
tuon lämpimän ja miellyttävän tuntemukseni lukemaani Uuden Testamentin Sanaan
ja Jeesuksen läsnäoloon.
Näin Raamatun
Sanasta Jeesuksen puhtauden ja viattomuuden. Minä olisin tahtonut olla yhtä
hyvä ja viaton ihminen kuin Jeesus oli. Mutta tuntemukseni itsestäni oli nyt
kaikkea muuta kuin viaton. Aloin kokea itseni suureksi syntiseksi Jeesuksen
rinnalla. Elämässäni tekemäni virheet ja synnit alkoivat rasittaa omaatuntoani
ihan valtavasti. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa.
Ihmeellistä! Miten minusta nyt näin suuri syntinen tuli? Olinhan elänyt melko
lailla siivosyntisen elämää. Mutta nyt olin kerta kaikkiaan helisemässä itseni
ja syntieni kanssa.
Samanaikaisesti
koin valtavan suurta kaipausta puhtauteen ja viattomuuteen. Aloin kaipaamaan
takaisin lapsuuteni viattomuutta, puhtautta ja onnea. Kaduin nyt kaikkia
syntejäni ja erheitäni. Mietin, miten nyt eläisin, kun minulla on tämä ymmärrys
ja tieto synnistä, jos saisin uuden mahdollisuuden ja olisin nyt 15 -vuotias
rippikoulupoika. Minä jopa kadehdin pieniä viattomia lapsia, koska he olivat
niin vapaita ja onnellisia, koska heillä ei ollut mitään syntiä tunnollaan.
Minulla taas oli niin paljon syntiä tunnollani, että en tiennyt miten jaksaisin
elää.
Ymmärsin, että
Jumala tahtoo minun antautuvan Hänelle. Päätin tehdä uskonratkaisun. Yritin
kuitenkin ensin parannella itseäni. Päättelin mielessäni, että Jumala ottaa
minut paremmin vastaan sitten, kun olen tullut paremmaksi ihmiseksi. Enhän voi
näin huonona ihmisenä ja suurena syntisenä tulla Jeesuksen luokse. Jeesuksen
pitäisi saada parempi ihminen. Näin ajattelin.
Mutta
ponnisteluistani huolimatta syntikuormani ei tuntunut heltiävän ollenkaan.
Päinvastoin, se tuli yhä vain suuremmaksi ja raskaammaksi. Tämä samanaikaisesti
kun viattomuuden nälkäni kasvoi. Kuilu syntieni ja kaipaamani viattomuuden ja
puhtauden välillä kasvoi kasvamistaan vaikka parhaani mukaan yritin parannella
itseäni. Näytti siltä, että olin umpikujassa. Olin tullut tieni päähän. En
koskaan saisi takaisin menettämääni ja kaipaamaani lapsuuteni viattomuutta ja
onnea. Näin ajattelin tuskaisena.
Ymmärsin vasta
uskoon tuloni jälkeen, minkä virheen olin tehnyt. Olin yrittänyt kaikin voimin
itse poistaa syntini. Olin yrittänyt itse pelastaa itseni omilla hyvillä
teoillani. Näin yritin rakentaa omaa vanhurskautta joka kelpaisi Jumalalle.
Yritin siis rakentaa omatekoista tietä Jumalan luokse ohi Jeesuksen Kristuksen.
Ja tämähän ei ole mitenkään mahdollista. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse.
Minun oli nöyrryttävä tämän totuuden edessä. Jos olisin onnistunut
pyrkimyksissäni rakentaa oma tie Jumalan luokse, en olisi enää tarvinnutkaan
Jeesusta Kristusta Pelastajakseni. Olisin itse ansainnut pelastukseni. Koska
minä epäonnistuin itseni pelastamisessa, tarvitsin ainoaa todellista Pelastajaa
Herraa Jeesusta Kristusta. Synnintunnon ja vanhurskauden nälän kautta minä
jouduin lopulta kääntymään Jeesuksen puoleen. Mutta en ymmärtänyt tätä silloin,
kun olin näissä taisteluissa.
Usein ihmettelin
kaipaustani lapsen viattomuuteen. Mistä minulle tällaisia ajatuksia tulee?
Eihän tehtyä saa mitenkään tekemättömäksi. En voi päästä eroon ja vapautua
synneistäni. Joudun kantamaan näitä syntejäni ja niiden vaikuttamaa huonoa omaatuntoa
hautaan asti. Miksi minä sitten janoan täydellistä viattomuutta? Minä
suorastaan huusin viattomuuden perään. Ajattelin, etten ole enää aivan
täysijärkinenkään. Tahdoin elää synnittömästi, niin kuin Jeesus.
Samanaikaisesti näin omat syntini hirvittävän suurena vuorena edessäni. Miten
saisin tuon syntivuoren poistettua, niin että voisin sitten synnistä vapaana
aloittaa uuden elämän ja elää paremmin? Ajattelin haaveilevani joutavia. En
koskaan pääsisi syntivuoreni yli Jeesuksen luokse vapauteen ja saisi takaisin
lapsuuteni puhtautta ja viattomuutta.
Mietin usein
itsemurhan mahdollisuutta, ja miten tekisin sen parhaalla mahdollisella
tavalla. En silloin ymmärtänyt, että ajatusmaailmaani puhui sekä Jumalan Henki
että Saatanan henki. Uskoin kaikkien ajatuksieni olevan minun omia
pohdintojani. Sielustani käytiin hirvittävää taistelua. Ja minä olin siinä
välissä. Jumalan Henki veti minua Jeesuksen Kristuksen luokse. Saatanan henki
yritti viedä minut itsetuhoon. Minun asiani oli valita, ketä kuuntelen, ja ketä
tottelen. Tämän olen myöhemmin ymmärtänyt kun olen oppinut tuntemaan
hengellisiä asioita Raamatun Sanan valossa.
JUMALA TULEE
JÄLLEEN JA PUHUU RAAMATUN SANASSA
Näissä
tuntemuksissa olin sitten taas kerran käymässä vanhempieni luona. Löysin
jälleen Raamatun samalta pöydältä. Ihmettelin, miksi Raamattu on taas
olohuoneen pöydällä. Sattumako? Ei varmaan!
Nyt Raamattu oli suljettuna pöydällä. Minua se harmitti. Olisin tahtonut
löytää Raamatun taas avoimena, ja nähdä, jospa Jumala tälläkin kertaa puhuu
minulle suoraan Raamatun Sanan kautta. Avasin Raamatun summamutikassa
ajattelematta asiaa sen enempää. Hämmästyin kun silmäni sattuivat taas
Jeesuksen sanoihin:
”Jeesus vastasi
hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti,
ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodemos kysyi:
"Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Ei kai hän voi mennä takaisin äitinsä
kohtuun ja syntyä uudestaan?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti
minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä
sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä
Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän
täytyy syntyä uudesti, ylhäältä” (Joh 3:3-7).
Ymmärsin, että Jeesus
puhuttelee minua henkilökohtaisesti tuon Sanan kautta. Ei siis ollut sattuma,
että juuri tämä Sana avautui ja sattui silmiini. Jeesus sanoi nyt minulle, että
minun täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. En tiennyt mitä uudesti syntyminen on,
ja miten se voi tapahtua. Uudesti syntyminen vaikutti mystiseltä ja täysin
mahdottomalta asialta. Miten se voi tapahtua? Mieleeni tuli kysymyksiä; Olenko
minä uudesti syntynyt? Jos en, niin kuinka minä voisin syntyä uudesti,
ylhäältä? Ymmärsin, että tässä on nyt pääsyvaatimus sisälle Jumalan
valtakuntaan. Ymmärsin myös, että Jumala on sen minulle ilmoittanut. Olinhan
aikaisemmin päättänyt etsiä juuri Jumalan valtakuntaa. Minä tahdoin tietenkin nähdä Jumalan
valtakunnan, ja myös päästä sinne sisälle. Siksi käännyin tässäkin asiassa
suoraan Jeesuksen puoleen. Sanoin siinä Hänelle ääneen:
”Jeesus, minä en
tiedä mitä uudesti syntyminen on, ja miten se voi tapahtua. Enhän tunne ja
ymmärrä Raamattua tarpeeksi hyvin, niin että voisin sen tietää. En edes tiedä,
olenko minä jo mahdollisesti uudesti syntynyt. Mutta, jos Sinä näet, että minä
en ole vielä syntynyt uudesti, ylhäältä, anna sen tapahtua minulle! Anna minun
syntyä uudesti ylhäältä, sillä minä tahdon nähdä Jumalan valtakunnan, ja päästä
sinne sisälle. Jeesuksen nimessä, aamen!”
NISKUROINNIN
SEURAUS JA VALINNAN PAIKKA
Jumala oli jo
tähän tilanteeseen tultuani osoittanut minulle Hänen tahtonsa minua kohtaan.
Tiesin, mitä minun tulisi tehdä jotta tulisin uskoon ja pelastuisin. Minun
tulisi mennä julkiseen hengelliseen tilaisuuteen ja siellä ihmisten nähden
heidän edessään ottaa Jeesus vastaan henkilökohtaiseksi Vapahtajakseni ja antaa
itseni Hänelle. Tiesin, että tämä on se ratkaisu mikä minun tulisi tehdä.
Sitten olisin oikea uskova ja pelastettu Jumalan lapsi. Uskovana en sitten
saisi tehdä mitään syntiä. Tämä tietoisuus elämäni suunnan valinnasta, jossakin
syvällä sydämeni sopukoissa, oli seurannut minua vuosikausia. Tiesin, että
Jumala tahtoo minun antautuvan Hänelle jotta Hän voisi toteuttaa suunnitelmansa
elämässäni.
Koska en
kuitenkaan ollut vielä päässyt synnittömäksi, mietin, voisiko minusta
ylipäätään tulla oikeaa uskovaa. Mietin, minkälainen ihminen oikea uskova on ja
mitä häneltä vaaditaan. Ajattelin myös, että ratkaisuani seuraisi uskoni
julkistaminen ja Jeesuksen suullinen tunnustaminen ihmisten edessä. Elämäni
muuttuisi ratkaisevassa määrin. Siksi päätin siirtää lopullista ratkaisuani
tulevaisuuteen. Päättelin mielessäni, että olen vielä nuori, ja että usko
kuuluu ensisijaisesti vanhoille ihmisille. Ehtisin kyllä alkaa tosiuskovaksi
sitten vanhempana.
Tätä päätöstä
minun ei olisi pitänyt tehdä sillä, Jumala ei hyväksynyt järkeilyäni ja
päätöstäni ratkaisun siirtämisestä tulevaisuuteen. Jumala puuttui asioihini
kovalla kädellä.
Jouduin taas
vakavaan autokolariin. Ajoin aamun ruuhkaliikenteessä neljän tien risteyksessä
epähuomiossa väsyneenä ja huonovointisena päin punaista. Molemmista suunnista
tuli autot jotka miltei samanaikaisesti törmäsivät autoni sivuihin. Selvisin
kuitenkin tuosta kolarista täysin vammoitta, mutta menetin jälleen melko hyvän
auton. Nyt ei raha kuitenkaan enää merkinnyt minulle yhtään mitään. En surrut
autoa ja sen menetystä. Olin luovuttanut. Olin väsynyt kaikkeen ja olin
psyykkisesti rauniona. Elämä tuntui loppuvan tähän, ellei mitään muutosta
parempaan suuntaan tapahdu, ja pian. Ajattelin siinä vähän Jumalalle
kiukkuisena, että Jumalalla on tässä sormensa pelissä. Jumalan Henki puhui
selvästi minun ajatusmaailmaani jo muutaman tunnin jälkeen kolarista:
"Sinä olet tähän
asti kulkenut toinen jalka maailmassa, ja toinen jalka Jumalan valtakunnassa.
Minä en sitä enää hyväksy. Nyt sinun täytyy valita kumpaa tietä sinä tahdot
kulkea. Minä en pakota sinua seuraamaan minua, mutta nyt sinun täytyy valita
tiesi. Jos valitset oman tahdon tien, sinä otat myös siitä seuraukset. Jos
valitset minun tieni, minä pidän sinusta huolen ja johdatan ja autan sinua.”
Tuossa hetkessä
koin olevani hengellisessä T -risteyksessä. Tähän asti kulkemani tie oli
suljettu. Olin konkreettisen valinnan paikalla. Minun tulisi nyt lopullisesti
valita mitä tietä tahdon kulkea. Jatkaisinko tähän asti kulkemaani oman tahdon
tietäni, vai lähtisinkö seuraamaan Jeesusta. Ymmärsin, että jos nyt valitsen
oman tahdon tieni, hylkäisin Jeesuksen.
"Katsoin"
vasemmalle, ja näin Saatanan. Oikealla näin Jeesuksen Kristuksen. Kumpikin
puhui minulle tehden omia tarjouksiaan kädet ojossa pyytäen minua tulemaan
luokseen. Ajattelin, että jos nyt hylkään Jeesuksen tarjouksen, ottaisin
automaattisesti vastaan Saatanan tarjouksen ja seuraisin häntä. Minulla oli
vain nämä kaksi vaihtoehtoa. Mieleeni tuli ajatus: "Jumala pysäytti minut
kovakouraisesti. Tämä on ehkä viimeinen kerta jolloin Jumala kutsuu minua.
Jeesus ei ehkä enää koskaan kutsu minua. Jos Jumala ei enää kutsu, en voi
pelastua." Tämä ajatus pelotti minua. Enhän tahtonut tulla Jeesuksen
hylkäämäksi.
Päättelin
Jeesuksen tarjouksen olevan parempi tarjous vaikka se merkitsee nöyrtymistä
syntieni tunnustamiseen ja hylkäämiseen ja vie suureen elämän muutokseen.
Päätin lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta, maksoi mitä maksoi. Lopullinen
konkreettinen ratkaisuni päivä, jolloin jättäytyisin Jeesukselle ehdoitta Hänen
tahtomallaan tavalla, tuntui nyt lähestyvän kovaa vauhtia.
JEESUS KRISTUS ON
RATKAISU
Vain joitakin
päiviä tämän jälkeen istuin uskovan työnjohtajani kanssa työmaaruokalassa.
Kerroin hänelle elämäni vaikeuksia. Hän kuunteli hiljaa tilitystäni. Sitten hän
sanoi yllättävästi: ”Ratkaisu kaikkiin elämäsi ongelmiin on Jeesus
Kristus." Nuo sanat upposivat ja kolahtivat syvälle suoraan sydämeeni.
Minä koin, että minulle oli nyt sanottu yksinkertainen kylmä totuus. Ihmettelin
tuota sanaa, ja mietin, että miten se voi olla mahdollista, että eräs historian
henkilö, elänyt n. 2000 vuotta sitten, nimeltä Jeesus Kristus, voisi olla
ratkaisu kaikkiin elämäni ongelmiin. Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen
Jeesus olisi ratkaisu? Ajattelin Jeesuksen olevan sitä, vaikka se oli siinä
hetkessä vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Huomasin nyt, että olin loukkaantumassa Jeesukseen. Eikö ole mitään
muuta tietä? Eikö mitään muuta mahdollisuutta?
En olisi tahtonut nöyrtyä tunnustamaan sitä tosiasiaa, että olisin
riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta.
Emme
keskustelleet tästä asiasta paljon tämän enempää. Ymmärsin, että työnjohtajani
asemassa hän ei saa saarnata minulle. Nyt hän oli kuitenkin paljastanut minulle
suuren totuuden. Mitä tekisin Jeesukselle? Voisiko Jeesus todellakin olla
vastaus? Jäin miettimään tätä asiaa.
TIE PUHTAUTEEN JA
VIATTOMUUTEEN PANNAAN ETEENI
Sitten, vain
muutama viikko risteyskolarista, tapahtui jotakin ratkaisevaa. Myös yksi työtovereistani
oli julkisesti uskoa Jeesukseen tunnustava uskova. Hän oli puoli vuotta
aikaisemmin muuttanut paikkakunnalle ja tullut yllättävästi työtoverikseni.
Olin ennen hänen tuloaan pyytänyt iltarukouksessa Jumalaa lähettämään luokseni
uskovan, joka kertoisi minulle Jeesuksesta, ja johdattaisi minua oikealle uskon
tielle. Koin voimakkaasti, että tuo mies on Jumalan lähettämä ihminen elämääni
ja vastaus rukoukseeni. Ihmettelin häntä suuresti kun hän kertoi elämästään.
Hän oli ennen uskoon tuloaan syyllistynyt mielestäni vakaviin synteihin, joista
minä olin pysynyt kaukana. Olin elänyt paljon siivompaa elämää kuin hän.
Kuitenkin hän vaikutti minua puhtaammalta ja synnittömämmältä. Näin ja koin
hänessä sellaista, mitä minäkin tahdoin saada.
Istuin nyt hänen
kanssaan työmaamme taukohuoneessa kahvitunnilla. Olin keskustellut hänen
kanssaan uskon asioista useilla kahvirasteilla. Hän oli kertonut minulle polvistuneensa
ja jättäytyneensä Jeesukselle ja tulleensa uskoon erään helluntailaisen
vanhemmistoveljen olohuoneessa. Nyt hän kertoi minulle mitä hän koki siinä
hetkessä, kun hän jättäytyi Jeesukselle, ja hänen puolestaan rukoiltiin. Hän
pani kätensä pöydän päälle ja sanoi:
”Olen kertonut sinulle tämän aikaisemminkin,
mutta kerron sen vielä uudestaan. Kun minä annoin elämäni Jeesukselle, ja
puolestani rukoiltiin, tunsin, kun ne minun synnit, -NE PYYHKÄISTIIN POIS!
Tuntui kuin olisi raskas reppu nostettu hartioiltani.”
Samanaikaisesti
kun hän sanoi: ”Pyyhkäistiin pois!”, hän pyyhkäisi kädellään pöydän pintaa
havainnollistaen näin syntiensä pois pyyhkäisyä (Jes 43:25, 44:22).
Välittömästi minulle tuli voimakas ja ihmeellinen ajatus: ”Tuossa hetkessä tuo mies
oli yhtä viaton ja puhdas synnistä kuin vastasyntynyt lapsi, koska Jeesus
Kristus oli pyyhkäissyt pois kaikki hänen syntinsä, niin ne olivat
poissa." Minä havahduin:
"Tässähän se
nyt on, se tie puhtauteen ja viattomuuteen, jota minä olen aina tahtonut ja
etsinyt. Tässä se nyt sitten on, minunkin tie puhtauteen ja viattomuuteen. Tämä
tie käy Jeesuksen ristin veren ja uhrin kautta” (Heb 10:19-20, Matt 7:13-14).
Näin ajattelin
tuossa hetkessä. Ymmärsin, että minun tulisi tehdä sama ratkaisu. Näin saisin
syntini pois pyyhkäistyksi. Tiesin myös pesuaineen, joka pesee pois kaikki
syntini; Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri (1 Joh 1:7-9). Olin nyt
saanut selvän tien puhtauteen ja viattomuuteen. Minun tulisi nyt vain astua
tielle. Ajattelin tämän tien vievän onneen ja autuuteen.
HELLUNTAILAISET
ONGELMANA
Oli helmikuun
alku. Laskin kaikesta huolimatta vielä kustannuksia ja mietin, mitä Jeesuksen
seuraaminen merkitsee minulle käytännössä. Tiesin Jumalan tahtovan, että
menisin tekemään sen lopullisen ja kokosydämisen ratkaisun helluntaiseurakunnan
järjestämään julkiseen hengelliseen tilaisuuteen. Päätin tehdä Jumalan tahtoman
parannuksen ja uskonratkaisun helluntaiseurakunnassa. Se olisi minun puoleltani
merkki Jumalalle siitä, että olen vakavissani, ja että tahdon antautua Hänelle
kokosydämisesti.
En kuitenkaan
missään tapauksessa liittyisi helluntaiseurakuntaan. En varmasti alkaisi
käymään ja istumaan heidän kokouksissaan. Nyt helluntailaiset olivat minulle
ongelma. Miten jättäytyisin heidän kokouksessaan ja välttäisin heidät?
Huomasin, että
jos siirrän ratkaisun tekemisen lähemmäksi kesää ja kesälomaani, lomani tulee
minun ja hellareitten väliin. Hellarit unohtaisivat minut kesän aikana. Minun
ei tarvitsisi syksyllä käydä enää helluntaiseurakunnan kokouksissa. Pääsisin
näin hienosti eroon hellareista, eikä minun tarvitsisi torjua heitä tylysti.
Mutta minä olisin tehnyt sen, mitä Jumala minulta odottaa ja vaatii, ja olisin
nyt uskossa. Kaikki olisi nyt hyvin.
Näin järkeilin
itselleni. Menisin siis jättäytymään helluntaiseurakuntaan vasta joskus
kesäkuun alkupuolella. Näin päätin tehdä. Ajattelin omahyväisesti hymyillen
oveluudelleni, että olenpas minä ovela. Ollakseni rehellinen, koin murhetta
tästä päätöksestäni. Siksi olin epävarma sen oikeellisuudesta.
ENSIMMÄINEN
KÄYNTI HELLUNTAILAISTEN KOKOUKSESSA
Kohta tämän
jälkeen uskova työkaverini kertoi minulle, että ensi lauantaina seurakuntaan
tulee vieraileva puhuja. Hänen kokouksissaan parantuu sairaita ja tapahtuu
muitakin Jumalan tekemiä ja vaikuttamia ihmeitä. Minä kiinnostuin tuosta
kokouksesta. Olinhan aina tahtonut nähdä Jumalan ihmeitä, joista olin kuullut
puhuttavan. Sitä paitsi minulle tarjoutuisi nyt hyvä tilaisuus käydä itse
paikan päällä toteamassa mitä helluntaiseurakunnan kokouksissa oikeastaan
tapahtuu, ja mitä siellä puhutaan. En ollut koskaan käynyt helluntailaisten
kokouksissa. Päätin mennä tuohon kokoukseen, ja myös siksi, koska kaverini
pyysi minua.
Kun tuo
kokouslauantai tuli, minulla oli kova särky oikeassa jalassani polvesta
alaspäin. Ihmettelin, että miksi minulle pitää juuri nyt tulla tällainen särky
jalkaani. En ollut koskaan aikuisena kokenut tuota jalkakipua. Kipu tuntui
olevan luussa. Olin joskus lapsena kärsinyt jalkakivusta. Itkin öisin kivusta
vanhempieni sängyssä äitini hieroessa jalkaani. Minut vietiin lääkäriin.
Lääkäri totesi, että se on kasvukipua ja menee ohi minun kasvettua valmiiksi.
Niin kävikin. Mutta nyt tuo kipu oli tullut takaisin. Se oli niin voimakas,
että olisin itkenyt jos olisin ollut lapsi.
Päätin kuitenkin
kivusta huolimatta mennä kokoukseen, itsepäinen kun olen. Päätin myös, että
tuossa kokouksessa en tekisi mitään ratkaisua. Kävisin ainoastaan katsomassa
mitä ihmeitä Jumala tekee siellä. Tunnustelisin samalla kokouksen ilmapiiriä ja
arvioisin siellä olevia uskovia. Olin tuolloin edellä kertomistani syistä hyvin
huonovointinen kaikella lailla. Olin masentunut ja todella huonossa kunnossa
psyykkisesti. Ja nyt vielä tuo jalkasärky! Maailma tuntui kaatuvan päälleni.
Kun tulin
kokouspaikalle, kohtasin kaverini eteisessä. Kävelin hänen perässään
kirkkosaliin. Istuin hänen viereensä kokoussalin keskiosaan. Kirkko oli täynnä
ihmisiä. Kipu oikeassa jalassani voimistui. Nyt alkoi jo toistakin jalkaa
särkeä. Minä ihmettelin ja päivittelin sitä: "Tämäkin nyt vielä tähän
kaiken lisäksi, niin kuin ei tässä nyt olisi jo tarpeeksi paljon
kärsimyksiä." Olisin tahtonut hieroa jalkojani, mutta en voinut, koska en
tahtonut kiinnittää ihmisten huomiota minuun. Minua itketti. Olin loppu. En
jaksaisi enää päivääkään.
https://www.youtube.com/watch?v=ztLrJrIYyZo
Odotin koko
kokouksen ajan, että saarnaaja lopettaisi saarnansa, ja Jumala alkaisi toimia.
Jostakin syystä ajattelin Jumalan tekevän ihmeensä vasta sitten kun saarnaaja
lopettaa saarnansa.
JUMALAN PARANTAVA
VOIMA
Lopulta saarnaaja
lopetti puheensa, astui saarnastuolista syrjään ja muutaman askeleen lähemmäksi
kuulijoita. Hän pyysi seurakuntaa nousemaan seisomaan. Sitten hän kohotti
kätensä seurakuntaan päin, niin kuin olin lapsena nähnyt luterilaisen papin
siunaavan seurakuntaa Herran siunauksella. Saarnaaja alkoi rukoilla ja ylistää
Jeesusta. Sitten hän sanoi: "Minä näen suuren kirkkauden. Tätä kirkkautta
eivät mitkään sairaudet, eivätkä mitkään kivut, kestä tätä kirkkautta."
Kun saarnaaja
sanoi sanan "kivut", silloin tapahtui ihmeellistä. Minun ruumiini
sisällä meni lämmin miellyttävä voima. Se oli pesäpallon kokoinen pallomainen
voima, joka lähti oikeasta olkapäästäni, ja meni alaspäin ruumiini sisällä hitaasti
kohti kirkon lattiaa. Tuon voiman mukana minun masennus, sekä kaikkinainen
huonovointisuus, ja ruumiissani olevat säryt, painettiin kirkon lattiaan.
Hämmästyin valtavasti. Ajattelin, että olen juuri kokenut Jeesuksen
kosketuksen. Minua myös huvitti tämä kokemus. Ajattelin kirkon kivilattiaa ja
sen perustusta, ja että minä en varmaan ole ainoa ihminen, jonka kivut ja
sairaudet ovat painetut tämän kirkon lattiaan. Minua jo nauratti. Minulla kävi
sääliksi kirkon kivilattiaa, joka on joutunut ottamaan vastaan niin paljon
kipua ja tuskaa. Minä hymyilin huvittuneena ajatuksilleni.
https://www.youtube.com/watch?v=KqfDoULBVDw
En kuitenkaan
jättäytynyt siinä kokouksessa vaikka saarnaaja kehottikin voimakkain sanoin.
Hän sanoi: ”Täällä on monia joiden pitäisi tulla Jeesuksen luokse.” Tiesin,
että minä olen yksi tällainen henkilö, jonka pitäisi tulla. Mutta en voinut
vielä tulla Jeesuksen luokse ja jättäytyä Hänelle. Olinhan aikaisemmin
päättänyt, etten siinä kokouksessa tekisi mitään ratkaisua. Sitä paitsi ajattelin,
että olen jo uskossa, ja että uskoni ei kuulu hellareille. Niin lähdin kokouksesta.
Ajoin suoraan huoltoasemalle tankkaamaan autoani. Olin nyt niin onnellinen,
että kiitin ja ylistin Jeesusta tyhjällä huoltoaseman pihalla kovalla äänellä.
Olin täysin vapaa kaikista säryistäni. Ei mitään särkyä, masennusta eikä
huolia. Ihmeellistä! Elämä hymyili.
LOPULLINEN PÄÄTÖS
SEURATA JEESUSTA KRISTUSTA
Sitten
maanantaina työmaalla kerroin uskovalle työkaverilleni tämän kokemukseni. Hän
antoi minulle Tapio Nousiaisen kirjan "Yksi ainoa elämä". luin kirjan
viikon aikana kannesta kanteen. Tuon viikon aikana päätökseni tehdä
kokosydäminen parannus ja antautua Jumalalle vahvistui entisestään. Ajattelin,
että Jumala ei anna periksi minun kanssani, ja että Hän tahtoo viedä minut
helluntaiseurakuntaan jättäytymään. Hän tuntui suorastaan vaativan sitä
minulta. Jumala oli aikaisemmin pannut minut valinnan paikalle "tien
risteykseen". Koin, että Hän sanoo: "Nyt on ratkaisusi päivä ja hetki".
Tunsin, että en enää voi, enkä uskalla siirtää ratkaisua yhtään.
Muutama tunti
ennen lauantai-illan kokousta luin viimeiset sivut tuosta kirjasta. Ymmärsin
nyt, että olin aikaisemmin kuunnellut Saatanaa ja hänen valheitaan, kun olin
siirtänyt ratkaisuni tekemisen ajankohtaa. Olin seurannut Saatanan ohjeita.
Ajattelin nyt, että jos jatkan vihollisen kuuntelemista, sitä päivää ja hetkeä
ei tule koskaan, jolloin hänen mielestään on sopiva ja oikea päivä jättäytyä.
Panen tähän paikkaan Saatanan puheille pisteen. En enää kuuntele Saatanaa.
Silloin tein
lopullisen päätökseni. Ei mikään, eikä kukaan, voisi enää estää minua
lähtemästä seuraamaan Jeesusta. Päätin mennä illan kokoukseen jättäytymään
Jeesukselle Kristukselle. Koin välittömän helpotuksen tunteen. Olihan pitkä rasittava
taistelu nyt ohi. Olin viimeinkin tullut lopulliseen päätökseen.
Sanoin Saatanalle
päättäväisellä ja käskevällä äänellä: "Saatana, kuuntele minua, minä puhun
nyt sinulle. Minä lähden nyt seuraamaan Jeesusta Kristusta. Menen illan
kokoukseen jättäytymään Jeesukselle Kristukselle. En kysy sinulta yhtään
mitään. En enää kuuntele sinun valheitasi. En tahdo olla sinun kanssasi missään
tekemisissä. Nyt minä heitän sinut ulos elämästäni Jeesuksen Kristuksen,
Nasaretilaisen, nimessä. Jätä minut Jeesuksen nimessä, ja ULOS
elämästäni!" Sitten käännyin Jeesuksen Kristuksen puoleen. Pyysin Jeesusta
varjelemaan minua niin, että pääsisi illan kokoukseen jättäytymään Hänelle.
JÄTTÄYTYMINEN
Nyt olin sitten
toista kertaa elämässäni helluntailaisten kokouksessa. En kuunnellut saarnaa,
koska olin täysin valmis ratkaisuun. Odotin koko kokouksen ajan sitä hetkeä,
jolloin pääsisin eteen antautumaan Jumalalle kokosydämisesti. Siinä istuessani
täydessä kirkossa ihmisten ympäröimänä päätin, että kun menen eteen jättäytymään
ja rukoiltavaksi, minä en mene ihmisten eteen. Minä menen Jeesuksen luokse
Hänen eteensä. Olin jopa päättänyt tunnustaa jokaisen tietoisen synnin, jonka
olin tehnyt, jos niitä minulta kysyttäisiin. Olin nyt valmis maksamaan minkä
hinnan tahansa päästäkseni uskon tielle ja saadakseni pelastusvarmuuden.
Kokouksen lopussa
ei kysyttykään odottamaani kysymystä, jos joku tahtoo antaa elämänsä
Jeesukselle Kristukselle, ja tulla uskoon. Ymmärsin, että minä olen ehkä
kokouksen ainoa ulkopuolinen, ei seurakunnan jäsen, ja että siksi tuota
kysymystä ei esitetty. Seurakunta seisoi loppurukouksessa. Minä pelkäsin, että
tämä kokous päättyy, ja minä en saa tilaisuutta jättäytyä. Kysyin vieressä
seisovalta kaveriltani: "Koska tuonne eteen voi mennä, jos tahtoo antaa
elämänsä Jeesukselle?" Kaverini häkeltyi lievästi. Hän sanoi, että sinä
voit mennä nyt, jos tahdot, ja minä voin tulla sinun kanssasi. Minä vastasin,
että kyllä minä uskallan mennä yksinkin. Ajattelin, että nyt minä lähden
tielle, jolta en koskaan kääntyisi takaisin.
Kävelin salin
edessä seisovan seurakunnan saarnaajan luokse. Saarnaaja kysyi minulta
ainoastaan yhden kysymyksen: "Tahdotko tulla uskoon?" Minä nyökkäsin
ja vastasin: "Tahdon". Hän pyysi minua polvistumaan ja alkoi rukoilla
puolestani. Hämmästyin, koska minulta ei kysytty mitään synneistäni. En ollut
kuunnellut saarnaajan saarnaa koska en ymmärtänyt mitä hän puhui enkä voinut
keskittyä siihen. Olin odottanut kokouksen loppuhetkeä jolloin pääsisin eteen
jättäytymään. En nyt kuunnellut saarnaajan rukoustakaan. Keskityin vain
Jeesukseen. Odotin Hänen koskettavan minua voimakkaasti. Ajattelin Jeesusta
ristillä, ja minun olevan polvillani Jeesuksen ristin juurella. Pyysin
ajatuksissani Jeesusta ottamaan minut tällaisena.
http://www.youtube.com/watch?v=cKH-usNeaDs
Petyin valtavasti
koska en nyt kokenut yhtään mitään. Olin varma mennessäni eteen, ja
polvistuttuani Jeesuksen eteen, että nyt saisin suuremman ja siunatumman
kokemuksen kuin viikkoa aikaisemmin, jolloin Jeesus paransi minut, ja minä
tulin hyvin siunatuksi. Olinhan silloin ainoastaan käynyt katsomassa mitä
Jumala tekee. Silloin aikomukseni ei ollut ollenkaan antautua Jumalalle siinä
kokouksessa. Siitä huolimatta sain valtavan siunauksen kun Jumalan parantava
voima meni ruumiini sisällä. Nyt sitten olen tässä polvillani Jeesuksen edessä,
ja annan itseni kokonaan Hänelle, niin tottahan Hän nyt koskettaa ja siunaa
minua vielä voimakkaammin. Näin minä päättelin ja järkeilin mielessäni. Mutta
taivas tuntui nyt olevan suljettu.
SAATANAN VALHEEN
AVANNOSSA
Oltuani siinä
aikani polvillani, saarnaaja nousi ja jätti minut ihan yksin. Minua alkoi jo
huolestuttamaan tämä syntynyt tilanne, koska en kokenut yhtään mitään.
Ajattelin, että mikä tässä nyt mättää. Minä puhuin Jeesukselle ajatuksissani
vetoamalla Häneen: "Jeesus, tässä minä nyt olen Sinun edessäsi. Minä en
voi tulla tämän paremmaksi ihmiseksi. Ota minut tällaisena kuin olen, ja anna
kaikki syntini anteeksi."
Ei mitään
vastausta, eikä mitään tuntemuksia. Hetken kuluttua nostin päätäni ja katsoin
ympärilleni. Näin uskovia, jotka nousivat penkeistään, ja kävelivät kohti
ulko-ovea luoden hymyileviä katseita minuun. He olivat lähtemässä pois. Aloin
siinä ajatuksissani saarnata itselleni:
"Nyt sinä
olet vienyt uskon asiasi niin pitkälle kuin osaat ja ymmärrät. Sinä tulit
Jeesuksen luokse, mutta Jeesus ei ottanut sinua vastaan. Sinulla oli
mahdollisuutesi viikko sitten, kun sait kokea Jeesuksen parantavan kosketuksen,
ja suuren siunauksen. Nyt on jo aivan liian myöhäistä. Muistat saarnaajan
kutsun: "Täällä on monia, joiden pitäisi tulla Jeesuksen luokse".
Sinä olit yksi heistä, mutta sinä et silloin mennyt Jeesuksen luokse. Ei Jeesus
enää huoli sinua, koska silloin hylkäsit Hänen kutsunsa, vaikka Hän siunasi
sinua niin voimakkaasti. Katso nyt noita ihmisiäkin! Ne nauravat sinulle ja
pilkkaavat sinua, koska he tietävät, sinä tulit Jeesuksen luokse, ja Jeesus ei
ottanut sinua vastaan. Kaikki on nyt
loppu. Nyt sinä joudut Helvettiin. Millään ei ole enää mitään väliä. Nouse nyt ja lähde äkkiä täältä ulos. Älä
koskaan enää palaa tänne takaisin! Mene kotiisi ja hirtä itsesi sinne
pihakoivuun."
Ymmärrät, että
tuo saarna ei kuulostanut hyvältä. Minä mietin, että voiko helluntailaiset
todella nauraa minulle ja pilkata minun kohtaloani. Ovatko he todella niin
kylmiä ja julmia ihmisiä? Se ei kuitenkaan tuntunut kovin uskottavalta. Mutta
minä olin nyt umpikujassa. Mitä tehdä? Olin vienyt uskon asiani niin pitkälle
ja syvälle kuin osasin ja ymmärsin. Olin polvillani Jeesuksen Kristuksen edessä
tarkoituksenani antaa itseni Hänelle kokonaan ja ehdoitta. Kuitenkaan Jeesus ei
ottanut minua vastaan. Tältä se nyt näytti minun tilanne. Olinko siirtänyt
ratkaisuani liian kauan? Oliko nyt jo aivan liian myöhäistä tulla Jeesuksen
luokse ja pelastua?
Ajattelin siinä
mielessäni, että en voi lähteä tästä kirkosta mihinkään. Olinhan tullut
Jeesuksen luokse. Ja koska Jeesus ei ota minua vastaan, minulla ei ole enää
mitään paikkaa mihin mennä. Koin, että olen seinää vasten ja tyhjän päällä.
Siksi en voinut lähteä mihinkään. Istuin takaisin kirkon penkille ja päätin:
"Tässä istun enkä muuta voi. Helluntailaiset saavat raahata minut väkisin
ulos kirkosta, - sillä, minä en vapaehtoisesti lähde Jeesuksen luota
mihinkään!" En yksinkertaisesti voinut lähteä ulos tyhjän päälle. Mihin
minä olisin mennyt? En mihinkään!
JUMALA PUUTTUU
ASIAAN
Siinä istuessani,
vierelleni tuli uskova, minulle täysin tuntematon mies. Hän kysyi: "Miten
sinulla on asiat?" En kyennyt vastaamaan hänelle yhtään mitään. Peitin
käsillä kasvoni ja painoin pääni alas runsaan kyyneltulvan kastellessa kasvoni
ja käteni. Pelkäsin, että tuo mies huomaa tilani ja näkee minun itkevän.
Olinhan jo 30 -vuotias aikuinen mies.
Jos kuvaisin
tuntemuksiani mitä tuossa hetkessä koin. Olin pudonnut myöhäissyksyn hyisen
kylmään avantoon. Ympärilläni oli täydellinen pimeys. Olin jätetty pelastuksen
ulkopuolelle ja siksi kadotettu ihmisparka. Mitään toivoa pelastuksesta ei
ollut. Kukaan ei voisi auttaa minua. Olin varma siitä, että hukun. Helvetin
kauhut ja suuri pelko ja epätoivo valtasi minut.
Myöhemmin olen
ymmärtänyt, että olin kirjaimellisesti Saatanan valheen avannossa, ja että hän
oli näiden ajatuksieni takana.
JUMALAN SANA,
TOIVON LAMPPU
No, nyt sitten
vieressäni seisoi Jumalan palvelija, Jumalan sotilas. Hän ei ollut aseeton,
Jumalan kiitos! Hänellä oli aseenaan Jumalan Sanan miekka. Olen myöhemmin
kuvannut tuota Jumalan Sanan miekkaa myös Jumalan Sanan pelastusköydeksi. Tuo
mies oli kysynyt minulta, että miten minun asiani ovat. En kyennyt kyynelteni keskeltä
vastaamaan hänelle sanaakaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi: "Sinä
tulit Jeesuksen luokse." Hämmästyin ja huomasin, että tuo on totta. Näin
olin ajatellut ja päättänyt mennessäni eteen. Mutta mistä hän tämän tietää?
Sitten hän jatkoi:
"Jeesus
Kristus sanoo: "Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos."
Sinä saat jäädä Jeesuksen luokse ja hän ei koskaan hylkää sinua."
Silloin syttyi
toivon lamppu sydämeeni. Muistin Jeesuksen sanoneen nuo Sanat Raamatun
sivuilla. Olin joskus itse lukenut nuo Sanat Raamatusta. Jos en olisi tiennyt
Jeesuksen sanoneen noita Sanoja, minun olisi ollut pakko pyytää miestä
näyttämään Raamatusta tuo Jeesuksen lupaus. Niin vakavasta asiasta oli kysymys.
Nyt kun muistin Jeesuksen antaneen tuon lupauksen, minä uskoin, että Jeesus
todella on sen puhunut. Jumalan palvelija jatkoi puhettaan: "Usko ei ole
kiinni tunteista. Tunteetkin, ne kyllä tulevat sitten myöhemmin. Usko Jumalan
Sanan lupaukset ja lepää Hänessä." Toivon lamppu paloi nyt kirkkaana.
Minua ei todellakaan
voinut tuosta tilanteesta pelastaa mitkään ihmisten vakuuttelut. Tarvitsin
jotakin paljon luotettavampaa josta ottaa kiinni. Sain Jumalan Sanan! Jumalan
sotilas heitti minulle Jumalan Sanan pelastuksen köyden. Hän ikään kuin sanoi:
"Ota kiinni tästä Sanasta!"
Vertailin hetken
mielessäni Jeesuksen Sanaa, ja sitä sanaa, mitä olin aikaisemmin ajatellut,
nimittäin sitä sanaa, että Jeesus ei ottanut minua vastaan. Tässä oli nyt kaksi
toisistaan vastakkaista ilmoitusta. Mietin, kumpaan ilmoitukseen kiinnittäisin
uskoni ja luottamukseni. Mikä tässä syntyneessä tilanteessani on nyt totuus?
Koska minä olin
hukkumassa, eikä minulla ollut mitään muuta mistä ottaa kiinni, kuin Jeesuksen
lupaus, päätin panna kaiken uskoni ja luottamukseni Jeesuksen lupaukseen: "Sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos" (Joh 6:37). Päättelin
mielessäni, - Jeesus ei voi valehdella, ja tuo lupaus täytyy koskea myös minua
tässä hetkessä, siitäkin huolimatta, vaikka en nyt koe yhtään mitään, ja vaikka
tulen Hänen luokseen näin myöhään. Tartuin uskossa kiinni Jeesuksen lupaukseen.
Tiedätkö mitä
minulle tapahtui? Jeesuksen Sana nosti minut kuiville Saatanan hyisen
jäätävästä valheen avannosta. Haluan painottaa tätä totuutta. Minulla ei
todellakaan ollut mitään muuta kuin Jumalan Sana, josta ottaa kiinni. Ilman
Jumalan Sanaa olisin hukkunut Saatanan valheeseen. Jumalan Sana pelasti ja
nosti minut kun otin siitä kiinni uskossa ja luotin siihen. Jumalan pelastava
Sana, ja sen voima, astui voimaan elämässäni kun uskoin sen, ja otin sen
vastaan.
"Siksi me
myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että kun kuulitte meiltä Jumalan
sanan, te otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana vaan, niin kuin se todella
on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte" (1 Tess
2:13).
Minulle siis
tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Hän otti minut vastaan ja sain jäädä
Jeesuksen luokse. Sain kokea myös Jes 46:4 Sanan voiman konkreettisesti omalle
kohdalleni;
"Teidän
vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan;
niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin MINÄ NOSTAN, MINÄ KANNAN JA
PELASTAN."
http://www.youtube.com/watch?v=9bxc9hbwkkw&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=D_ewLnUNiIA
Sitten Jumalan
palvelija pyysi minua vielä iltakahville luokseen. Hetken epäröimisen jälkeen
suostuin. Ajoin autollani hänen perässään hänen kotiinsa. Istuin iltaa hänen ja
hänen vaimonsa kanssa. Keskustelimme uskon asioista ja joimme kahvia. Sitten
rukoilimme vielä. En kokenut siinä muuta kuin että: "Eiköhän se nyt tästä
lähde. Olenhan minä tehnyt oman osuuteni. Tämän enempää en voi tehdä. Jumala
saa hoitaa loput." Näin ajattelin ajaessani iltayöllä kotiin.
TUNNUSTIN
JEESUKSEN HERRAKSENI
Seuraavasta
päivästä en muista mitään erikoista. Se oli sunnuntai ja olin vapaa töistä.
Niin, eräs tärkeä yksityiskohta muistui nyt mieleeni tuolta päivältä. Eilinen
minua puhutellut uskova mies soitti ja kysyi kuulumisia. Minä ihmettelin sitä,
koska hän vaikutti niin kiinnostuneelta minusta. Ymmärsin, että hän on
huolissaan minusta, koska olin vasta eilen illalla jättäytynyt ja tullut
uskoon. Hän siis osoitti huolenpitoa minua kohtaan. Koin hänen soittonsa hyvin
positiivisena vastuuntunnon osoituksena.
Sitten
maanantaiaamuna, kun tulin työmaan taukotupaan, ja aloin kaataa kahvia
kuppiini, tapahtui jotakin. Huoneessa istui eräs toinen työtoverini toisten
kanssa. Hän katsoi minua mielenkiinnolla ja kysyi:
"Jakob, mitä
sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna?"
Ajattelin
kokouksessa mukana olleen kaverini kertoneen hänelle uskoon tulostani. Siksi en
tuossa hetkessä katsonut tarpeelliseksi kertoa mitä minulle oli tapahtunut.
Kysymyksen esittäjä näki, että jotakin minulle oli tapahtunut. Istuin hänen ja
muutaman muun kaverin kanssa keskustelemaan ja juomaan kahvia. Keskustelu
kääntyi heti tavallisiin arkiasioihin. Tuona maanantaiaamuna olin iloinen ja
onnellinen vaikka tavallisesti olin aina ollut huonovointinen, ja varmasti
hyvin surkea ilmestys.
Menin sitten
työmaalle ja aloitin työni. Silloin Pyhä Henki sanoi sisimmässäni: "Nyt
sinä olet lähtenyt minun sinulle valmistamalle tielle seuraamaan minua. Minä
tahdon nyt, että sinä tunnustat minun nimeni ihmisten edessä. Tunnusta
työkavereillesi, että Jeesus Kristus on sinun Herrasi ja Vapahtajasi."
Pyhä Henki
muistutti minua myös Jeesuksen sanoista: ”Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa
minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa” (Matt
10:32). Sanoin Herralle: "Okei, jos tuo sama mies esittää minulle saman
kysymyksen vielä kerran, ja samoilla sanoilla, silloin minä tunnustan Jeesuksen
Herrakseni hänelle ja kaikille taukotuvassa oleville työkavereilleni."
Kun seuraavan
kerran astuin sisälle taukotupaan, arvaa mitä tapahtui? Sama mies istui samassa
paikassa ja sanoi sanatarkasti samat sanat:
”Niin, Jakob,
mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin
maanantaiaamuna?"
Kysyin hänen
vieressään istuvalta kokouksessa mukana olleelta uskovalta kaveriltani, että
oletko sinä kertonut hänelle mitä minulle on tapahtunut. Hän sanoi, ettei hän
ole puhunut mitään tapahtuneesta. Silloin minä totesin mielessäni, että en voi
pettää Herraa. Minun on nyt pakko lunastaa lupaukseni ja tunnustaa Jeesus
näiden kavereiden edessä.
Pakotin itseni
toimintaan. Suljin radion ja käännyin työtovereideni puoleen ja rykäisin
kuuluvasti. Kun huoneessa oli tullut aivan hiljaista, ja meneillään oleva
pelikorttien jakaminen pysähtyi, ja kaikki, n. 8-12 miestä, keskittyivät
kuuntelemaan minua, sanoin kuuluvasti:
"Matti" (muutettu nimi) tuossa kysyy
minulta, että mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin
maanantaiaamuna. Minun täytyy tunnustaa, että minulle on todellakin tapahtunut
jotakin. Olin lauantai-iltana helluntaiseurakunnan kokouksessa. Tein
parannuksen ja sain syntini anteeksi Jeesukselta. Jättäydyin Jeesukselle
Kristukselle ja otin Hänet vastaan Herrakseni ja Vapahtajakseni. Jeesus Kristus
on nyt minun Herrani ja Vapahtajani."
Tämä oli
ensimmäinen kerta kun julkisesti tunnustin Jeesuksen Herrakseni. Heti kun olin
tämän sanonut, tunsin, että joku iloitsi valtavasti sisimmässäni. Sain kokea
valtavan ilon ja vapauden tunteen. Tiesin, että nyt olen pelastettu Jumalan
lapsi, ja vaikka tähän kuolisin, minä pääsisin taivaaseen Jumalan ja Jeesuksen
luokse. Minun ei enää tarvinnut pelätä edes kuolemaa. Olin saanut
pelastusvarmuuden. Mikä ilo, mikä vapaus!
Ihmettelin tätä
kokemustani. Ajattelin, että jos usko Jeesukseen, ja Jeesuksesta todistaminen,
on näin valtavan riemullista, tahdon todistaa Herrastani jokaiselle
tuntemalleni henkilölle. Muutaman seuraavan viikon aikana kuljin työmaalla
kertoen uskoon tulostani.
Tästä alkoi
mielenkiintoinen elämä Jeesuksen seurassa. Kerron joitakin Jeesuksen seurassa
kokemiani asioita todistuksissani.
LOPPUPÄÄTELMIÄ
Kun tunnustin
Jeesuksen Herrakseni ihmisten edessä, koin pelastuksen Raamatun ilmoittamalla
tavalla.
Room 10:8-10
"Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi",
nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä siis tunnustat suullasi
Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet
kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja
suun tunnustuksella pelastutaan."
Tunnustin
suullani Jeesuksen Kristuksen Herrakseni, ja minä sain kokea pelastuksen. Aivan
niin kuin Raamatussa lukee. Kun olin kokouksessa jättäytynyt, enkä kokenut
yhtään mitään, pelastuin ottamalla uskossa kiinni ja pitämällä uskossa kiinni
Jumalan Sanasta, tuntui miltä tuntui. Tunnustamalla Jeesuksen Herrakseni sain
pelastusvarmuuden. Jumalan Sana ja oman suun tunnustus pelastaa ihmisen.
Sain
tunnustamalla Jeesuksen varmuuden siitä, että nyt olen uudestisyntynyt Jumalan
lapsi. Sain kokea, että Jeesus oli nyt puhdistanut sydämeni ja muuttanut sinne
asumaan. Löysin Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan itsensä. Löysin myös Hänen
valtakuntansa sekä vanhurskautensa (viattomuuden ja puhtauden).
Huomasin myös,
että työnjohtajani oli ollut oikeassa. Jeesus oli, ja on, ratkaisu kaikkiin
elämäni ongelmiin. Nyt minä huomasin suureksi hämmästyksekseni, ettei minulla
olekaan enää mitään ongelmia. Yritin miettimällä selvittää itselleni mitä
ongelmia minulla voisi olla. En löytänyt yhtään ongelmaa. Olin onnellinen.
Elämässäni oli alkanut uusi vaiherikas elämä Jeesuksen kanssa.
Tämä kertomani
uskoon tulo prosessini kesti n. neljä vuotta. En liioittele kokemuksiani enkä
yritä parannella niitä. Olen kertonut kokemani asiat niin rehellisesti kuin
osaan ja voin. Joidenkin kokemusteni aikajärjestys voi heittää, mutta kaikki
kertomani on totta. Olen joutunut jättämään pois paljon yksityiskohtia, ja ehkä
joitakin tärkeitäkin tapahtumia, koska muuten kertomuksestani tulisi erittäin
pitkä. Olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan mukaan ne tapahtumat ja asiat jotka
ovat mielestäni eniten vaikuttaneet uskoon tulooni.
Jokaisen ihmisen
uskoon tuloon liittyy paljon asioita ja yksityiskohtia joita ei voi kertoa
toisille. Jotkut asiat tahtoo pitää omana tietonaan. Niin on myös minun
kohdallani.
Yksi tärkeä asia,
jonka voisin vielä mainita tähän loppuun, on se, että uskon olleeni runsaiden
rukousten lapsi. Monet ihmiset olivat rukoilleet puolestani, että minä tulisin
uskoon ja pelastuisin. Heistä mainittakoon uskovat vanhempani, uskova mummoni,
ehkä muitakin sukulaisia, muutamat työkaverini ja seurakunta, jossa sitten
jättäydyin. Jumala vastasi heidän rukouksiinsa.
TÄYDELLISEN
SOVITUKSEN HEDELMÄNÄ LAPSEN VIATTOMUUS!
Aloitin tämän
kertomukseni toteamalla, että olen saanut takaisin lapsuuteni viattomuuden
uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Tämäkin on totta, vaikka se voikin herättää
ihmetystä joissakin lukijoissa.
Sinäkin, lukija,
voit kokea samaa, sillä myös sinun tiesi lapsuutesi puhtauteen ja viattomuuteen
käy Jeesuksen ristin veren ja uhrin kautta. Meille kaikille on annettu sama tie
puhtauteen. Se on todella mahdollista saada kaikki omaatuntoa painavat synnit
poistetuksi elämästämme. Jeesus puhdistaa meidät kun uskomme Häneen ja
nöyrrymme parannukseen. Niin minäkin jouduin lopulta nöyrtymään parannukseen,
synnistä luopumiseen, ja ottamaan vastaan Jumalan tarjoaman pelastuksen,
anteeksiantamuksen ja puhtauden Jeesuksessa Kristuksessa.
Ratkaisuni
jälkeen koin todellakin hyvin voimakkaasti, että nyt olen yhtä viaton ja puhdas
kuin pieni viaton lapsi. Tämä oli hyvin hämmästyttävä ja voimakas kokemus. Ja
tätä tuntemusta kesti pitkään. Jeesus Kristus oli pyyhkinyt pois syntini
verellään. Koska syntini olivat poissa, omantunnonkin syytökset olivat poissa.
Sain puhtaan omantunnon. Minusta tuntui todellakin sellaiselta, niin kuin en
olisi koskaan tehnytkään mitään syntiä. Olin yhtä puhdas synnistä kuin
lattialla leikkiautollaan leikkivä pikkupoika. Aika erikoista, eikö totta?
”Kuinka paljoa
enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi
itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista
palvelemaan elävää Jumalaa!” (Heb 9:14).
Olen tutkinut
Raamatusta perustuuko kokemukseni viattomuudesta Raamatun Sanaan? Tämä tutkimusmatka
oli todella mielenkiintoinen. Vertasin omakohtaista kokemustani Raamatun
Sanaan. Olen tullut siihen tulokseen, että minun henkilökohtainen kokemukseni
syntieni anteeksi saamisen syvyydestä sekä Raamatun Sana ovat yhtäpitäviä.
Kokemukseni
viattomuudestani perustuu siis Jumalan Sanan ilmoitukseen täydellisestä
sovituksesta. Se ei siis ole itsesuggestiota, hypnoosia tai toiveajattelua. Se
ei ole varsinkaan mitään luulottelua. Se on omakohtaisesti koettavaa Jumalan
Sanan ilmoittamaa todellisuutta. Se on ihmisen itsensä ulkopuolelta Jumalasta
ihmiseen tulevaa todellisuutta. Se, mikä on Jumalasta, on mitä suurimmassa
määrin todellista. Raamatun ilmoitus on, että Jeesuksen Kristuksen, Jumalan
Pojan, veri puhdistaa ihmisen kaikesta synnistä. Mitä syntiä silloin jää
jäljelle? Ei mitään!!!
Kun tämä asia
selvisi minulle, niin että ymmärsin sen merkityksen, se sai minut autuaana
ylistämään ja kiittämään Jeesusta Kristusta.
MIHIN AIKUISEN
SAAMA JA KOKEMA LAPSEN VIATTOMUUS PERUSTUU?
Kristuksen ristillä suorittama sovitus on
täydellinen. Hän sovitti ihmisen Jumalan kanssa täydellisesti. Kristus poisti
syntimme Jumalan ja ihmisen välistä uhraamalla itsensä. Tämä on tapahtunut
todellisuudessa 2000 vuotta sitten.
Jumala ei muista
meidän anteeksi annettuja ja poistettuja syntejämme. Tämä on Raamatun kiistaton
ilmoitus. Mutta, onko todella Jumalalla huono muisti, ja mihin Hänen
mahdollinen huono muistinsa silloin perustuu?
Täydellinen anteeksi antaminen edellyttää
täydellistä synnin sovitusta. Täydellisestä sovituksesta on sitten seurauksena
täydellinen syntien anteeksi antaminen. Se merkitsee syntien pois pyyhkimistä
ja unohtamista. Syntiemme unohtaminen Jumalan puolelta on siis täydellisen
sovituksen seuraus ja sen hedelmä. Muuten sovitus ei olisikaan täydellinen.
Mutta koska sovitus on täydellinen, Jumala kykenee unohtamaan syntimme.
Jumala on täydellinen. Koska Jumala on
täydellinen, kaikki Jumalan teot ovat myös täydelliset. Silloin Jumala myös
kykenee tekemään täydellisesti kaiken, mitä Hän tahtoo. Jumala tahtoi saada
aikaan täydellisen sovituksen. Jumala tahtoi antaa ihmiselle anteeksi
täydellisesti. Hän onnistui siinä täydellisesti Jeesuksen uhrin kautta. Jumala
oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän
rikkomuksiaan. Hän uskoi meille ihmisille tämän sovituksen sanan eteenpäin
vietäväksi.
Siksi sovituksen vastaan ottaneina olemme
Hänen edessään niin kuin emme koskaan olisi tehneet yhtään syntiä. Jumalan
”unohtaminen” perustuu siis Hänen täydellisyyteensä. Jumalalla ei ole huono
muisti. Hänellä on täydellinen sovitus ja anteeksiantamus Jeesuksessa
Kristuksessa (Kol 1:14, 21-22).
Näin Jumala palautti ihmisen yhteyteensä.
Siis, niin kuin syntiin lankeemusta ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin." Tässä
Johannes Kastajan lausumassa Raamatun Sanassa synti on yksikössä. Se tarkoittaa
syntiinlankeemusta yhtenä "pakettina" sisältäen jokaisen synnin mitä
ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Samoin hebrealais kirjeen kirjoittaja käyttää
synnistä yksikkömuotoa tarkoittaen koko syntiinlankeemusta: "Mutta nyt hän
on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin
uhraamalla itsensä" (Heb 9:26).
”Jos siis joku on
Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!
Kaikki tämä on Jumalasta, joka on Kristuksen kautta sovittanut meidät itsensä
kanssa ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja
sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja
hän uskoi meille sovituksen sanan” (2
Kor 5:17-19).
"Jos sinä,
Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun luonasi
on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin" (Ps 130:3-4). Herra ei pidä
mielessään uskovan syntejä. Ne ovat pois pyyhitty totaalisesti eikä niitä ole.
"Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin
sumun. Palaa minun luokseni, sillä minä olen sinut lunastanut" (Jes
44:22).
Tästä
sovituksesta ja lunastuksesta olemme osalliset uskon kautta Herraan Jeesukseen
Kristukseen. Hän ei pidä mielessään anteeksi antamiaan syntejä. Tämä on
sovituksen ihana sanoma. Tämän tähden meillä kaikilla on mahdollisuus saada
takaisin lapsuutemme viattomuus, ja myös kokea se. Kiitos ja kunnia Jeesukselle
Kristukselle.
Olen kirjoittanut
lisää anteeksiantamuksesta ja vanhurskauttamisesta opetusteksteissäni.
LOPPUKANETTI
Kun sinä olet
tehnyt uskonratkaisun niin kokosydämisesti kuin ymmärrät ja osaat, ja jos
odottamasi tuntemukset pelastuksesta eivät tule heti, silloin sinun on
luotettava Raamatun Sanaan. Tunteet ovat hyvin huono mittari. Usko ei ole
kiinni tunteista. Tunteetkin kyllä tulevat sitten myöhemmin. Usko Jumalan Sanan
lupaukset ja lepää Hänessä.
http://www.youtube.com/watch?v=EC-DC3U1C5A&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=TTHk1mGW3Us&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=YNX3K48mgi0&feature=related