Jumala on ihmisen löydettävissä

Aloin kiinnostua Jumalasta joskus -80 luvun lopulla. Ajattelin, että mikäli Jumala voidaan löytää, ja Hänen kanssaan voidaan elää, minä tahdon löytää Jumalan ja elää Hänen kanssaan. Ajattelin myös Jeesusta ja Raamatun todistusta Hänestä. Päättelin mielessäni; koska Jeesus Kristus on voittanut kuoleman ja noussut kuolleista, se täytyy tarkoittaa sitä, että Hän on elävä persoona, ja että Hän elää tänäkin päivänä. Minä uskoin että Jeesus elää.

Päättelin myös näin: Elävän persoonan täytyy voida kohdata. Hänen kanssaan täytyy voida elää ja seurustella ja jopa keskustella. Minä kiinnostuin elävästä ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Tahdoin löytää Hänet. Mutta mistä ja miten löytäisin Hänet?

Uskoon tulossa löysin Jeesuksen. Jeesuksessa Kristuksessa löysin myös Jumalan. Sain yhteyden Jumalaan. Sain kuulla Hänen äänensä. Jumala tuli todellisena persoonana elämääni tuntuvalla tavalla. Sain kokea Hänet ja elää Hänen kanssaan. Sain jopa tehdä Hänen tekojaan. Sain kokea tunnemaailmassani, että olin jo nyt päässyt paratiisiin. Uusi elämä oli alkanut Jeesuksen seurassa.

Meidän ihmisten uskoon tulo käy monien elämänvaiheiden kautta. Jumala puhuu meille monella tavalla ja kutsuu meitä kaikkia, mutta me emme aina huomaa sitä. Minä tein, niin kuin monet ihmiset tekevät, joilla on jonkun verran tietoa uskon asioista, minä pakoilin Jumalaa vaikka toisaalta minä myös kaipasin ja etsin Jumalaa. Uskon ratkaisu kun edellyttää meiltä jotakin. Se myös muuttaa elämämme ja me pelkäämme sitä muutosta. Siksi me ihmiset pyrimme siirtämään uskon ratkaisua tulevaisuuteen.

Tällä omalla uskoon tulo kertomuksellani tahdon kertoa, että meillä jokaisella on todellakin mahdollista saada yhteys Elävään Jumalaan. Jumala on todellinen elävä persoona. Hänet voidaan kohdata Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala antaa löytää itsensä kun me etsimme Häntä koko sydämestämme.

Jeremia 29:13 "Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne."

Uskoon tuloni todellakin muutti elämäni. Hämmästyttävintä uskoon tulossani oli se, että koin täydellisen anteeksiantamuksen kautta, että olen saanut takaisin kaipaamani lapsuuteni puhtauden ja viattomuuden. Sain myös kokea lapsuuteni onnen. En siis saanut ainoastaan uutta elämää Jumalan kanssa. Sain aloittaa uuden elämän Jumalan lapsena onnellisena ja vapaana synnistä puhtaana puhtaalta pohjalta. Kerron tästä lisää, ja siitä, mihin se perustuu todistukseni lopussa. Mutta ensin oma uskoon tuloni ja Jumalan kohtaamiseni joka oli hyvin voimakas ja muutti elämäni. Ota aikaa ja lue. 

http://www.youtube.com/watch?v=VkWrhZdTNIk

ELÄMÄNI TAUSTOJA USKOON TULOLLENI

Synnyin uskovaan kotiin. Molemmat vanhempani olivat Jeesukseen Kristukseen uskovia. Kävin lapsena kirkossa isän ja äidin kanssa. Olin 10 -13 -vuotias kun istuin kirkossa ja kuuntelin papin saarnaa. Ajattelin, että minäkin aikuisena tulen saarnaamaan Jumalan sanaa, niin kuin tuo pappi tuolla saarnastuolissa saarnaa. Raamattu oli minulle pyhä Kirja. Se oli jopa niin pyhä, että siihen tuskin uskalsi koskea. Uskoin jo lapsena, että Raamattu on Jumalan Sanaa.

Rippikoululeirillä tunsin Jumalan läsnäolon ja rakkauden. Kerran nuotioillan jälkeen leiriä vetänyt nuori pappi pyysi minua jäämään hänen kanssaan nuotiolle. Hänellä olisi asiaa minulle. Tuo nuori pappi oli minun turva leirillä. Kunnioitin ja rakastin häntä. Olin iloinen ja odotin jännittyneenä mitä asiaa hänellä olisi minulle. Toiset rippikoululaiset poistuivat paikalta. Minä jäin yksin papin kanssa. En muista mitä hän puhui minulle. Muistan kuitenkin hämärästi, että keskustelumme käsitteli uskon asioita. Luultavasti pappi johdatti minut antautumaan Jumalalle, ja niin myös sisälle pelastukseen. Näin olen jälkeenpäin päätellyt, koska tuon nuotioiltakeskustelun jälkeen minä olin todella onnellinen.

Nämä vuodet olivat elämäni onnellisinta aikaa. Muistan kuinka koulun päättäjäisten jälkeen makasin selälläni kotipihani nurmikolla alkukesän luonnon tuoreudessa äidin runsaiden kukkaistutusten vierellä. Mielessäni soi suvivirsi: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen." Katsoin taivaalla leijuvia pilviä ja korkealla liiteleviä kotkia. Viereisessä metsässä harakat nauroivat ja pensaikoissa pikkulinnut lauloivat iloisesti auringon paistaessa ja lämmittäessä olemustani. Minä koin myös hengellisen lämmön. Koin Jumalan rakkauden. Ajattelin, että tämän kaiken on Jumala luonut ja antanut meille ihmisille. Tunsin itseni onnelliseksi.

Ammatin valinnan tullessa ajankohtaiseksi, minua kiinnosti vain ja ainoastaan papin ammatti. Ennen lopullista ammatin valintaa menin kirkkoon jumalanpalvelukseen tarkastuskäynnille. Päätin tällä kertaa katsoa erikoisen tarkasti mitä pappi tekee, ja arvioida, olisiko minusta papiksi. Ajattelin kykeneväni kaikkeen siihen, mitä pappi tekee, kunhan olen ensin käynyt teologian koulun. Ajattelin myös kykeneväni saarnaamaan Raamatusta luettuani Raamattua. Mutta sitten pappi alkoi laulaa. Siihen romahti haaveeni papin ammatista. Minä en voinut kuvitellakaan laulavani julkisesti. En todellakaan osaa laulaa. Teologian koulukaan ei tekisi minusta laulajaa. Minun täytyi jättää papin ammatti ja etsiä itselleni toinen ammatti. Menin kauppakouluun.

Minusta varttui nuori mies. Jumala ja Jeesus jäivät sinne jonnekin taka-alalle. Kauppakoulun jälkeen minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Minä joko jatkaisin opintoja, tai minä suorittaisin asevelvollisuuteni. Astuin armeijan harmaisiin. Ajattelin jatkavani opintoja armeijan jälkeen.

Muistan kuinka armeijassa pidettiin hartaustilaisuuksia. Joku piti todella lyhyen "hengellisen" puheen. Sitten hyvin usein sotilaat lauloivat virren "Joutukaa sielut on aikamme kallis".  Laulu kuulosti ihan kamalalta. Sotilastoverini tuntuivat pilkkaavan Jumalaa laulullaan. He nauroivat ja hymyilivät pilkallisesti laulun sanomalle. Minä kärsin sotilaiden suhtautumisesta hengellisiin asioihin. Minua harmitti se, että en ollut lukenut Raamattua, enkä siksi osannut puhua heille Jumalan sanaa. Muussa tapauksessa olisin tahtonut ottaa kaikki mahdolliset hartaustilaisuuksien puheenvuorot. Tahdoin puhua heille Jumalan sanaa. Se olisi ollut minun tehtäväni. Näin ajattelin seistessäni rivissä ja kuunnellessani ja arvioidessani julistusta. Huomasin kuitenkin järkytyksekseni, että en uskaltaisi puhua heille, vaikka osaisinkin puhua Raamatusta. En ollut kertonut yhdellekään sotilastoverilleni olevani uskossa Jeesukseen Kristukseen. Minä kuitenkin tunsin, että olin jonkunlaisessa uskossa Jeesukseen.

Armeijan jälkeen opinnot eivät kiinnostaneet minua ollenkaan. Veljeni, joka oli edeltä muuttanut Ruotsiin, houkutteli minutkin Ruotsiin. Muutin Ruotsiin. Sain töitä eräästä suuresta yrityksestä. Viihdyin työmaalla ja työtovereiden kanssa vallan mainiosti. Opin ruotsin kielen. Nyt uskon asiat olivat jo unohtuneet täysin. Elämääni oli tullut muita asioita. Haaveilin taloudellisesta menestyksestä ja perheen perustamisesta jotka tekisivät minusta onnellisen miehen. Raha ja perhe on elämän tarkoitus, minä ajattelin. Minun tulisi nyt ansaita rahaa niin paljon kuin mahdollista, jotta voisin antaa hyvän elämän tulevalle vaimolleni ja lapsille.

Kuitenkin kaikki pyrkimykseni menestykseen ja onnen saavuttamiseen tuntuivat ponnistuksistani huolimatta valuvan hiekkaan. Löin pääni seinään hyvinkin pahasti. Menetin kaikki sijoittamani rahat, kaikki säästöni, eräässä epäonnistuneessa osakekaupassa. Menetin myös autoni ojaan ajossa.  Autosta tuli romu, mutta minä selvisin rytäkästä vammoitta. Koska minulla oli vain pakollinen liikennevakuutus, en saanut mitään vakuutusyhtiöltä. Kärsin itse vahingon. Sopivaa vaimoehdokastakaan ei näyttänyt löytyvän. Minä olin yksin. Ajellessani aamuvuorosta kotiin, haaveilin, että olenkin vain nähnyt pahaa unta yksinäisyydestäni. Haaveilin, että kun tulen kotiin, siellä vaimo odottaa minua lasten kanssa. Lapset juoksevat iloisesti isää vastaan isän syliin. Sitten minä saan käydä valmiiksi katettuun ruokapöytään. Mutta kotini oli aina tyhjä.

Minä voin huonosti. Tunsin myös suurta sisäistä tyhjyyttä. Elämästäni tuntui puuttuvan jotakin syvällistä ja oleellista, sellaista mitä tämä maailma ei voi tarjota. Elämällä ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. Tulevaisuuskin näytti lohduttomalta. Tätäkö se elämä on; työtä, nukkumista, syömistä ja telkkarin tollottamista? Muistan kuinka katsoin iltaisin "hyviä" elokuvia. Nekin tuntuivat olevan tyhjyyttä täynnä. En siis saanut telkkarinkaan kautta mitään tyydytystä sydämeni tyhjyyteen ja kaipuuseen. Usein ajattelin, että en olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka olisin jättänyt katsomatta illan elokuvan. Monesti jopa kaduin sitä, että olin viettänyt illan television ääressä. Olisinhan voinut käyttää tuon ajan paremminkin. Kuuntelin myös maailmallista musiikkia, mutta sekin oli mitään sanomatonta lallatusta eikä antanut minulle yhtään mitään. Minä voin huonosti.

Taloudellisten menetysteni tähden ajattelin, että mitä se hyödyttää ansaita rahaakaan, kun kuitenkin kaikki menee? Heikkohermoinen ihminen olisi voinut jopa menettää mielenterveytensä vastoinkäymisteni ja yksinäisyyteni tähden. Mutta minä olin "kovis" ja selvisin suuremmilta masennuksilta. Lohduttelin itseäni sillä, että taloudellisista menetyksistäni ei kuitenkaan kenenkään toisen tarvitse kärsiä. Aloin pikku hiljaa ymmärtää, että Jumala kutsuu minua vaikeuksieni kautta. 

https://www.youtube.com/watch?v=qCOJ_SPqeLQ

KIINNOSTUS UFOJA KOHTAAN

Kiinnostuin yliluonnollisista ilmiöistä. Kiinnostuin ufoista. Ostin ja luin erään ufokirjan. Kirja sai minut kaipaamaan yhteyttä ufojen kanssa. Ajattelin, että mikäli ufot ovat todellisia olentoja, niiden kohtaaminen olisi todella jännittävää.

Kerran kävellessäni yksin metsätiellä myöhäissyksyn iltayössä tähtitaivaan alla täydessä kirkkaassa kuutamossa, minä jopa rukoilin ufoja ilmestymään minulle. Samassa muistiini tuli Raamatun Sana: "Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun" (Luuk 22:42). Hämmästyin ja ajattelin, että mistä minulle tuo ajatus tuli. Tiesin sen olevan Jeesuksen Getsemanessa puhuma rukous Isälle. Ajattelin, että varmaan Jumala antoi tuon Sanan minulle. Jumala tahtoi varottaa ja varjella minua ufoista.

Olin myös epävarma siitä, mitä seurauksia ufojen ilmestymisestä olisi minulle, ja ufojen mahdollinen kohtaaminen pelottikin minua. Siksi käännyin välittömästi, miltei samaan hengenvetoon, myös Jumalan puoleen. Päätin rukoilla Jeesuksen rukouksen. Sanoin Jumalalle: "Jumala, tapahtukoon minulle kuitenkin Sinun tahtosi, ei minun tahto. Jos ufot eivät ole minulle hyväksi, älä anna niiden ilmestyä minulle." Ajattelin silloin, että ufot ovat eksytystä, eikä minun tule etsiä niitä. Kiinnostukseni ufoihin loppui nyt täysin.

JUMALA NÄYTTÄÄ ETTEI RAHA TUO ONNEA

Noihin aikoihin näin kaupassa erään viikkolehden etusivulla yhden maailman rikkaimpiin kuuluvan naisen kuvan. Hänen kasvonsa olivat punaiset paljosta itkemisestä. Silmät olivat turvoksissa meikin valuessa poskilla. Kuvan päällä oli teksti: ”Olen maailman onnettomin ihminen.” Hän näytti todellakin hyvin onnettomalta. Tuo kuva ja sen teksti kolahtivat sydämeeni. Ymmärsin silloin, ettei raha voi tuoda onnea, koska tällä henkilöllä on niin paljon rahaa, että hän voi hankkia itselleen mitä hän tahtoo. Siitä huolimatta hän oli onneton. Tämä tie onnen saavuttamiseen sulkeutui minulta kerralla. Ymmärsin, että minun tulee etsiä onnea ja elämän tarkoitusta toisesta lähteestä. Uskon asiat tulivat ajatuksiini.

JUMALA VARJELLUT OMANAAN LAPSUUDESTANI ASTI

Ollessani kerran ostoksilla ruokakaupassa, näin kassajonossa seistessäni kassan vieressä telineessä hengellisiä kasetteja. Tunnettu ruotsalainen laulaja Christer Sjögren lauloi hengellisiä lauluja orkesterinsa säestämänä. Minä ostin kasetin. Kuuntelin kotona yksinäisyydessäni niin kovalla äänen voimakkuudella kuin korvani kestivät: "Han har öppnat pärleporten så att jag kan komma in. Genom blodet har Han frälst mig och bevarat mig som sin." Suomeksi; "Hän on avannut helmiportin niin että minä voin astua sisään. Verensä kautta Hän on pelastanut minut ja säilyttänyt minut omanaan". Lauloin Christerin mukana tuota laulua ja nautin sen sanomasta.

http://www.youtube.com/watch?v=_vOy1KV7w80

Sitten oli nukkumaan panon aika. Nousin yläkertaan ja polvistuin makuhuoneen ikkunan eteen. Katselin tähtitaivasta ja rukoilin "Isä meidän" rukouksen. Panin nukkumaan lievässä autuuden tunteessa. Noihin aikoihin rukoilin joskus ennen nukkumaan panoa.

JUMALA KUTSUU KORVIN KUULTAVALLA ÄÄNELLÄ

Kerran sitten keittiössä tiskatessani joku takanani lausui kutsuvalla äänellä etunimeni. Minä käännyin hämmästyneenä katsomaan kuka minulle puhuu. En nähnyt ketään. Tiesin, että asunnossani ei ole muita ihmisiä. Tiesin olevani yksin. Kuitenkin kuulin takanani selvän miehen äänen joka lausui kuultavalla äänellä nimeni. Ääni oli lempeä ja rakkaudellinen. Siksi minulla ei ollut mitään pelkoa.

Tämä toistui muutaman päivän kuluttua. Kuulin taas miehen äänen joka takanani sanoi etunimeni. Minä käännyin katsomaan, ei ketään. Otin "taisteluasennon" ja sanoin huumorilla kyllästetyn vastaukseni: "Kuka täällä puhuu minulle? Tule esille ja tappele kanssani niin kuin mies." Ei mitään vastausta. Ihmettelin tätä kokemusta ja mietin, että puhuuko todella Jumala minulle näin konkreettisesti kuuluvalla äänellä. Mitään muuta selitystä äänelle en löytänyt. Ajattelin, että ei minun ehkä olisi pitänyt haastaa Jumalaa tappeluun. Jätin asian pohdinnan ja "unohdin" sen.

Myöhemmin uskoon tuloni jälkeen ymmärsin, että olin todella kuullut Jumalan kutsu. Olen harmitellut kun en silloin ymmärtänyt pudota polvilleni ja vastata: "Puhu Herra, palvelijasi kuuntelee."

TIEDE TUNNUSTAA LUOMISEN

Televisiosta tuli dokumenttiohjelma "Ihmisen alkuperä". Minä kiinnostuin tuosta dokumentista ja päätin katsoa sen. Ajattelin, että mitähän tiede sanoo ihmisen syntyperästä. Todistaako se luomiskertomuksen todeksi, vai alkavatko tiedemiehet puhumaan jostakin alkulimasta ja apinoista? Huomasin hämmästyksekseni, ettei tämä asia ole minullekaan täysin selvä, vaikka pidinkin itseäni jonkin asteisena uskovana. Nyt saisin tieteen selityksen ja vastauksen tähän tärkeään kysymykseen. Istuin tällä kertaa erittäin suurella mielenkiinnolla töllöttimen ääreen.

Tuossa dokumentissa haastateltiin useita erirotuisia eri maanosissa eläviä tiedemiehiä. He olivat itsenäisesti, ja toisistaan riippumattomina, tehneet omia tutkimuksiaan saadakseen esim. veren DNA:sta selville ihmisen alkuperän. He kertoivat, että veren DNA:sta saa selville hämmästyttävän paljon asioita. Jokainen ohjelmassa haastateltu tiedemies kertoi vuorollaan omista tutkimuksistaan ja niiden tuloksista ja niistä johtuvista päättelyistään. Yksikään heistä ei puhunut mitään Jumalasta, Jeesuksesta eikä Aadamista ja Eevasta. Raamattuakaan ei mainittu sanallakaan, ei myöskään luomista. Kuitenkin ohjelman edetessä näiden viisaiden tiedemiesten kertomukset lähenivät Raamatun luomiskertomusta ja Adamia ja Eevaa. He väittivät kaikkien ihmisten olevan sukua toisilleen kun mennään tarpeeksi kauas ajassa taaksepäin. "Mutta tämähän tukee luomistyötä", minä ajattelin.

Nuo tiedemiehet kertoivat vielä, että koko ihmissuku on lähtöisin yhdestä maanosasta; Afrikasta. En olisi uskonut saavani tiedemiehiltä näin kovaa todistusta luomistyöstä. Mutta ei tässä vielä kaikki. Viimeiseksi haastateltu tiedemies heitti kovan "pommin". Hän sanoi koko ihmissuvun olevan lähtöisin yhdestä naisesta. Minä olin pudota tuolilta, sillä niin kova oli tuo väite. Kuka vielä voi epäillä!? Ajattelin nyt, että mikä minä pieni ihminen olen epäilemään Raamatun luomiskertomusta kun jo tiedekin todistaa sen todeksi.

Oma huomautukseni: Syntiin lankeemuksen jälkeen Jumala karkotti ihmisen pois paratiisista, joka oli jossakin Eufrat ja Tigris virtojen välissä Syyriassa. On luultavaa, että Jumala karkotti heidät juuri Afrikkaan.

JUMALA PUHUU RAAMATUN SANASSA

Ollessani kerran tervehtimässä vanhempiani lapsuuden kodissani, huomioni kiinnittyi isäni avattuun Raamattuun olohuoneen pöydällä. Menin katsomaan mikä sivu oli avoin. Katseeni osui Jeesuksen sanoihin: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä” (Matt 6:33). Luin edelliset jakeet saadakseni selville asiayhteyden. Jeesus oli puhunut ihmisen perustarpeista kuten ruoka, asunto ja vaatteet. Sitten Hän antoi tuon kehotuksen ja lupauksen. Seuraavasta luvusta luin Jeesuksen lupauksen, että jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan (Matt 7:7-8). Tämä antoi luottamusta ja uskoa siihen, että tulisin löytämään nämä asiat.

Päätin silloin panna elämässäni etusijalle Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa etsimisen. Tämä siksi, koska ymmärsin, että Jumala oli nyt puhunut minulle Raamatun Sanan kautta mikä elämässäni on tärkeintä ja mitä minun tulisi tehdä. Päätökseni oli kokosydäminen vakaa päätös etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Se ei siis ollut kevytmielisesti kokeilumielessä tehty päätös.

En kuitenkaan tiennyt mitä Jumalan valtakunta tarkoittaa. Vielä vähemmän ymmärsin Jumalan vanhurskautta. En tiennyt mistä aloittaisin ja miten etsisin Jumalan valtakuntaan. Sanoin kuitenkin ääneen Jeesukselle vakaan päätökseni: ”Koska sinä Jeesus, Jumalan Poika, sanot näin, minä teen nyt juuri niin kuin sinä pyydät minua tekemään. Tästä hetkestä alkaen etsin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan kokosydämisesti. Panen tämän asian tästä hetkestä alkaen elämäni ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi asiaksi. Jeesuksen nimessä, aamen!”

Uskon tämän päätökseni ja yksinkertaisen rukoukseni avanneen Jumalalle tien minun sydämeeni ja tahtoelämääni. Uskoin Jeesuksen Sanan, otin sen vastaan ja päätin toteuttaa sitä elämässäni. Tässä ei ollut kysymys suoritustasosta kuinka hyvin onnistuisin. Oli kysymys Hänen Sanansa uskomisesta, vastaan ottamisesta ja sydämen kuuliaisuudesta Jeesusta kohtaan, sekä tahdosta etsiä Häntä kokosydämisellä päätöksellä (Room 1:5, 6:16-17). Jeesus opettaa Hänen Sanansa noudattamisesta näin:

”Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee, mitä minä sanon? Minä osoitan teille, kenen kaltainen on se, joka tulee minun luokseni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten tuli tulva, virta syöksyi taloa vastaan mutta ei saanut sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu” (Luuk 6:46-48).

Tästä päätöksestäni ja rukouksestani alkoi elämäni ehkä kaikkein tuskallisin, mutta myös siunausrikas prosessi. Tulin huomaamaan, että Jumala alkoi vaikuttaan elämässäni. Jumalalla oli suunnitelma elämääni varten jonka Hän tahtoi toteuttaa. Se edellytti kuitenkin minun antautumista Hänelle. Jumalalla oli vielä paljon työtä minun kanssani ennen kuin olin täysin valmis nöyrtymään Hänen tahtoonsa. Seuraavat tapahtumat veivät minua vääjäämättä uskon ratkaisun paikalle.  

ELÄVÄ KIRJA JA SYNNINTUNTO

Löysin eräänä päivänä Gideoniittien ruotsinkielisen Uuden Testamentin "Levande Bok" kirjan postilaatikostani.  

http://www.bibleserver.com/start

Aloin suurella mielenkiinnolla lukea evankeliumeja Jeesuksesta. Jeesus tuli nyt minulle tärkeäksi ja rakkaaksi. Hän tuntui olevan minua lähellä. UT:n Sana vaikutti elävän minulle. Minut ympäröi ihmeellinen pehmeä rakastava Henki. liikkeeni tuntuivat vaimennetuilta ja pehmeiltä ja kyyneleet olivat herkässä. Yhdistin tuon lämpimän ja miellyttävän tuntemukseni lukemaani Uuden Testamentin Sanaan ja Jeesuksen läsnäoloon.

Näin Raamatun Sanasta Jeesuksen puhtauden ja viattomuuden. Minä olisin tahtonut olla yhtä hyvä ja viaton ihminen kuin Jeesus oli. Mutta tuntemukseni itsestäni oli nyt kaikkea muuta kuin viaton. Aloin kokea itseni suureksi syntiseksi Jeesuksen rinnalla. Elämässäni tekemäni virheet ja synnit alkoivat rasittaa omaatuntoani ihan valtavasti. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Ihmeellistä! Miten minusta nyt näin suuri syntinen tuli? Olinhan elänyt melko lailla siivosyntisen elämää. Mutta nyt olin kerta kaikkiaan helisemässä itseni ja syntieni kanssa.

Samanaikaisesti koin valtavan suurta kaipausta puhtauteen ja viattomuuteen. Aloin kaipaamaan takaisin lapsuuteni viattomuutta, puhtautta ja onnea. Kaduin nyt kaikkia syntejäni ja erheitäni. Mietin, miten nyt eläisin, kun minulla on tämä ymmärrys ja tieto synnistä, jos saisin uuden mahdollisuuden ja olisin nyt 15 -vuotias rippikoulupoika. Minä jopa kadehdin pieniä viattomia lapsia, koska he olivat niin vapaita ja onnellisia, koska heillä ei ollut mitään syntiä tunnollaan. Minulla taas oli niin paljon syntiä tunnollani, että en tiennyt miten jaksaisin elää.

Ymmärsin, että Jumala tahtoo minun antautuvan Hänelle. Päätin tehdä uskonratkaisun. Yritin kuitenkin ensin parannella itseäni. Päättelin mielessäni, että Jumala ottaa minut paremmin vastaan sitten, kun olen tullut paremmaksi ihmiseksi. Enhän voi näin huonona ihmisenä ja suurena syntisenä tulla Jeesuksen luokse. Jeesuksen pitäisi saada parempi ihminen. Näin ajattelin.

Mutta ponnisteluistani huolimatta syntikuormani ei tuntunut heltiävän ollenkaan. Päinvastoin, se tuli yhä vain suuremmaksi ja raskaammaksi. Tämä samanaikaisesti kun viattomuuden nälkäni kasvoi. Kuilu syntieni ja kaipaamani viattomuuden ja puhtauden välillä kasvoi kasvamistaan vaikka parhaani mukaan yritin parannella itseäni. Näytti siltä, että olin umpikujassa. Olin tullut tieni päähän. En koskaan saisi takaisin menettämääni ja kaipaamaani lapsuuteni viattomuutta ja onnea. Näin ajattelin tuskaisena.

Ymmärsin vasta uskoon tuloni jälkeen, minkä virheen olin tehnyt. Olin yrittänyt kaikin voimin itse poistaa syntini. Olin yrittänyt itse pelastaa itseni omilla hyvillä teoillani. Näin yritin rakentaa omaa vanhurskautta joka kelpaisi Jumalalle. Yritin siis rakentaa omatekoista tietä Jumalan luokse ohi Jeesuksen Kristuksen. Ja tämähän ei ole mitenkään mahdollista. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse. Minun oli nöyrryttävä tämän totuuden edessä. Jos olisin onnistunut pyrkimyksissäni rakentaa oma tie Jumalan luokse, en olisi enää tarvinnutkaan Jeesusta Kristusta Pelastajakseni. Olisin itse ansainnut pelastukseni. Koska minä epäonnistuin itseni pelastamisessa, tarvitsin ainoaa todellista Pelastajaa Herraa Jeesusta Kristusta. Synnintunnon ja vanhurskauden nälän kautta minä jouduin lopulta kääntymään Jeesuksen puoleen. Mutta en ymmärtänyt tätä silloin, kun olin näissä taisteluissa.

Usein ihmettelin kaipaustani lapsen viattomuuteen. Mistä minulle tällaisia ajatuksia tulee? Eihän tehtyä saa mitenkään tekemättömäksi. En voi päästä eroon ja vapautua synneistäni. Joudun kantamaan näitä syntejäni ja niiden vaikuttamaa huonoa omaatuntoa hautaan asti. Miksi minä sitten janoan täydellistä viattomuutta? Minä suorastaan huusin viattomuuden perään. Ajattelin, etten ole enää aivan täysijärkinenkään. Tahdoin elää synnittömästi, niin kuin Jeesus. Samanaikaisesti näin omat syntini hirvittävän suurena vuorena edessäni. Miten saisin tuon syntivuoren poistettua, niin että voisin sitten synnistä vapaana aloittaa uuden elämän ja elää paremmin? Ajattelin haaveilevani joutavia. En koskaan pääsisi syntivuoreni yli Jeesuksen luokse vapauteen ja saisi takaisin lapsuuteni puhtautta ja viattomuutta.

Mietin usein itsemurhan mahdollisuutta, ja miten tekisin sen parhaalla mahdollisella tavalla. En silloin ymmärtänyt, että ajatusmaailmaani puhui sekä Jumalan Henki että Saatanan henki. Uskoin kaikkien ajatuksieni olevan minun omia pohdintojani. Sielustani käytiin hirvittävää taistelua. Ja minä olin siinä välissä. Jumalan Henki veti minua Jeesuksen Kristuksen luokse. Saatanan henki yritti viedä minut itsetuhoon. Minun asiani oli valita, ketä kuuntelen, ja ketä tottelen. Tämän olen myöhemmin ymmärtänyt kun olen oppinut tuntemaan hengellisiä asioita Raamatun Sanan valossa.

JUMALA TULEE JÄLLEEN JA PUHUU RAAMATUN SANASSA

Näissä tuntemuksissa olin sitten taas kerran käymässä vanhempieni luona. Löysin jälleen Raamatun samalta pöydältä. Ihmettelin, miksi Raamattu on taas olohuoneen pöydällä. Sattumako? Ei varmaan!  Nyt Raamattu oli suljettuna pöydällä. Minua se harmitti. Olisin tahtonut löytää Raamatun taas avoimena, ja nähdä, jospa Jumala tälläkin kertaa puhuu minulle suoraan Raamatun Sanan kautta. Avasin Raamatun summamutikassa ajattelematta asiaa sen enempää. Hämmästyin kun silmäni sattuivat taas Jeesuksen sanoihin:

”Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodemos kysyi: "Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Ei kai hän voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä” (Joh 3:3-7).

Ymmärsin, että Jeesus puhuttelee minua henkilökohtaisesti tuon Sanan kautta. Ei siis ollut sattuma, että juuri tämä Sana avautui ja sattui silmiini. Jeesus sanoi nyt minulle, että minun täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. En tiennyt mitä uudesti syntyminen on, ja miten se voi tapahtua. Uudesti syntyminen vaikutti mystiseltä ja täysin mahdottomalta asialta. Miten se voi tapahtua? Mieleeni tuli kysymyksiä; Olenko minä uudesti syntynyt? Jos en, niin kuinka minä voisin syntyä uudesti, ylhäältä? Ymmärsin, että tässä on nyt pääsyvaatimus sisälle Jumalan valtakuntaan. Ymmärsin myös, että Jumala on sen minulle ilmoittanut. Olinhan aikaisemmin päättänyt etsiä juuri Jumalan valtakuntaa.  Minä tahdoin tietenkin nähdä Jumalan valtakunnan, ja myös päästä sinne sisälle. Siksi käännyin tässäkin asiassa suoraan Jeesuksen puoleen. Sanoin siinä Hänelle ääneen:

”Jeesus, minä en tiedä mitä uudesti syntyminen on, ja miten se voi tapahtua. Enhän tunne ja ymmärrä Raamattua tarpeeksi hyvin, niin että voisin sen tietää. En edes tiedä, olenko minä jo mahdollisesti uudesti syntynyt. Mutta, jos Sinä näet, että minä en ole vielä syntynyt uudesti, ylhäältä, anna sen tapahtua minulle! Anna minun syntyä uudesti ylhäältä, sillä minä tahdon nähdä Jumalan valtakunnan, ja päästä sinne sisälle. Jeesuksen nimessä, aamen!”

NISKUROINNIN SEURAUS JA VALINNAN PAIKKA

Jumala oli jo tähän tilanteeseen tultuani osoittanut minulle Hänen tahtonsa minua kohtaan. Tiesin, mitä minun tulisi tehdä jotta tulisin uskoon ja pelastuisin. Minun tulisi mennä julkiseen hengelliseen tilaisuuteen ja siellä ihmisten nähden heidän edessään ottaa Jeesus vastaan henkilökohtaiseksi Vapahtajakseni ja antaa itseni Hänelle. Tiesin, että tämä on se ratkaisu mikä minun tulisi tehdä. Sitten olisin oikea uskova ja pelastettu Jumalan lapsi. Uskovana en sitten saisi tehdä mitään syntiä. Tämä tietoisuus elämäni suunnan valinnasta, jossakin syvällä sydämeni sopukoissa, oli seurannut minua vuosikausia. Tiesin, että Jumala tahtoo minun antautuvan Hänelle jotta Hän voisi toteuttaa suunnitelmansa elämässäni.

Koska en kuitenkaan ollut vielä päässyt synnittömäksi, mietin, voisiko minusta ylipäätään tulla oikeaa uskovaa. Mietin, minkälainen ihminen oikea uskova on ja mitä häneltä vaaditaan. Ajattelin myös, että ratkaisuani seuraisi uskoni julkistaminen ja Jeesuksen suullinen tunnustaminen ihmisten edessä. Elämäni muuttuisi ratkaisevassa määrin. Siksi päätin siirtää lopullista ratkaisuani tulevaisuuteen. Päättelin mielessäni, että olen vielä nuori, ja että usko kuuluu ensisijaisesti vanhoille ihmisille. Ehtisin kyllä alkaa tosiuskovaksi sitten vanhempana.

Tätä päätöstä minun ei olisi pitänyt tehdä sillä, Jumala ei hyväksynyt järkeilyäni ja päätöstäni ratkaisun siirtämisestä tulevaisuuteen. Jumala puuttui asioihini kovalla kädellä.

Jouduin taas vakavaan autokolariin. Ajoin aamun ruuhkaliikenteessä neljän tien risteyksessä epähuomiossa väsyneenä ja huonovointisena päin punaista. Molemmista suunnista tuli autot jotka miltei samanaikaisesti törmäsivät autoni sivuihin. Selvisin kuitenkin tuosta kolarista täysin vammoitta, mutta menetin jälleen melko hyvän auton. Nyt ei raha kuitenkaan enää merkinnyt minulle yhtään mitään. En surrut autoa ja sen menetystä. Olin luovuttanut. Olin väsynyt kaikkeen ja olin psyykkisesti rauniona. Elämä tuntui loppuvan tähän, ellei mitään muutosta parempaan suuntaan tapahdu, ja pian. Ajattelin siinä vähän Jumalalle kiukkuisena, että Jumalalla on tässä sormensa pelissä. Jumalan Henki puhui selvästi minun ajatusmaailmaani jo muutaman tunnin jälkeen kolarista:

"Sinä olet tähän asti kulkenut toinen jalka maailmassa, ja toinen jalka Jumalan valtakunnassa. Minä en sitä enää hyväksy. Nyt sinun täytyy valita kumpaa tietä sinä tahdot kulkea. Minä en pakota sinua seuraamaan minua, mutta nyt sinun täytyy valita tiesi. Jos valitset oman tahdon tien, sinä otat myös siitä seuraukset. Jos valitset minun tieni, minä pidän sinusta huolen ja johdatan ja autan sinua.”

Tuossa hetkessä koin olevani hengellisessä T -risteyksessä. Tähän asti kulkemani tie oli suljettu. Olin konkreettisen valinnan paikalla. Minun tulisi nyt lopullisesti valita mitä tietä tahdon kulkea. Jatkaisinko tähän asti kulkemaani oman tahdon tietäni, vai lähtisinkö seuraamaan Jeesusta. Ymmärsin, että jos nyt valitsen oman tahdon tieni, hylkäisin Jeesuksen.

"Katsoin" vasemmalle, ja näin Saatanan. Oikealla näin Jeesuksen Kristuksen. Kumpikin puhui minulle tehden omia tarjouksiaan kädet ojossa pyytäen minua tulemaan luokseen. Ajattelin, että jos nyt hylkään Jeesuksen tarjouksen, ottaisin automaattisesti vastaan Saatanan tarjouksen ja seuraisin häntä. Minulla oli vain nämä kaksi vaihtoehtoa. Mieleeni tuli ajatus: "Jumala pysäytti minut kovakouraisesti. Tämä on ehkä viimeinen kerta jolloin Jumala kutsuu minua. Jeesus ei ehkä enää koskaan kutsu minua. Jos Jumala ei enää kutsu, en voi pelastua." Tämä ajatus pelotti minua. Enhän tahtonut tulla Jeesuksen hylkäämäksi.

Päättelin Jeesuksen tarjouksen olevan parempi tarjous vaikka se merkitsee nöyrtymistä syntieni tunnustamiseen ja hylkäämiseen ja vie suureen elämän muutokseen. Päätin lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta, maksoi mitä maksoi. Lopullinen konkreettinen ratkaisuni päivä, jolloin jättäytyisin Jeesukselle ehdoitta Hänen tahtomallaan tavalla, tuntui nyt lähestyvän kovaa vauhtia.

JEESUS KRISTUS ON RATKAISU

Vain joitakin päiviä tämän jälkeen istuin uskovan työnjohtajani kanssa työmaaruokalassa. Kerroin hänelle elämäni vaikeuksia. Hän kuunteli hiljaa tilitystäni. Sitten hän sanoi yllättävästi: ”Ratkaisu kaikkiin elämäsi ongelmiin on Jeesus Kristus." Nuo sanat upposivat ja kolahtivat syvälle suoraan sydämeeni. Minä koin, että minulle oli nyt sanottu yksinkertainen kylmä totuus. Ihmettelin tuota sanaa, ja mietin, että miten se voi olla mahdollista, että eräs historian henkilö, elänyt n. 2000 vuotta sitten, nimeltä Jeesus Kristus, voisi olla ratkaisu kaikkiin elämäni ongelmiin. Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen Jeesus olisi ratkaisu? Ajattelin Jeesuksen olevan sitä, vaikka se oli siinä hetkessä vaikea ymmärtää ja hyväksyä.  Huomasin nyt, että olin loukkaantumassa Jeesukseen. Eikö ole mitään muuta tietä? Eikö mitään muuta mahdollisuutta?  En olisi tahtonut nöyrtyä tunnustamaan sitä tosiasiaa, että olisin riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta.

Emme keskustelleet tästä asiasta paljon tämän enempää. Ymmärsin, että työnjohtajani asemassa hän ei saa saarnata minulle. Nyt hän oli kuitenkin paljastanut minulle suuren totuuden. Mitä tekisin Jeesukselle? Voisiko Jeesus todellakin olla vastaus? Jäin miettimään tätä asiaa.

TIE PUHTAUTEEN JA VIATTOMUUTEEN PANNAAN ETEENI

Sitten, vain muutama viikko risteyskolarista, tapahtui jotakin ratkaisevaa. Myös yksi työtovereistani oli julkisesti uskoa Jeesukseen tunnustava uskova. Hän oli puoli vuotta aikaisemmin muuttanut paikkakunnalle ja tullut yllättävästi työtoverikseni. Olin ennen hänen tuloaan pyytänyt iltarukouksessa Jumalaa lähettämään luokseni uskovan, joka kertoisi minulle Jeesuksesta, ja johdattaisi minua oikealle uskon tielle. Koin voimakkaasti, että tuo mies on Jumalan lähettämä ihminen elämääni ja vastaus rukoukseeni. Ihmettelin häntä suuresti kun hän kertoi elämästään. Hän oli ennen uskoon tuloaan syyllistynyt mielestäni vakaviin synteihin, joista minä olin pysynyt kaukana. Olin elänyt paljon siivompaa elämää kuin hän. Kuitenkin hän vaikutti minua puhtaammalta ja synnittömämmältä. Näin ja koin hänessä sellaista, mitä minäkin tahdoin saada.

Istuin nyt hänen kanssaan työmaamme taukohuoneessa kahvitunnilla. Olin keskustellut hänen kanssaan uskon asioista useilla kahvirasteilla. Hän oli kertonut minulle polvistuneensa ja jättäytyneensä Jeesukselle ja tulleensa uskoon erään helluntailaisen vanhemmistoveljen olohuoneessa. Nyt hän kertoi minulle mitä hän koki siinä hetkessä, kun hän jättäytyi Jeesukselle, ja hänen puolestaan rukoiltiin. Hän pani kätensä pöydän päälle ja sanoi:

”Olen kertonut sinulle tämän aikaisemminkin, mutta kerron sen vielä uudestaan. Kun minä annoin elämäni Jeesukselle, ja puolestani rukoiltiin, tunsin, kun ne minun synnit, -NE PYYHKÄISTIIN POIS! Tuntui kuin olisi raskas reppu nostettu hartioiltani.”

Samanaikaisesti kun hän sanoi: ”Pyyhkäistiin pois!”, hän pyyhkäisi kädellään pöydän pintaa havainnollistaen näin syntiensä pois pyyhkäisyä (Jes 43:25, 44:22). Välittömästi minulle tuli voimakas ja ihmeellinen ajatus: ”Tuossa hetkessä tuo mies oli yhtä viaton ja puhdas synnistä kuin vastasyntynyt lapsi, koska Jeesus Kristus oli pyyhkäissyt pois kaikki hänen syntinsä, niin ne olivat poissa." Minä havahduin:

"Tässähän se nyt on, se tie puhtauteen ja viattomuuteen, jota minä olen aina tahtonut ja etsinyt. Tässä se nyt sitten on, minunkin tie puhtauteen ja viattomuuteen. Tämä tie käy Jeesuksen ristin veren ja uhrin kautta” (Heb 10:19-20, Matt 7:13-14).

Näin ajattelin tuossa hetkessä. Ymmärsin, että minun tulisi tehdä sama ratkaisu. Näin saisin syntini pois pyyhkäistyksi. Tiesin myös pesuaineen, joka pesee pois kaikki syntini; Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri (1 Joh 1:7-9). Olin nyt saanut selvän tien puhtauteen ja viattomuuteen. Minun tulisi nyt vain astua tielle. Ajattelin tämän tien vievän onneen ja autuuteen.

HELLUNTAILAISET ONGELMANA

Oli helmikuun alku. Laskin kaikesta huolimatta vielä kustannuksia ja mietin, mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee minulle käytännössä. Tiesin Jumalan tahtovan, että menisin tekemään sen lopullisen ja kokosydämisen ratkaisun helluntaiseurakunnan järjestämään julkiseen hengelliseen tilaisuuteen. Päätin tehdä Jumalan tahtoman parannuksen ja uskonratkaisun helluntaiseurakunnassa. Se olisi minun puoleltani merkki Jumalalle siitä, että olen vakavissani, ja että tahdon antautua Hänelle kokosydämisesti.

En kuitenkaan missään tapauksessa liittyisi helluntaiseurakuntaan. En varmasti alkaisi käymään ja istumaan heidän kokouksissaan. Nyt helluntailaiset olivat minulle ongelma. Miten jättäytyisin heidän kokouksessaan ja välttäisin heidät?

Huomasin, että jos siirrän ratkaisun tekemisen lähemmäksi kesää ja kesälomaani, lomani tulee minun ja hellareitten väliin. Hellarit unohtaisivat minut kesän aikana. Minun ei tarvitsisi syksyllä käydä enää helluntaiseurakunnan kokouksissa. Pääsisin näin hienosti eroon hellareista, eikä minun tarvitsisi torjua heitä tylysti. Mutta minä olisin tehnyt sen, mitä Jumala minulta odottaa ja vaatii, ja olisin nyt uskossa. Kaikki olisi nyt hyvin. 

Näin järkeilin itselleni. Menisin siis jättäytymään helluntaiseurakuntaan vasta joskus kesäkuun alkupuolella. Näin päätin tehdä. Ajattelin omahyväisesti hymyillen oveluudelleni, että olenpas minä ovela. Ollakseni rehellinen, koin murhetta tästä päätöksestäni. Siksi olin epävarma sen oikeellisuudesta.

ENSIMMÄINEN KÄYNTI HELLUNTAILAISTEN KOKOUKSESSA

Kohta tämän jälkeen uskova työkaverini kertoi minulle, että ensi lauantaina seurakuntaan tulee vieraileva puhuja. Hänen kokouksissaan parantuu sairaita ja tapahtuu muitakin Jumalan tekemiä ja vaikuttamia ihmeitä. Minä kiinnostuin tuosta kokouksesta. Olinhan aina tahtonut nähdä Jumalan ihmeitä, joista olin kuullut puhuttavan. Sitä paitsi minulle tarjoutuisi nyt hyvä tilaisuus käydä itse paikan päällä toteamassa mitä helluntaiseurakunnan kokouksissa oikeastaan tapahtuu, ja mitä siellä puhutaan. En ollut koskaan käynyt helluntailaisten kokouksissa. Päätin mennä tuohon kokoukseen, ja myös siksi, koska kaverini pyysi minua.

Kun tuo kokouslauantai tuli, minulla oli kova särky oikeassa jalassani polvesta alaspäin. Ihmettelin, että miksi minulle pitää juuri nyt tulla tällainen särky jalkaani. En ollut koskaan aikuisena kokenut tuota jalkakipua. Kipu tuntui olevan luussa. Olin joskus lapsena kärsinyt jalkakivusta. Itkin öisin kivusta vanhempieni sängyssä äitini hieroessa jalkaani. Minut vietiin lääkäriin. Lääkäri totesi, että se on kasvukipua ja menee ohi minun kasvettua valmiiksi. Niin kävikin. Mutta nyt tuo kipu oli tullut takaisin. Se oli niin voimakas, että olisin itkenyt jos olisin ollut lapsi.

Päätin kuitenkin kivusta huolimatta mennä kokoukseen, itsepäinen kun olen. Päätin myös, että tuossa kokouksessa en tekisi mitään ratkaisua. Kävisin ainoastaan katsomassa mitä ihmeitä Jumala tekee siellä. Tunnustelisin samalla kokouksen ilmapiiriä ja arvioisin siellä olevia uskovia. Olin tuolloin edellä kertomistani syistä hyvin huonovointinen kaikella lailla. Olin masentunut ja todella huonossa kunnossa psyykkisesti. Ja nyt vielä tuo jalkasärky! Maailma tuntui kaatuvan päälleni.

Kun tulin kokouspaikalle, kohtasin kaverini eteisessä. Kävelin hänen perässään kirkkosaliin. Istuin hänen viereensä kokoussalin keskiosaan. Kirkko oli täynnä ihmisiä. Kipu oikeassa jalassani voimistui. Nyt alkoi jo toistakin jalkaa särkeä. Minä ihmettelin ja päivittelin sitä: "Tämäkin nyt vielä tähän kaiken lisäksi, niin kuin ei tässä nyt olisi jo tarpeeksi paljon kärsimyksiä." Olisin tahtonut hieroa jalkojani, mutta en voinut, koska en tahtonut kiinnittää ihmisten huomiota minuun. Minua itketti. Olin loppu. En jaksaisi enää päivääkään.  

https://www.youtube.com/watch?v=ztLrJrIYyZo

Odotin koko kokouksen ajan, että saarnaaja lopettaisi saarnansa, ja Jumala alkaisi toimia. Jostakin syystä ajattelin Jumalan tekevän ihmeensä vasta sitten kun saarnaaja lopettaa saarnansa.

JUMALAN PARANTAVA VOIMA

Lopulta saarnaaja lopetti puheensa, astui saarnastuolista syrjään ja muutaman askeleen lähemmäksi kuulijoita. Hän pyysi seurakuntaa nousemaan seisomaan. Sitten hän kohotti kätensä seurakuntaan päin, niin kuin olin lapsena nähnyt luterilaisen papin siunaavan seurakuntaa Herran siunauksella. Saarnaaja alkoi rukoilla ja ylistää Jeesusta. Sitten hän sanoi: "Minä näen suuren kirkkauden. Tätä kirkkautta eivät mitkään sairaudet, eivätkä mitkään kivut, kestä tätä kirkkautta."  

Kun saarnaaja sanoi sanan "kivut", silloin tapahtui ihmeellistä. Minun ruumiini sisällä meni lämmin miellyttävä voima. Se oli pesäpallon kokoinen pallomainen voima, joka lähti oikeasta olkapäästäni, ja meni alaspäin ruumiini sisällä hitaasti kohti kirkon lattiaa. Tuon voiman mukana minun masennus, sekä kaikkinainen huonovointisuus, ja ruumiissani olevat säryt, painettiin kirkon lattiaan. Hämmästyin valtavasti. Ajattelin, että olen juuri kokenut Jeesuksen kosketuksen. Minua myös huvitti tämä kokemus. Ajattelin kirkon kivilattiaa ja sen perustusta, ja että minä en varmaan ole ainoa ihminen, jonka kivut ja sairaudet ovat painetut tämän kirkon lattiaan. Minua jo nauratti. Minulla kävi sääliksi kirkon kivilattiaa, joka on joutunut ottamaan vastaan niin paljon kipua ja tuskaa. Minä hymyilin huvittuneena ajatuksilleni.

https://www.youtube.com/watch?v=KqfDoULBVDw

En kuitenkaan jättäytynyt siinä kokouksessa vaikka saarnaaja kehottikin voimakkain sanoin. Hän sanoi: ”Täällä on monia joiden pitäisi tulla Jeesuksen luokse.” Tiesin, että minä olen yksi tällainen henkilö, jonka pitäisi tulla. Mutta en voinut vielä tulla Jeesuksen luokse ja jättäytyä Hänelle. Olinhan aikaisemmin päättänyt, etten siinä kokouksessa tekisi mitään ratkaisua. Sitä paitsi ajattelin, että olen jo uskossa, ja että uskoni ei kuulu hellareille. Niin lähdin kokouksesta. Ajoin suoraan huoltoasemalle tankkaamaan autoani. Olin nyt niin onnellinen, että kiitin ja ylistin Jeesusta tyhjällä huoltoaseman pihalla kovalla äänellä. Olin täysin vapaa kaikista säryistäni. Ei mitään särkyä, masennusta eikä huolia. Ihmeellistä!  Elämä hymyili.

LOPULLINEN PÄÄTÖS SEURATA JEESUSTA KRISTUSTA

Sitten maanantaina työmaalla kerroin uskovalle työkaverilleni tämän kokemukseni. Hän antoi minulle Tapio Nousiaisen kirjan "Yksi ainoa elämä". luin kirjan viikon aikana kannesta kanteen. Tuon viikon aikana päätökseni tehdä kokosydäminen parannus ja antautua Jumalalle vahvistui entisestään. Ajattelin, että Jumala ei anna periksi minun kanssani, ja että Hän tahtoo viedä minut helluntaiseurakuntaan jättäytymään. Hän tuntui suorastaan vaativan sitä minulta. Jumala oli aikaisemmin pannut minut valinnan paikalle "tien risteykseen". Koin, että Hän sanoo: "Nyt on ratkaisusi päivä ja hetki". Tunsin, että en enää voi, enkä uskalla siirtää ratkaisua yhtään.

Muutama tunti ennen lauantai-illan kokousta luin viimeiset sivut tuosta kirjasta. Ymmärsin nyt, että olin aikaisemmin kuunnellut Saatanaa ja hänen valheitaan, kun olin siirtänyt ratkaisuni tekemisen ajankohtaa. Olin seurannut Saatanan ohjeita. Ajattelin nyt, että jos jatkan vihollisen kuuntelemista, sitä päivää ja hetkeä ei tule koskaan, jolloin hänen mielestään on sopiva ja oikea päivä jättäytyä. Panen tähän paikkaan Saatanan puheille pisteen. En enää kuuntele Saatanaa.

Silloin tein lopullisen päätökseni. Ei mikään, eikä kukaan, voisi enää estää minua lähtemästä seuraamaan Jeesusta. Päätin mennä illan kokoukseen jättäytymään Jeesukselle Kristukselle. Koin välittömän helpotuksen tunteen. Olihan pitkä rasittava taistelu nyt ohi. Olin viimeinkin tullut lopulliseen päätökseen.

Sanoin Saatanalle päättäväisellä ja käskevällä äänellä: "Saatana, kuuntele minua, minä puhun nyt sinulle. Minä lähden nyt seuraamaan Jeesusta Kristusta. Menen illan kokoukseen jättäytymään Jeesukselle Kristukselle. En kysy sinulta yhtään mitään. En enää kuuntele sinun valheitasi. En tahdo olla sinun kanssasi missään tekemisissä. Nyt minä heitän sinut ulos elämästäni Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Jätä minut Jeesuksen nimessä, ja ULOS elämästäni!" Sitten käännyin Jeesuksen Kristuksen puoleen. Pyysin Jeesusta varjelemaan minua niin, että pääsisi illan kokoukseen jättäytymään Hänelle.

JÄTTÄYTYMINEN

Nyt olin sitten toista kertaa elämässäni helluntailaisten kokouksessa. En kuunnellut saarnaa, koska olin täysin valmis ratkaisuun. Odotin koko kokouksen ajan sitä hetkeä, jolloin pääsisin eteen antautumaan Jumalalle kokosydämisesti. Siinä istuessani täydessä kirkossa ihmisten ympäröimänä päätin, että kun menen eteen jättäytymään ja rukoiltavaksi, minä en mene ihmisten eteen. Minä menen Jeesuksen luokse Hänen eteensä. Olin jopa päättänyt tunnustaa jokaisen tietoisen synnin, jonka olin tehnyt, jos niitä minulta kysyttäisiin. Olin nyt valmis maksamaan minkä hinnan tahansa päästäkseni uskon tielle ja saadakseni pelastusvarmuuden.

Kokouksen lopussa ei kysyttykään odottamaani kysymystä, jos joku tahtoo antaa elämänsä Jeesukselle Kristukselle, ja tulla uskoon. Ymmärsin, että minä olen ehkä kokouksen ainoa ulkopuolinen, ei seurakunnan jäsen, ja että siksi tuota kysymystä ei esitetty. Seurakunta seisoi loppurukouksessa. Minä pelkäsin, että tämä kokous päättyy, ja minä en saa tilaisuutta jättäytyä. Kysyin vieressä seisovalta kaveriltani: "Koska tuonne eteen voi mennä, jos tahtoo antaa elämänsä Jeesukselle?" Kaverini häkeltyi lievästi. Hän sanoi, että sinä voit mennä nyt, jos tahdot, ja minä voin tulla sinun kanssasi. Minä vastasin, että kyllä minä uskallan mennä yksinkin. Ajattelin, että nyt minä lähden tielle, jolta en koskaan kääntyisi takaisin.

Kävelin salin edessä seisovan seurakunnan saarnaajan luokse. Saarnaaja kysyi minulta ainoastaan yhden kysymyksen: "Tahdotko tulla uskoon?" Minä nyökkäsin ja vastasin: "Tahdon". Hän pyysi minua polvistumaan ja alkoi rukoilla puolestani. Hämmästyin, koska minulta ei kysytty mitään synneistäni. En ollut kuunnellut saarnaajan saarnaa koska en ymmärtänyt mitä hän puhui enkä voinut keskittyä siihen. Olin odottanut kokouksen loppuhetkeä jolloin pääsisin eteen jättäytymään. En nyt kuunnellut saarnaajan rukoustakaan. Keskityin vain Jeesukseen. Odotin Hänen koskettavan minua voimakkaasti. Ajattelin Jeesusta ristillä, ja minun olevan polvillani Jeesuksen ristin juurella. Pyysin ajatuksissani Jeesusta ottamaan minut tällaisena. 

http://www.youtube.com/watch?v=cKH-usNeaDs

Petyin valtavasti koska en nyt kokenut yhtään mitään. Olin varma mennessäni eteen, ja polvistuttuani Jeesuksen eteen, että nyt saisin suuremman ja siunatumman kokemuksen kuin viikkoa aikaisemmin, jolloin Jeesus paransi minut, ja minä tulin hyvin siunatuksi. Olinhan silloin ainoastaan käynyt katsomassa mitä Jumala tekee. Silloin aikomukseni ei ollut ollenkaan antautua Jumalalle siinä kokouksessa. Siitä huolimatta sain valtavan siunauksen kun Jumalan parantava voima meni ruumiini sisällä. Nyt sitten olen tässä polvillani Jeesuksen edessä, ja annan itseni kokonaan Hänelle, niin tottahan Hän nyt koskettaa ja siunaa minua vielä voimakkaammin. Näin minä päättelin ja järkeilin mielessäni. Mutta taivas tuntui nyt olevan suljettu.

SAATANAN VALHEEN AVANNOSSA

Oltuani siinä aikani polvillani, saarnaaja nousi ja jätti minut ihan yksin. Minua alkoi jo huolestuttamaan tämä syntynyt tilanne, koska en kokenut yhtään mitään. Ajattelin, että mikä tässä nyt mättää. Minä puhuin Jeesukselle ajatuksissani vetoamalla Häneen: "Jeesus, tässä minä nyt olen Sinun edessäsi. Minä en voi tulla tämän paremmaksi ihmiseksi. Ota minut tällaisena kuin olen, ja anna kaikki syntini anteeksi."

Ei mitään vastausta, eikä mitään tuntemuksia. Hetken kuluttua nostin päätäni ja katsoin ympärilleni. Näin uskovia, jotka nousivat penkeistään, ja kävelivät kohti ulko-ovea luoden hymyileviä katseita minuun. He olivat lähtemässä pois. Aloin siinä ajatuksissani saarnata itselleni:

"Nyt sinä olet vienyt uskon asiasi niin pitkälle kuin osaat ja ymmärrät. Sinä tulit Jeesuksen luokse, mutta Jeesus ei ottanut sinua vastaan. Sinulla oli mahdollisuutesi viikko sitten, kun sait kokea Jeesuksen parantavan kosketuksen, ja suuren siunauksen. Nyt on jo aivan liian myöhäistä. Muistat saarnaajan kutsun: "Täällä on monia, joiden pitäisi tulla Jeesuksen luokse". Sinä olit yksi heistä, mutta sinä et silloin mennyt Jeesuksen luokse. Ei Jeesus enää huoli sinua, koska silloin hylkäsit Hänen kutsunsa, vaikka Hän siunasi sinua niin voimakkaasti. Katso nyt noita ihmisiäkin! Ne nauravat sinulle ja pilkkaavat sinua, koska he tietävät, sinä tulit Jeesuksen luokse, ja Jeesus ei ottanut sinua vastaan.  Kaikki on nyt loppu. Nyt sinä joudut Helvettiin. Millään ei ole enää mitään väliä.  Nouse nyt ja lähde äkkiä täältä ulos. Älä koskaan enää palaa tänne takaisin! Mene kotiisi ja hirtä itsesi sinne pihakoivuun." 

Ymmärrät, että tuo saarna ei kuulostanut hyvältä. Minä mietin, että voiko helluntailaiset todella nauraa minulle ja pilkata minun kohtaloani. Ovatko he todella niin kylmiä ja julmia ihmisiä? Se ei kuitenkaan tuntunut kovin uskottavalta. Mutta minä olin nyt umpikujassa. Mitä tehdä? Olin vienyt uskon asiani niin pitkälle ja syvälle kuin osasin ja ymmärsin. Olin polvillani Jeesuksen Kristuksen edessä tarkoituksenani antaa itseni Hänelle kokonaan ja ehdoitta. Kuitenkaan Jeesus ei ottanut minua vastaan. Tältä se nyt näytti minun tilanne. Olinko siirtänyt ratkaisuani liian kauan? Oliko nyt jo aivan liian myöhäistä tulla Jeesuksen luokse ja pelastua?

Ajattelin siinä mielessäni, että en voi lähteä tästä kirkosta mihinkään. Olinhan tullut Jeesuksen luokse. Ja koska Jeesus ei ota minua vastaan, minulla ei ole enää mitään paikkaa mihin mennä. Koin, että olen seinää vasten ja tyhjän päällä. Siksi en voinut lähteä mihinkään. Istuin takaisin kirkon penkille ja päätin: "Tässä istun enkä muuta voi. Helluntailaiset saavat raahata minut väkisin ulos kirkosta, - sillä, minä en vapaehtoisesti lähde Jeesuksen luota mihinkään!" En yksinkertaisesti voinut lähteä ulos tyhjän päälle. Mihin minä olisin mennyt? En mihinkään!

JUMALA PUUTTUU ASIAAN

Siinä istuessani, vierelleni tuli uskova, minulle täysin tuntematon mies. Hän kysyi: "Miten sinulla on asiat?" En kyennyt vastaamaan hänelle yhtään mitään. Peitin käsillä kasvoni ja painoin pääni alas runsaan kyyneltulvan kastellessa kasvoni ja käteni. Pelkäsin, että tuo mies huomaa tilani ja näkee minun itkevän. Olinhan jo 30 -vuotias aikuinen mies.

Jos kuvaisin tuntemuksiani mitä tuossa hetkessä koin. Olin pudonnut myöhäissyksyn hyisen kylmään avantoon. Ympärilläni oli täydellinen pimeys. Olin jätetty pelastuksen ulkopuolelle ja siksi kadotettu ihmisparka. Mitään toivoa pelastuksesta ei ollut. Kukaan ei voisi auttaa minua. Olin varma siitä, että hukun. Helvetin kauhut ja suuri pelko ja epätoivo valtasi minut.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että olin kirjaimellisesti Saatanan valheen avannossa, ja että hän oli näiden ajatuksieni takana.

JUMALAN SANA, TOIVON LAMPPU

No, nyt sitten vieressäni seisoi Jumalan palvelija, Jumalan sotilas. Hän ei ollut aseeton, Jumalan kiitos! Hänellä oli aseenaan Jumalan Sanan miekka. Olen myöhemmin kuvannut tuota Jumalan Sanan miekkaa myös Jumalan Sanan pelastusköydeksi. Tuo mies oli kysynyt minulta, että miten minun asiani ovat. En kyennyt kyynelteni keskeltä vastaamaan hänelle sanaakaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi: "Sinä tulit Jeesuksen luokse." Hämmästyin ja huomasin, että tuo on totta. Näin olin ajatellut ja päättänyt mennessäni eteen. Mutta mistä hän tämän tietää? Sitten hän jatkoi:

"Jeesus Kristus sanoo: "Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos." Sinä saat jäädä Jeesuksen luokse ja hän ei koskaan hylkää sinua."

Silloin syttyi toivon lamppu sydämeeni. Muistin Jeesuksen sanoneen nuo Sanat Raamatun sivuilla. Olin joskus itse lukenut nuo Sanat Raamatusta. Jos en olisi tiennyt Jeesuksen sanoneen noita Sanoja, minun olisi ollut pakko pyytää miestä näyttämään Raamatusta tuo Jeesuksen lupaus. Niin vakavasta asiasta oli kysymys. Nyt kun muistin Jeesuksen antaneen tuon lupauksen, minä uskoin, että Jeesus todella on sen puhunut. Jumalan palvelija jatkoi puhettaan: "Usko ei ole kiinni tunteista. Tunteetkin, ne kyllä tulevat sitten myöhemmin. Usko Jumalan Sanan lupaukset ja lepää Hänessä." Toivon lamppu paloi nyt kirkkaana.

Minua ei todellakaan voinut tuosta tilanteesta pelastaa mitkään ihmisten vakuuttelut. Tarvitsin jotakin paljon luotettavampaa josta ottaa kiinni. Sain Jumalan Sanan! Jumalan sotilas heitti minulle Jumalan Sanan pelastuksen köyden. Hän ikään kuin sanoi: "Ota kiinni tästä Sanasta!"

Vertailin hetken mielessäni Jeesuksen Sanaa, ja sitä sanaa, mitä olin aikaisemmin ajatellut, nimittäin sitä sanaa, että Jeesus ei ottanut minua vastaan. Tässä oli nyt kaksi toisistaan vastakkaista ilmoitusta. Mietin, kumpaan ilmoitukseen kiinnittäisin uskoni ja luottamukseni. Mikä tässä syntyneessä tilanteessani on nyt totuus?

Koska minä olin hukkumassa, eikä minulla ollut mitään muuta mistä ottaa kiinni, kuin Jeesuksen lupaus, päätin panna kaiken uskoni ja luottamukseni Jeesuksen lupaukseen: "Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos" (Joh 6:37). Päättelin mielessäni, - Jeesus ei voi valehdella, ja tuo lupaus täytyy koskea myös minua tässä hetkessä, siitäkin huolimatta, vaikka en nyt koe yhtään mitään, ja vaikka tulen Hänen luokseen näin myöhään. Tartuin uskossa kiinni Jeesuksen lupaukseen.

Tiedätkö mitä minulle tapahtui? Jeesuksen Sana nosti minut kuiville Saatanan hyisen jäätävästä valheen avannosta. Haluan painottaa tätä totuutta. Minulla ei todellakaan ollut mitään muuta kuin Jumalan Sana, josta ottaa kiinni. Ilman Jumalan Sanaa olisin hukkunut Saatanan valheeseen. Jumalan Sana pelasti ja nosti minut kun otin siitä kiinni uskossa ja luotin siihen. Jumalan pelastava Sana, ja sen voima, astui voimaan elämässäni kun uskoin sen, ja otin sen vastaan.

"Siksi me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että kun kuulitte meiltä Jumalan sanan, te otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana vaan, niin kuin se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte" (1 Tess 2:13).

Minulle siis tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Hän otti minut vastaan ja sain jäädä Jeesuksen luokse. Sain kokea myös Jes 46:4 Sanan voiman konkreettisesti omalle kohdalleni;

"Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin MINÄ NOSTAN, MINÄ KANNAN JA PELASTAN."

http://www.youtube.com/watch?v=9bxc9hbwkkw&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=D_ewLnUNiIA

Sitten Jumalan palvelija pyysi minua vielä iltakahville luokseen. Hetken epäröimisen jälkeen suostuin. Ajoin autollani hänen perässään hänen kotiinsa. Istuin iltaa hänen ja hänen vaimonsa kanssa. Keskustelimme uskon asioista ja joimme kahvia. Sitten rukoilimme vielä. En kokenut siinä muuta kuin että: "Eiköhän se nyt tästä lähde. Olenhan minä tehnyt oman osuuteni. Tämän enempää en voi tehdä. Jumala saa hoitaa loput." Näin ajattelin ajaessani iltayöllä kotiin.

TUNNUSTIN JEESUKSEN HERRAKSENI

Seuraavasta päivästä en muista mitään erikoista. Se oli sunnuntai ja olin vapaa töistä. Niin, eräs tärkeä yksityiskohta muistui nyt mieleeni tuolta päivältä. Eilinen minua puhutellut uskova mies soitti ja kysyi kuulumisia. Minä ihmettelin sitä, koska hän vaikutti niin kiinnostuneelta minusta. Ymmärsin, että hän on huolissaan minusta, koska olin vasta eilen illalla jättäytynyt ja tullut uskoon. Hän siis osoitti huolenpitoa minua kohtaan. Koin hänen soittonsa hyvin positiivisena vastuuntunnon osoituksena.

Sitten maanantaiaamuna, kun tulin työmaan taukotupaan, ja aloin kaataa kahvia kuppiini, tapahtui jotakin. Huoneessa istui eräs toinen työtoverini toisten kanssa. Hän katsoi minua mielenkiinnolla ja kysyi:

"Jakob, mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna?"

Ajattelin kokouksessa mukana olleen kaverini kertoneen hänelle uskoon tulostani. Siksi en tuossa hetkessä katsonut tarpeelliseksi kertoa mitä minulle oli tapahtunut. Kysymyksen esittäjä näki, että jotakin minulle oli tapahtunut. Istuin hänen ja muutaman muun kaverin kanssa keskustelemaan ja juomaan kahvia. Keskustelu kääntyi heti tavallisiin arkiasioihin. Tuona maanantaiaamuna olin iloinen ja onnellinen vaikka tavallisesti olin aina ollut huonovointinen, ja varmasti hyvin surkea ilmestys.

Menin sitten työmaalle ja aloitin työni. Silloin Pyhä Henki sanoi sisimmässäni: "Nyt sinä olet lähtenyt minun sinulle valmistamalle tielle seuraamaan minua. Minä tahdon nyt, että sinä tunnustat minun nimeni ihmisten edessä. Tunnusta työkavereillesi, että Jeesus Kristus on sinun Herrasi ja Vapahtajasi."

Pyhä Henki muistutti minua myös Jeesuksen sanoista: ”Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa” (Matt 10:32). Sanoin Herralle: "Okei, jos tuo sama mies esittää minulle saman kysymyksen vielä kerran, ja samoilla sanoilla, silloin minä tunnustan Jeesuksen Herrakseni hänelle ja kaikille taukotuvassa oleville työkavereilleni."

Kun seuraavan kerran astuin sisälle taukotupaan, arvaa mitä tapahtui? Sama mies istui samassa paikassa ja sanoi sanatarkasti samat sanat:

”Niin, Jakob, mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna?"

Kysyin hänen vieressään istuvalta kokouksessa mukana olleelta uskovalta kaveriltani, että oletko sinä kertonut hänelle mitä minulle on tapahtunut. Hän sanoi, ettei hän ole puhunut mitään tapahtuneesta. Silloin minä totesin mielessäni, että en voi pettää Herraa. Minun on nyt pakko lunastaa lupaukseni ja tunnustaa Jeesus näiden kavereiden edessä.

Pakotin itseni toimintaan. Suljin radion ja käännyin työtovereideni puoleen ja rykäisin kuuluvasti. Kun huoneessa oli tullut aivan hiljaista, ja meneillään oleva pelikorttien jakaminen pysähtyi, ja kaikki, n. 8-12 miestä, keskittyivät kuuntelemaan minua, sanoin kuuluvasti:

"Matti" (muutettu nimi) tuossa kysyy minulta, että mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna. Minun täytyy tunnustaa, että minulle on todellakin tapahtunut jotakin. Olin lauantai-iltana helluntaiseurakunnan kokouksessa. Tein parannuksen ja sain syntini anteeksi Jeesukselta. Jättäydyin Jeesukselle Kristukselle ja otin Hänet vastaan Herrakseni ja Vapahtajakseni. Jeesus Kristus on nyt minun Herrani ja Vapahtajani."

Tämä oli ensimmäinen kerta kun julkisesti tunnustin Jeesuksen Herrakseni. Heti kun olin tämän sanonut, tunsin, että joku iloitsi valtavasti sisimmässäni. Sain kokea valtavan ilon ja vapauden tunteen. Tiesin, että nyt olen pelastettu Jumalan lapsi, ja vaikka tähän kuolisin, minä pääsisin taivaaseen Jumalan ja Jeesuksen luokse. Minun ei enää tarvinnut pelätä edes kuolemaa. Olin saanut pelastusvarmuuden. Mikä ilo, mikä vapaus!

Ihmettelin tätä kokemustani. Ajattelin, että jos usko Jeesukseen, ja Jeesuksesta todistaminen, on näin valtavan riemullista, tahdon todistaa Herrastani jokaiselle tuntemalleni henkilölle. Muutaman seuraavan viikon aikana kuljin työmaalla kertoen uskoon tulostani.

Tästä alkoi mielenkiintoinen elämä Jeesuksen seurassa. Kerron joitakin Jeesuksen seurassa kokemiani asioita todistuksissani.

LOPPUPÄÄTELMIÄ

Kun tunnustin Jeesuksen Herrakseni ihmisten edessä, koin pelastuksen Raamatun ilmoittamalla tavalla.

Room 10:8-10 "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi", nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

Tunnustin suullani Jeesuksen Kristuksen Herrakseni, ja minä sain kokea pelastuksen. Aivan niin kuin Raamatussa lukee. Kun olin kokouksessa jättäytynyt, enkä kokenut yhtään mitään, pelastuin ottamalla uskossa kiinni ja pitämällä uskossa kiinni Jumalan Sanasta, tuntui miltä tuntui. Tunnustamalla Jeesuksen Herrakseni sain pelastusvarmuuden. Jumalan Sana ja oman suun tunnustus pelastaa ihmisen.

Sain tunnustamalla Jeesuksen varmuuden siitä, että nyt olen uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Sain kokea, että Jeesus oli nyt puhdistanut sydämeni ja muuttanut sinne asumaan. Löysin Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan itsensä. Löysin myös Hänen valtakuntansa sekä vanhurskautensa (viattomuuden ja puhtauden).

Huomasin myös, että työnjohtajani oli ollut oikeassa. Jeesus oli, ja on, ratkaisu kaikkiin elämäni ongelmiin. Nyt minä huomasin suureksi hämmästyksekseni, ettei minulla olekaan enää mitään ongelmia. Yritin miettimällä selvittää itselleni mitä ongelmia minulla voisi olla. En löytänyt yhtään ongelmaa. Olin onnellinen. Elämässäni oli alkanut uusi vaiherikas elämä Jeesuksen kanssa.

Tämä kertomani uskoon tulo prosessini kesti n. neljä vuotta. En liioittele kokemuksiani enkä yritä parannella niitä. Olen kertonut kokemani asiat niin rehellisesti kuin osaan ja voin. Joidenkin kokemusteni aikajärjestys voi heittää, mutta kaikki kertomani on totta. Olen joutunut jättämään pois paljon yksityiskohtia, ja ehkä joitakin tärkeitäkin tapahtumia, koska muuten kertomuksestani tulisi erittäin pitkä. Olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan mukaan ne tapahtumat ja asiat jotka ovat mielestäni eniten vaikuttaneet uskoon tulooni.

Jokaisen ihmisen uskoon tuloon liittyy paljon asioita ja yksityiskohtia joita ei voi kertoa toisille. Jotkut asiat tahtoo pitää omana tietonaan. Niin on myös minun kohdallani.

Yksi tärkeä asia, jonka voisin vielä mainita tähän loppuun, on se, että uskon olleeni runsaiden rukousten lapsi. Monet ihmiset olivat rukoilleet puolestani, että minä tulisin uskoon ja pelastuisin. Heistä mainittakoon uskovat vanhempani, uskova mummoni, ehkä muitakin sukulaisia, muutamat työkaverini ja seurakunta, jossa sitten jättäydyin. Jumala vastasi heidän rukouksiinsa.

TÄYDELLISEN SOVITUKSEN HEDELMÄNÄ LAPSEN VIATTOMUUS!

Aloitin tämän kertomukseni toteamalla, että olen saanut takaisin lapsuuteni viattomuuden uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Tämäkin on totta, vaikka se voikin herättää ihmetystä joissakin lukijoissa.

Sinäkin, lukija, voit kokea samaa, sillä myös sinun tiesi lapsuutesi puhtauteen ja viattomuuteen käy Jeesuksen ristin veren ja uhrin kautta. Meille kaikille on annettu sama tie puhtauteen. Se on todella mahdollista saada kaikki omaatuntoa painavat synnit poistetuksi elämästämme. Jeesus puhdistaa meidät kun uskomme Häneen ja nöyrrymme parannukseen. Niin minäkin jouduin lopulta nöyrtymään parannukseen, synnistä luopumiseen, ja ottamaan vastaan Jumalan tarjoaman pelastuksen, anteeksiantamuksen ja puhtauden Jeesuksessa Kristuksessa.

Ratkaisuni jälkeen koin todellakin hyvin voimakkaasti, että nyt olen yhtä viaton ja puhdas kuin pieni viaton lapsi. Tämä oli hyvin hämmästyttävä ja voimakas kokemus. Ja tätä tuntemusta kesti pitkään. Jeesus Kristus oli pyyhkinyt pois syntini verellään. Koska syntini olivat poissa, omantunnonkin syytökset olivat poissa. Sain puhtaan omantunnon. Minusta tuntui todellakin sellaiselta, niin kuin en olisi koskaan tehnytkään mitään syntiä. Olin yhtä puhdas synnistä kuin lattialla leikkiautollaan leikkivä pikkupoika. Aika erikoista, eikö totta?

”Kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!” (Heb 9:14).

Olen tutkinut Raamatusta perustuuko kokemukseni viattomuudesta Raamatun Sanaan? Tämä tutkimusmatka oli todella mielenkiintoinen. Vertasin omakohtaista kokemustani Raamatun Sanaan. Olen tullut siihen tulokseen, että minun henkilökohtainen kokemukseni syntieni anteeksi saamisen syvyydestä sekä Raamatun Sana ovat yhtäpitäviä.

Kokemukseni viattomuudestani perustuu siis Jumalan Sanan ilmoitukseen täydellisestä sovituksesta. Se ei siis ole itsesuggestiota, hypnoosia tai toiveajattelua. Se ei ole varsinkaan mitään luulottelua. Se on omakohtaisesti koettavaa Jumalan Sanan ilmoittamaa todellisuutta. Se on ihmisen itsensä ulkopuolelta Jumalasta ihmiseen tulevaa todellisuutta. Se, mikä on Jumalasta, on mitä suurimmassa määrin todellista. Raamatun ilmoitus on, että Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri puhdistaa ihmisen kaikesta synnistä. Mitä syntiä silloin jää jäljelle? Ei mitään!!! 

Kun tämä asia selvisi minulle, niin että ymmärsin sen merkityksen, se sai minut autuaana ylistämään ja kiittämään Jeesusta Kristusta.

MIHIN AIKUISEN SAAMA JA KOKEMA LAPSEN VIATTOMUUS PERUSTUU?

Kristuksen ristillä suorittama sovitus on täydellinen. Hän sovitti ihmisen Jumalan kanssa täydellisesti. Kristus poisti syntimme Jumalan ja ihmisen välistä uhraamalla itsensä. Tämä on tapahtunut todellisuudessa 2000 vuotta sitten.

Jumala ei muista meidän anteeksi annettuja ja poistettuja syntejämme. Tämä on Raamatun kiistaton ilmoitus. Mutta, onko todella Jumalalla huono muisti, ja mihin Hänen mahdollinen huono muistinsa silloin perustuu?

Täydellinen anteeksi antaminen edellyttää täydellistä synnin sovitusta. Täydellisestä sovituksesta on sitten seurauksena täydellinen syntien anteeksi antaminen. Se merkitsee syntien pois pyyhkimistä ja unohtamista. Syntiemme unohtaminen Jumalan puolelta on siis täydellisen sovituksen seuraus ja sen hedelmä. Muuten sovitus ei olisikaan täydellinen. Mutta koska sovitus on täydellinen, Jumala kykenee unohtamaan syntimme.

Jumala on täydellinen. Koska Jumala on täydellinen, kaikki Jumalan teot ovat myös täydelliset. Silloin Jumala myös kykenee tekemään täydellisesti kaiken, mitä Hän tahtoo. Jumala tahtoi saada aikaan täydellisen sovituksen. Jumala tahtoi antaa ihmiselle anteeksi täydellisesti. Hän onnistui siinä täydellisesti Jeesuksen uhrin kautta. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Hän uskoi meille ihmisille tämän sovituksen sanan eteenpäin vietäväksi.

Siksi sovituksen vastaan ottaneina olemme Hänen edessään niin kuin emme koskaan olisi tehneet yhtään syntiä. Jumalan ”unohtaminen” perustuu siis Hänen täydellisyyteensä. Jumalalla ei ole huono muisti. Hänellä on täydellinen sovitus ja anteeksiantamus Jeesuksessa Kristuksessa (Kol 1:14, 21-22).

Näin Jumala palautti ihmisen yhteyteensä. Siis, niin kuin syntiin lankeemusta ei olisi koskaan tapahtunutkaan. "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin." Tässä Johannes Kastajan lausumassa Raamatun Sanassa synti on yksikössä. Se tarkoittaa syntiinlankeemusta yhtenä "pakettina" sisältäen jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Samoin hebrealais kirjeen kirjoittaja käyttää synnistä yksikkömuotoa tarkoittaen koko syntiinlankeemusta: "Mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä" (Heb 9:26).

”Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaikki tämä on Jumalasta, joka on Kristuksen kautta sovittanut meidät itsensä kanssa ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan”  (2 Kor 5:17-19).

"Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun luonasi on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin" (Ps 130:3-4). Herra ei pidä mielessään uskovan syntejä. Ne ovat pois pyyhitty totaalisesti eikä niitä ole. "Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin sumun. Palaa minun luokseni, sillä minä olen sinut lunastanut" (Jes 44:22).

Tästä sovituksesta ja lunastuksesta olemme osalliset uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän ei pidä mielessään anteeksi antamiaan syntejä. Tämä on sovituksen ihana sanoma. Tämän tähden meillä kaikilla on mahdollisuus saada takaisin lapsuutemme viattomuus, ja myös kokea se. Kiitos ja kunnia Jeesukselle Kristukselle.

Olen kirjoittanut lisää anteeksiantamuksesta ja vanhurskauttamisesta opetusteksteissäni.

LOPPUKANETTI

Kun sinä olet tehnyt uskonratkaisun niin kokosydämisesti kuin ymmärrät ja osaat, ja jos odottamasi tuntemukset pelastuksesta eivät tule heti, silloin sinun on luotettava Raamatun Sanaan. Tunteet ovat hyvin huono mittari. Usko ei ole kiinni tunteista. Tunteetkin kyllä tulevat sitten myöhemmin. Usko Jumalan Sanan lupaukset ja lepää Hänessä.

http://www.youtube.com/watch?v=EC-DC3U1C5A&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=TTHk1mGW3Us&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=YNX3K48mgi0&feature=related