PLOGGI

HULLU TEMPAUS

Joskus tulee tehtyä sellaista mitä ei varmasti koskaan enää toista. Kerron yhden tällaisen hullun tempauksen.

 

Olin joskus nuorempana käymässä vanhempieni luona. Olin silloin ehkä 35 – 40 -vuotias ”äijä”. Oli kevättalvi ja pehmeää melko tuoretta lunta oli satanut kohtalaisen paljon. Isäni kehui naapurin rouvaa, joka hiihti kerran viikossa kirkonkylälle ja takaisin. Matkaa kirkonkylälle oli n. 20 kilometriä. Hän hiihti joen jäälle tehtyä tasaista valmista hyvää latua pitkin. Isäni mielestä hänen suorituksensa oli todella kunnioitusta herättävä suoritus. Minä sanoin isälleni ylpeästi että eihän tuon nyt mitään ole. Kyllä se on helppo hiihtää valmista kovaa latua ja tasaista maisemaa. Mutta minä hiihdän vaikeinta mahdollista reittiä pitkin. Hiihdän kirkonkylälle umpihankea metsän läpi ilman mitään latua. Isä nauroi ja sanoi että joo, joo, kyllä varmaan hiihdät! Sitten hän katsoi minua ja sanoi ivallisesti nauraen mutta ystävällinen pilke silmäkulmassa: "Taitaa se jäädä sinulta tekemättä!".

 

Minä huomasin nyt mitä olin tullut sanoneeksi. Olin puhunut ja luvannut harkitsemattomasti, ehkä liikaa. Säikähdin ja ajattelin urakan olevan minulle liian vaikea toteuttaa. Totesin kuitenkin mielessäni että en voi perua puheitani ja perääntyä. Isäni ivallisuus vain lisäsi päättäväisyyttäni. Silloin minä tein nopean päätöksen. Päätin näyttää isälleni että minä kykenen suoriutumaan urakasta.  Sanoin hänelle että kyllä minä hiihdän umpihankea ja teen sen jo huomenna. Isä nauroi minun yltiöpäisyydelleni eikä uskonut että toteuttaisin urakan. Hänen mielestään se oli minulle liian suuri hanke.  Isäni tiesi että minulla ei ole kuntoa sellaiseen hiihtomatkaan. Enhän ollut hiihtänyt vuosikausiin enkä harrastanut mitään muutakaan liikuntaa moneen vuoteen. Kuntoni ei kestäisi sellaista urakkaa. Keskustelumme hiihtourakasta jäi siltä illalta tähän.

 

Seuraavana aamuna aloin panna hiihtokenkiä jalkaan. Isä tuli seisomaan viereeni ja katsoi minua. Hän kysyi että mitä sinä teet.  Minä sanoin että hiihdän kirkonkylälle umpihankea, niin kuin eilen lupasin. Isä oli nyt totinen ja sanoi että et kai sinä sentään ole ihan vakavissasi. Et kai sinä aijo hiihtää metsän läpi umpihankea? Minä totesin että minä hiihdän koska sanoin niin, ja minä pidän oman sanani. En voi perua sanaani. Isä näki että olin vakavissani. Hän ehdotti nyt minulle että hiihtäisin jäälle tehtyä valmista latua. Minä sanoin ettei se käy. Toteutan uhkaukseni ja hiihdän umpihangessa.

 

Niin minä lähdin hiihtämään isäni jäädessä kotiin ihmettelemään. Hiihdin metsien läpi umpihankea. Ylitin muutaman soratien, jonkun asfaltoidunkin tien, mutta hiihdin umpihankea aina kun se oli mahdollista, joskus risukoissa ja joskus pellolla. Joskus vastaan tuli isoja ja syviäkin ojia joiden ylittäminen oli vaikeaa ja raskasta. Väsyin tavattomasti ja tuntui että en jaksa hiihtää perille. Ajatuksiin tuli matkan keskeyttäminen seuraavalla maantiellä. Ajattelin sitten kuitenkin että en varmastikaan keskeytä ja anna isälleni ja muille omaisilleni aihetta nauraa minulle ja pilkata minun heikkouttani. En voinut keskeyttää, ylpeyteni ei antanut periksi. Mutta jalat muuttuivat kankeiksi eivätkä enää tahtoneet totella aivojeni antamia käskyjä kovinkaan hyvin. Lihakset olivat väsyneet kun ne eivät olleet tottuneet niin rasittavaan liikkumiseen. Voimatkin olivat jo miltei kokonaan loppu.

 

Viimeiset viisi kilometriä olivat todella piinaa ja kärsimystä. Matkan teko hidastui loppua kohden. Mutta minä sinnittelin eteenpäin. Ajattelin hiihtäväni perille asti vaikka mikä olisi. En siis antaisi periksi. Kun pääsin kirkonkylälle, minä olin aivan loppu. Minulla kun ei ollut mitään ruokaa ja vain vähän juomista mukana. Juomakin oli jo tässä vaiheessa loppunut. Kaikki energia oli loppuun käytetty. Mutta suomalaista sisua ja päättäväisyyttä minulla oli riittävästi.

 

Suunnistin veljeni talolle. Veljeni asui kirkonkylän laidassa vähän korkeammalla vaaran kyljessä. Mutta veljeni talossa ei ollut ketään kotona. Ovi oli lukossa ja talo tyhjä. Mutta minulla oli myös isosisko samassa kylässä aivan veljeni talon lähettyvillä.  Hiihdin nyt hänen talolle ollen varma siitä että hän kuitenkin on kotona. Mutta hänkään ei ollut kotona. Mikä nyt neuvoksi? Olin aivan lopen väsynyt ja voimat olivat loppuun käytetyt. Tarvitsin välttämättä suuhun pantavaa. Sitten viimeisenä vaihtoehtona suunnistin veljeni vaimon sisaren luokse. Hän asui vain muutaman sadan metrin päässä siskoni talosta. Ajattelin että jos hänkään ei ole kotona, minä kuolen. Kuolema olisi väistämätön kohtaloni. Niin loppu olin. Mutta onnekseni hän oli kotona ja avasi oven.

 

Minä raahauduin sisälle aivan viimeisillä voiman rippeillä. Todellakin pelkäsin putoavani lattialle hänen eteiseensä ja sammuvan siihen. Pyysin heti juotavaa ja jotakin suuhun pantavaa, mitä tahansa. Sanoin hänelle että minä putoan tähän, en jaksa enää nostaa edes kättäni sillä niin kokonaan ovat voimani loppu. Juuri ja juuri jaksoin puhua. Ja en minä liioitellut yhtään. Aivan viimeisillä voimilla minä pääsin sisälle hänen taloonsa ja raahauduin keittiön pöydän ääreen istumaan. Sitten soitin jonkun omaiseni hakemaan minut. Muistaakseni veljeni ajoi minut isäni luokse lapsuuden kotiini.

 

En ollut jaksanut edes katsoa missä kunnossa hiihtokengät ja sukset olivat. Siksi en tiennyt missä kunnossa sukset olivat. Tämän jälkeen nukuin varmasti yhden vuorokauden. Lihakset, ja varsinkin jalat, olivat kipeät monta päivää.

 

Kun sitten myöhemmin keskustelin isäni kanssa tuosta hiihtomatkasta, hän nauroi ja sanoi suksien olleen aivan risana. Ei ne enää kelvanneet muualle kuin kaatopaikalle. Minä olin "lainannut" isäni melko uudet sukset. Sen siitä saa kun pilkkaa ja vähättelee omia lapsiaan. Ei pitäisi vähätellä jälkikasvua. 

Skriv en kommentar: (Klicka här)

123minsida.se
Bokstäver kvar: 160
OK Skickar...
Se alla kommentarer

| Svar

Senaste kommentarer

07.08 | 10:48

Jag gillar också Heliga andens kraft

...
23.07 | 04:00

Pelastusta ei voi ansaita mitenkään. Se on Jumalan lahja meille Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta Jeesuksen Herraksi tunnustaminen pelastaa, Raamattu todista niin

...
22.07 | 12:38

Room 10 tunnustus ei ole lakia jota suorittamalla tienataan pelastus. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

...
17.12 | 22:39

Siunausta, tuo oli hyvä ja selkeä alustus. Vaikka saankin olla jo uskossa, mutta vahvistua voi Aina yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme

...
Du gillar den här sidan