PLOGGI

Eksyneet turistit

Muutama vuosi sitten eräs elämäni suuri haave toteutui. Olin saanut ostettua vanhemman asuntovaunun johon minulla ei aikaisemmin ollut koskaan ollut varaa. Nyt tuntui siltä että taloudellinen tilanteemme salli sellaisen ylellisyyden kuin asuntovaunun ja asuntovaunuloman. 

 

Asun ruotsalaisen vaimoni kanssa Ruotsissa. Olen asunut Ruotsissa vuodesta 1980 lähtien. Olin silloin 21 -vuotias armeijasta juuri kotiutunut nuori mies. Nuoresta iästäni johtuen en ollut ehtinyt tutustua kotimaahani. Olin ainoastaan muutaman kerran matkustanut Suomessa vanhempieni kanssa. Silloinkin oltiin vain sukuloitu ja käytetty suurempia pääteitä. Tästä johtuen en juurikaan tuntenut ja tunne Suomea ja sen kauniita järvimaisemia ja kaupunkeja. Nyt sitten päätin lähteä tutustumaan Suomeen lähemmin ja paremmin ja samalla näyttäisin vaimolleni kotimaatani. Hän ei ollut koskaan matkustanut Suomessa. Olimme siis hyvin innostuneita tästä matkasta. Aikaa meillä oli neljä viikkoa. 

 

No, vaunu laitettiin lähtökuntoon ja auton keula suunnistettiin rakkaaseen kotimaahani Suomeen.  

 

Pieni suloinen koiramme sai oman "lyyan" farmariauton perässä. Koiramme suorastaan rakastaa autokyytiä. Se innostuu aina kovasti huomatessaan meidän olevan lähdössä autolla johonkin. Nyt olimme matkalla ja tulimme Suomeen. Tehdäkseni kertomuksen lyhyeksi, mennään nyt heti varsinaiseen asiaan.

 

Minua on aina kiinnostanut eräs Suomen pikkukaupunki josta olen kuullut puhuttavan ja josta on tehty lauluja ja joka vaikuttaa kovin atraktiiviselta ja mielenkiintoiselta kaupungilta. Sitä paitsi kaupungin tori on kuuluisa tori. Kaupunki ja sen tori meidän tulee ilman muuta nähdä ja tutustua siihen ja sen ihmisiin. Niin tulimme tähän kauniiseen pikkukaupunkiin jossa kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt. Olimme siis täysin uudella maaperällä. 

 

Ilma oli kuitenkin hyvin huolestuttava. Tummat pilvet ympäröivät kaupungin ja Ilmassa oli ukkosta. Mutta torille meidän pitää päästä, niin emme kovin paljon välittäneet mahdollisesta tulevasta ukkosenilmasta. Ajattelin ettei meillä voi olla niin huono tuuri että juuri nyt tulisi kova sade. Toivoin pilvien kiertävän kaupungin koska aurinko paistoi pilviverhojen välistä ja oli lämmin kaunis päivä. Oli suorastaan ihanteellinen toripäivä. Mutta, ne pilvet? ....  Olkoot siellä missä ovat!!!    

 

Tulimme kaupungin laidalle järven tai joen rantaan. Rannalla oli laituri ja paljon veneitä sekä pieni kioski. Kioskin lähellä oli myös suuri parkkipaikka. Pysäköin auton vaunuineen. Ostimme jäätelöt ja kahvit ja nautimme lämpimästä kauniista ilmasta. Tapasimme kioskin edustalla mukavia turisteja joiden kanssa keskusteltiin sitä ja tätä. Sitten lähdimme koira koppelissa kävelemään kohti keskustaa ja toria. Siinä minulle tuli mieleen että löytäisimmekö takaisin autolle. Katsoin taakse autoa. Koska auto oli järven (tai joen) rannalla, ja siinä oli iso parkkipaikka ja kioski, arvelin löytävämme takaisin autolle hyvin helposti. Siksi minun ei tarvitsisi olla huolestunut asian johdosta. Sitä paitsi itse kaupunki oli parkkipaikasta vähän korkeammalla, niin meillä olisi helppo löytää takaisin. Tarvitsee vain kävellä keskustasta alaspäin, niin tulee parkkipaikalle ja autolle. Selvä juttu, nyt kohti toria ja sen ihanuutta.

 

Tultuamme torille totesimme torin hyvin suureksi. Mutta ihmisiä oli yllättävän vähän. Kauppiaita oli kuitenkin ihan riittävästi. Kiersimme toria katsellen myytäviä tuotteita. Ostimme marjoja ja vähän vihanneksia. Jonkun ajan kuluttua alkoi jyristä ja sataa ihan kaatamalla. Juoksimme nopeasti lähellä olevan suuren ostoskeskuksen eteiseen suojaan. Paikalla oli muitakin sadetta paossa olevia ihmisiä. Kaatosadetta kesti puoli tuntia. Sitten sade laantui hiukan ja me totesimme että emme voi jäädä tähän, sillä sadetta voi kestää koko päivän. Päätimme että, koska auto on lähellä, vain muutaman sadan metrin päässä torista, kävelemme nopeasti autolle. Lepäämme sitten vaunussa odotellen parempaa ilmaa. Niin lähdimme koira koppelissa kävellä kohti autoa.

 

Kun olimme kävelleet vain vähän matkaa, alkoi jälleen sataa kovasti. Kastuimme läpimäriksi. Mutta eihän sen nyt niin vaarallista ole, tällainen lämmin kesäsade! Ei tarvitse palella ja kohta pääsemme vaunuun ja voimme vaihtaa kuivat vaatteet päälle. Näin puhelimme toisillemme. Niin olimme hyvillä mielin kaikesta huolimatta. Mutta nyt alkoi tuntua siltä että auto onkin kaukana, sillä parkkipaikkaa ja autoa ei vain tullut vastaan. Pikku hiljaa ymmärsin että olimme kiireessä päästä nopeasti autolle lähteneet väärään suuntaan ja olimme eksyneet. Ja vettä satoi, jos ei kaatamalla, niin kuitenkin ihan riittävästi, niin että vesi valui kasvoista ja vaatteista ja koiran päältä. Nyt huomasimme, ettei meillä ole aavistustakaan siitä missä suunnassa auto on. Ja autolle kun piti löytää niin helposti kävellen vain alaspäin? Mutta sitä alamäkeäkään ei löytynyt. Mitä tehdä?

 

Kävelimme kaatosateessa vieraan kaupungin jalkakäytävällä täysin eksyksissä. Koiramme tassutteli vettä virtaavalla kadulla vallitseviin olosuhteisiin alistuvana kiltisti vierellämme valittamatta veden valuessa turkista ja kuonosta kadulle. Minua säälitti kiltin pienen ja suloisen koiramme tila. Näytti siltä että sadetta kestää pitkään. Nyt alkoi jo vilukin vaivaamaan. Minä tunsin suuren vastuun tapahtuneesta. Olin saattanut vaimoni ja koiramme ja itseni tähän vaikeaan tilanteeseen. Minun tulisi myös löytää ratkaisu tähän syntyneeseen ongelmaan. Olinhan auton kuljettajana vastuussa auton löytämisestä. Päätin etsiä suuremman pääkadun, ja jos mahdollista, pysäyttää taksi lennosta ja pyytää apua. Enhän tiennyt missä päin taksiasema on, niin en voinut suunnistaa sinnekään. Olin riippuvainen sattumalta kohtaamastani taksista. Mutta onko nyt takseja liikkeellä? Siinäpä huolenaihe. Kyllä siinä rukouskin Jumalan puoleen kävi mielessä ja rukoiltiin myös.

 

Tulimme pääkadulle. Liikenne oli kohtalaisen hiljaista. Kaupunki tuntui nukkuvan. Siinä me seisoimme odotellen jos mahdollisesti joku ystävällinen autoilija pysähtyisi hädänalaisten turistien auttajaksi. Ajattelimme että kaikki autoilijat ymmärtävät ettei kukaan seiso sateessa vapaehtoisesti ja että me tarvitsemme apua. Mutta kaikki ajoivat ohi. Sitten jonkun ajan kuluttua kadulla meitä kohti tuli taksi. Heilautin kädelläni merkiksi että tahdoin että taksi pysähtyy. Taksi pysähtyi ja mies avasi auton ikkunan. Minä kerroin muutamin sanoin tilanteemme ja kysyin jos hän voi auttaa. Kuski sanoi että tämä auto on allergikoiden tähden eläinvapaa ja ettei hän tähän autoon voi ottaa koiraa. Hän sanoi soittavansa toisen taksin paikalle. Hän käski meidän pysyä paikalla ja odottaa. Taksi tulisi pian.

 

Ja aivan oikein. Kohta toinen taksi tulikin ja otti meidät ja koiramme vettä valuvina kyytiin. Kerroimme kuskille tilanteemme ja missä automme on ja ettemme löydä sinne. Olimme vakuuttuneita siitä että ongelmamme on nyt ratkaistu ja muutaman minuutin kuluttua olemme vaunussa vaihtamassa vaatteitamme ja nauramassa tapahtuneelle. Mutta eipäs se niin mennytkään.

 

Taksikuski vaikutti varmalta. Hänen mielestään kuvauksemme auton sijainnista sopii vain muutamaan paikkaan. Hän esitti että lähdetään etsimään autoa automme todennäköisimmästä sijaintipaikasta. Hän ajoi eniten uskomaansa paikkaan, mutta se oli väärä paikka. Auto ei ollut siellä. Sitten hän sanoi että jos autonne ei ole täällä, silloin minä tiedän missä se on. Hän ajoi sinne. Mutta sekään ei ollut oikea paikka. Hän sanoi: "Jos autonne ei ole täälläkään, sitten se  on varmasti ...... " Hän ajoi meidät kolmanteen, ja ehkä vielä neljänteenkin paikkaan. Mutta aina väärään paikkaan. Autoamme ei löytynyt.

 

Nyt meillä oli ongelma sillä, taksikuskilta loppuivat vaihtoehdot. Me yritimme kertomasta päästyämmekin kertoa ja vakuuttaa hänelle minkälaisessa paikassa automme on. Taksikuski alkoi huolestua. Hän vaikutti nyt kiusaantuneelta. Ehkä hän ajatteli meidän pilailevan hänen kustannuksellaan ja että kyseessä on piilokamera. Lopulta hän sanoi miltei vihaisena, ettei sellaista paikkaa ole olemassakaan josta me puhumme. Hänen mielestään hän on jo käyttänyt meitä kaikissa mahdollisissa auton sijaintipaikoissa. Hän sanoi tuntevansa tämän kaupungin kuin omat taskunsa, sillä hän on syntynyt tässä kaupungissa ja elänyt täällä koko ikänsä. Sitä paitsi hän on ajanut täällä taksia kaksikymmentä vuotta. Hän alkoi kyseenalaistaan uskottavuuttamme. Tässä tilanteessa olin todella huolestunut. En tiennyt mitä tehdä. Tuleeko meidän jättää taksi ja jäädä kadulle sateeseen vai mennä hotelliin? Mutta auto ja vaunu? Miten ja koska ne löydettäisiin? Kuka ne etsii? Poliisiko on ainoa toivomme?

 

Taksi oli tilanteen lukkiutumisen tähden ja neuvottelun ajaksi pysäköinyt eräälle parkkipaikalle. Siinä me istuimme taksissa neuvottelemassa mitä tehdä. Olimme kiertäneet kaupunkia kolme varttia.  Vaimoni näki edessämme ravintolan tai jonkunlaisen ruokapaikan. Hän ehdotti että mentäisiin kysymään sieltä. Minä pidin ajatusta hullutuksena ja täysin utopistisena. Mikäli taksi ei löydä autoamme, kuinka sitten ravintolassa joku tietäisi missä automme on? Jos taksi ei voi auttaa, ei myöskään ravintolan henkilökunta voi meitä auttaa. Tuntui siltä että poliisi on tässä tilanteessa seuraava auton etsijä. Mutta vaimoni nousi autosta ja sanoi käyvänsä kuitenkin kysymässä. Minä jäin taksiin odottamaan ja "väittelemään" kuskin kanssa. Kummallakin tuntui kärsivällisyys olevan koetuksella.  

 

Vaimoni viipyi huolestuttavan pitkään. Mutta minä ja taksikuski odotimme kärsivällisesti. Lopulta vaimoni tuli takaisin. Hän oli mennyt ravintolan kassalle ja kertonut tilanteemme ja kysynyt kassalla olleelta nuorelta naiselta missä automme voisi olla. Nainen oli puistanut päätään. Sillä aikaa vaimoni taakse oli tullut mieshenkilö jonottamaan kassalle pääsyä. Hän kuuli vaimollani olevan ongelma. Hän kysyi että mikä hänen ongelmansa on. Vaimoni kertoi hänelle tilanteemme ja auton sijainnin tunnusmerkit. Silloin mies sanoi missä hän uskoo että automme on. Hän kertoi paikan ja sanoi että siellä se varmasti on. Nyt vaimoni sanoi taksikuskille sen paikan nimen. Silloin kuski sanoi: "Niin tietenkin! Olisihan minun pitänyt se tietää, siellä tietenkin autonne on."  Hän ajoi meidät paikalle ja auto oli siellä.

 

Päästyämme vaunuun totesimme että olimme olleet eksyksissä ja etsineet autoa sateessa n. kaksi tuntia. Olimme läpimärät ja väsyneet mutta huojentuneet sillä, tämä vakava ongelmamme oli nyt ratkennut ja me saimme kuivat vaatteet päälle. Paikallinen taksi oli auttanut meitä kärsivällisesti vaikka kärsivällisyyttä koeteltiinkin puolin ja toisin. Auton etsimisen aikana pelkäsin mitä tämä kaikki tulisi maksamaan. Taksikyyti kun ei ole halpa. Mutta kun auto löytyi ja maksun aika tuli, minä totesin hinnan hyvin kohtuulliseksi ja jopa halvaksi. Olin odottanut suurempaa laskua. Taksi ei ehkä ottanut niin paljon kuin hänellä olisi ollut oikeus.

 

Tämä tapaus opetti minulle että vieraalla paikkakunnalla kannattaa aina kirjoittaa auton sijainnin osoite paperille ja ottaa myös paperi mukaan, varmuuden vuoksi. Kannattaa kirjoittaa osoite ylös vaikka tuntuisi siltä että osoite on helppo muistaa ja autolle on helppo löytää. Jos sitten sattuu niin että eksyy, auto löytyy helposti kysymällä paikallisilta.  Mutta jos ei ole antaa mitään osoitetta, taksillakin voi olla vaikea tietää missä se auto on.

 

Meillä oli hyvä tuuri siinä että vaimoni kohtasi ravintolassa paikallisen miehen jolla oli hyvä paikallistuntemus. Tai sitten hän oli Jumalan enkeli jonka Jumala oli lähettänyt opastamaan meidät autolle. Olimmehan pyytäneet Jumalalta apua. Kuinka se niin sattui että taksi pysähtyi ravintolan eteen jossa tämä mies sattui olemaan? Kuinka se niin sattui että vaimoni sai idean kysyä ravintolasta? Hyvää tuuria tai Jumalan johdatusta!

 

Enkeleitä on ja he ovat Raamatun mukaan lähetetty taivaasta niiden avuksi jotka tulevat pelastumaan ikuiseen elämään. Emme kuitenkaan ole ilman vaikeuksia, mutta näissä vaikeuksissa, mitä kohtaamme, Herra auttaa kun käännymme Hänen puoleensa. Olen usein saanut kokea tällaista. Kerron näitä tapauksia tällä sivustolla todistuksissani.

 

"Kenelle enkeleistä hän on koskaan sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"? Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat periä pelastuksen?" (Hebr 1:13-14).

 

Jumala näkee ja tietää kuka tulee uskoon ja pelastuu. Hänelle Jumala on jo lähettänyt enkelin auttamaan ja varjelemaan häntä. Ja jokaisella uskovalla on hänen enkelinsä mukana joka paikassa. Eihän enkeli jätä uskoon tullutta ihmistä koska Jumala on lähettänyt hänet palvelemaan pelastuksen perijää loppuun asti.

 

Tästä johtuen, ... vaikka tahdon kiitää taksia ja sitä ravintolan miestä, suurimman kiitoksen osoitan ja annan Herralle Jeesukselle Kristukselle.

 

Sanottakoon vielä tähän loppuun ettei kenellekään tule väärinkäsitystä. Enkeleitä ei tule rukoilla eikä puhua heille. Jumalaa tulee rukoilla ja Hänen puoleensa tulee kääntyä kaikissa elämämme asioissa. Jumalan enkelit eivät ota vastaan rukouksiamme ja pyyntöjämme. He ottavat vastaan käskyjä vain Jumalalta. Raamattu ei missään opeta eikä kehota rukoilemaan enkeleitä. 

 

 

 

Skriv en kommentar: (Klicka här)

123minsida.se
Bokstäver kvar: 160
OK Skickar...
Se alla kommentarer

| Svar

Senaste kommentarer

07.08 | 10:48

Jag gillar också Heliga andens kraft

...
23.07 | 04:00

Pelastusta ei voi ansaita mitenkään. Se on Jumalan lahja meille Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta Jeesuksen Herraksi tunnustaminen pelastaa, Raamattu todista niin

...
22.07 | 12:38

Room 10 tunnustus ei ole lakia jota suorittamalla tienataan pelastus. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

...
17.12 | 22:39

Siunausta, tuo oli hyvä ja selkeä alustus. Vaikka saankin olla jo uskossa, mutta vahvistua voi Aina yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme

...
Du gillar den här sidan