PLOGGI

NIINSON, SOON JUSTIINSA KO PUHUT

Niin paljon on Jumala minua Erkkiä rakastanut, että Hän antoi ainutsyntyisen Poikansa,että minä en hukkuisi kadotukseen, vaan että minulla olisi ikuinen elämä (Joh 3:16).

 

Näin meidän tulisi Raamattua lukea niin että Sana kohdistetaan itseemme. Me emme lue Raamattua niin että ajattelemme Raamatun Sanan olevan vain menneen ajan historiallinen dokumentti ilman että sillä olisi mitään sanomista meille tänä päivänä ja ilman mitään vaikutusta meidän itsemme elämään. Ei niin. Me luemme ja meidän tulisi lukea Raamattua kohdistaen Sana itseemme. Emme myöskään lue Raamattua ja suhtaudu Sanaan niin kuin eräs tapaamani vanha mies teki. Minä kerron.

 

Olin todistamassa ihmisille Jeesuksesta. Tein ns. kotilähetystyötä. Tulin sisälle erääseen taloon. En ollut aikaisemmin käynyt sisällä talossa. Vanha mies istui pirtissä keinutuolissa ja keijasi. Hänen ikääntynyt puolisonsa touhusi viereisessä keittiössä. Minä esittelin itseni hänelle ja kerroin millä asialla liikun. Vaihdoimme muutaman sanan arjen elämään liittyvistä asioista. Aloin sitten kertomaan miehelle Jeesuksesta Kristuksesta. Arvelin että hän on sen ikäinen mies että hän on kuullut evankeliumia aikaisemminkin. Mutta julistin hänelle evankeliumia siinä seisten hänen edessään. Mies istui keijastuolissaan ja kuunteli keijaten.

 

Minä hämmästyin kun hän sanoi jokaisen lauseeni ja väittämäni perään: "Kyllä, se on juuri niin on kuin sanot." Jonkun väittämäni perään hän sanoi: "Aivan, puhut totta, niin se on."

 

Miehen toistaessaan näitä myöntäviä kommenttejaan ihan jatkuvasti, ajattelin että minä ehkä puhun uskovalle miehelle. Kysyin häneltä: "Sinä olet samaa mieltä minun kanssani hengellisistä asioista?" Hän vastasi: "Kyllä, asia on niinkuin sinä puhut. Aivan oikein totuutta sinä puhut. Soon justiinsa niinko sanot" Minä kysyin: "No, sinä olet sitten uskova mies?" Hän sanoi: "Ei, en minä silti uskova ole mutta totuutta sinä puhut ja oikein sinä puhut ja asiaa."

 

Nyt minulla oli ongelma. Mies tunnusti että minä puhun totta mutta hän sanoi ettei hän ole uskossa Jeesukseen. Minä kysyin häneltä että eikö hänen olisi nyt aika ottaa Jeesus vastaan ja tulla uskovaksi. Hän totesi että ei vielä. Keskustelimme asiasta mutta hän pysyi siinä asenteessaan että "Ei vielä".

 

Muutaman kuukauden kuluttua sain kuulla että tuo vanha mies oli sairastunut äkillisesti ja kuollut sairaalassa. Kului muutamia kuukausia. Minä muistin hänen ikääntyneen vaimonsa. Ajattelin että koska hän oli kuullut meidän keskustelumme ja koska hänen miehensä oli nyt kuollut, ehkä hän ottaa Jeesuksen vastaan. Menin hänen luokseen. Löysin hänet keittiöstä. Julistin hänelle evankeliumia Jeesuksesta ja kysyin sitten että tahdotko sinä uskoa Jeesukseen Vapahtajanasi ja ottaa Hänet vastaan Herraksesi. Hän sanoi ensin että hän on niin suuri syntinen. Kerroin hänelle Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta. Sitten uudistin kysymykseni hänelle Jeesuksen vastaan ottamisesta. Hän tahtoi nyt ottaa Jeesuksen vastaan ja saada syntinsä anteeksi. Rukoilin hänen kanssaan syntisen rukouksen. Hän tunnusti syntisyytensä Jumalan edessä kyyneleet silmissään. Hän pyysi syntejään anteeksi pyyhkien kyyneleitä. Julistin hänelle synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä. Hän näytti ilahtuvan ja vapautuvan. Hän tuli uskoon. Muutaman vuoden kuluttua hän pääsi kotiin Herran luo.

 

Nämä kaksi henkilöä olivat eläneet yhdessä koko elämänsä nuoruudestaan lähtien. Heidän suhtautumisensa Jeesukseen Kristukseen oli maaliviivalla elämän lopussa erilainen. Mies piti totena uskon asioita mutta hän ei ottanut Jeesusta vastaan. Hänen uskonsa oli pään tiedon tasolla. Hänen vaimonsa otti Jeesuksen vastaan. Vaimon usko Jeesukseen putosi sydämeen asti. Tässä on suuri ero ihmisen pelastuksen kannalta. Raamattu todistaa että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi. Sydämen uskon omistava ihminen ottaa Jeesuksen vastaan ja tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ihmisten edessä. Hän ottaa Sanan vastaan eikä jätä sitä sydämensä ulkopuolelle.

 

Olen myös tavannut ihmisiä jotka osoittavat toista ihmistä. He eivät koe itse tarvitsevansa Jeesusta Kristusta. He lähettävät Jeesuksen ja pelastuksen Hänessä toiseen osoitteeseen. Kerran eräs mies sanoi minulle julistettuani hänelle evankeliumia hänen kodissaan: "Katsoppas tuonne mäen päälle. Näetkö tuolla tuon punaisen talon? Siinä talossa asuu mies joka tarvitsee sinun jeesustasi. Mene sinne kertomaan jeesuksestasi. Hän tarvitsee pelastua, sillä hän on suuri syntinen."

 

Miten sinä suhtaudut Jeesukseen Kristukseen? Jätätkö Hänet sydämesi ulkopuolelle vai päästätkö Hänet sisälle sydämeesi? Toivotatko Hänet tervetulleeksi sydämeesi Pelastajaksesi ja Herraksesi vai osoitatko Hänelle toista ihmistä jotta itse välttyisit ottamasta Häntä vastaan ja tulemasta uskovaksi? Mikäli me tahdomme pelastua Hänen valtakuntaansa ja elää Hänen kanssaan, meidän on uskottava Häneen ja otettava Hänet vastaan. Muussa tapauksessa elämme ilman Kristusta ja ilman Jumala ja ilman toivoa maailmassa. Mikäli siirrymme Jeesuksen hyljänneinä tästä ajasta ikuisuuteen, joudumme ikuisuudenkin viettämään ilman Jeesusta Kristusta ja Jumalaa. Siellä ei sitten ole enää mitään toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Olemme kadottaneet sielumme.

 

Toivon todella että sinä lukija olet ottanut Jeesuksen vastaan tai teet sen nyt.

Skriv en kommentar: (Klicka här)

123minsida.se
Bokstäver kvar: 160
OK Skickar...
Se alla kommentarer

| Svar

Senaste kommentarer

07.08 | 10:48

Jag gillar också Heliga andens kraft

...
23.07 | 04:00

Pelastusta ei voi ansaita mitenkään. Se on Jumalan lahja meille Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta Jeesuksen Herraksi tunnustaminen pelastaa, Raamattu todista niin

...
22.07 | 12:38

Room 10 tunnustus ei ole lakia jota suorittamalla tienataan pelastus. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

...
17.12 | 22:39

Siunausta, tuo oli hyvä ja selkeä alustus. Vaikka saankin olla jo uskossa, mutta vahvistua voi Aina yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme

...
Du gillar den här sidan