PLOGGI

Tapaaminen Vladimir Putinin kanssa

Olen tavannut Vladimir Putinin ja keskustellut hänen kanssaan ainakin kahdessa eri tilanteessa. Nyt kerron viimeisimmän tapaamisemme.

 

Lapsuuteni kotitalo Suomessa oli tyhjillä. Tulin talolle ja astuin sisään tyhjään taloon. Tultuani sisään, löysin Vladimir Putinin seisomassa keskellä hallia. Tunsin hänet heti. Hän oli yksin. Ymmärsin, että hän oli tullut sisälle taloon vain vähän minua aikaisemmin. Hän ei ollut ehtinyt tutustua taloon.  Hän oli vähän hämillään siitä, että minä yllätin hänet sisällä kotitalossani. Huomasin, että hän oli kovasti kiinnostunut talosta ja sen jokaisesta huoneesta ja jokaisesta sopesta. Hän olisi tahtonut tutkia taloa, mutta minun läsnäolossani hän koki, ettei se ole mahdollista. Hän ei tahtonut paljastaa minulle suurta mielenkiintoaan taloa kohtaan.

 

Hallista menee ovi pannuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen ja saunaan. Ovi sinne oli auki. Putin oli kuitenkin niin kiinnostunut, että aikoi mennä katsomaan saunaa. Hän lähti kävelemään kohti ovea.  Minä menin hänen edelle ja vetäisin oven kiinni hänen nokkansa edestä. Sanoin: "Minun täytyy sulkea tämä ovi." Putin totesi: ”Okei, ymmärrän."

 

Sitten seisoimme talon portailla ja keskustelimme niitä ja näitä, ihan tavallisia asioita. Oli kesä ja kaunis lämmin iltapäivä, ja keskustelu siinä portailla oli miellyttävä. Jostakin syystä tulin maininneeksi erään kapitaali tuotteen. Siihen Putin totesi: "Meillä ei ole varaa sellaiseen." Ymmärsin hänen tarkoittavan itseään ja minua. Minä ihmettelin sitä, koska tiesin hänet hyvin rikkaaksi mieheksi. Kyseessä oli tuote, johon jokaisella normaalituloisella suomalaisella on varaa. Sanoin hänelle ihmetellen: "Mutta onhan sinulla toki varaa sellaiseen!" Siihen Putin: "Ei minulla ole varaa sellaiseen." En ryhtynyt väittelemään miestä vastaan, ja keskustelu tästä tuotteesta ja varallisuudesta jäi siihen.

 

Sitten tuli ilta. Putin makasi olohuoneen sohvalla tarkoituksenaan nukkua siinä yön yli. Koska me olimme olleet yhdessä koko iltapäivän ja illan, ja keskustelu hänen kanssaan oli miellyttävä ja kiinnostava, en vielä voinut jättää häntä yksin. Istuin nojatuoliin häntä vastapäätä jatkamaan keskusteluamme. Putin alkoi kertoa eräästä suuresta Suomessa toimivasta venäläisestä yrityksestä. Hän oli hyvin kiinnostunut ja innostunut, jopa ylpeä, tästä yrityksestä ja sen toiminnasta. Hän kysyi minulta, tunnenko yritystä ja sen toimialaa. Minua hävetti, koska olin ainoastaan kuullut yrityksen nimen jossakin yhteydessä, mutta en tiennyt siitä paljoakaan. Tunnustin Putinille, että minä tiedän yrityksen, mutta en tiedä sen toiminnasta juuri mitään. Vladimir Putin alkoi suurella innolla kertoa yrityksestä. Minua tämä yritys ja sen toiminta ei kovin paljon kiinnostanut, mutta kuuntelin hänen selitystään.

 

Sitten Putin sanoi tukevansa venäläisten yritysten toimintaa Suomessa ja tahtovansa laajentaa tämän yrityksen toimialaa Suomessa. Hän kertoi kannustavansa myös muita venäläisiä yrityksiä sijoittamaan Suomeen ja aloittamaan toimintaa Suomessa. Putin kertoi vielä, että hänellä on suuri vastuu Venäjän presidenttinä ja tahtoo hoitaa virkaansa hyvin ja kunnialla.

 

Minä istuin lapsuuteni kotitalossa Venäjän presidenttiä vastapäätä kuunnellen häntä. Samalla ihmettelin, että miten tämä on mahdollista. En kuitenkaan sen kummemmin kiinnittänyt huomiota keskustelutoverini asemaan maailmalla ja Venäjän presidenttinä. Totesin vain että, hän on Venäjän presidentti, mutta silti  ihan tavallinen mies, melkein kuin kuka tahansa suomalainen mies. 

 

Siinä kun kuuntelin ja katsoin häntä, minulle tuli mieleen, että Putin on minua vain vähän vanhempi mies. Sanoin hänelle: "Sinä olet minua vain joitakin vuosia vanhempi. Putin vastasi: "Olen syntynyt -43, - marraskuussa". Ihmettelin hänen kommenttiaan, koska muistin lukeneeni hänestä Wikipediasta, että hän on syntynyt vuonna 1953. Miksi hän sitten sanoo syntyneensä marraskuussa -43, ja niin väittä itseään kymmenen vuotta vanhemmaksi kuin mitä hän oikeasti on? Sanoin hänelle lukeneeni hänestä, että hän on syntynyt -53, ja että olen katsonut myös videoita hänestä. Hän totesi: "Niin, olen syntynyt -52, - tammikuussa."

 

Jonkun aikaa keskusteltuamme hänen maatessa sohvassa ja minun istuessa häntä vastapäätä nojatuolissa, Putin sanoi: "Nyt meidän pitää alkaa jo nukkua." Ymmärsin, että hänellä on pitkä ja raskas työpäivä edessä, ja hänen täytyy saada levätä. Nousin ylös tarkoituksenani jättää hänet yksin. Silloin huoneeseen tuli eräs perheeni jäsen. Hän tuli saunasta iso pyyhe käärittynä ruumiinsa ympärille. Minä ajattelin, että ei Putin päässytkään vielä nukkumaan, koska perheeni jäsen pitäisi häntä hereillä vielä ainakin yhden tunnin. Ja niin siinä kävi, että hän jatkoi Putinin kanssa keskustelua, ja Putin kuunteli kärsivällisesti ja kohteliaasti.

 

Sitten minä heräsin ja huomasin, etten ollutkaan Suomessa kotitalossani. Olin omassa kodissani ja omassa sängyssäni. Putinkaan ei ollut kotitaloni sohvalla nukkumassa. Tai mistä minä sen tiedän? Enhän ollut Suomessa sitä toteamassa. Ehkä hän kuitenkin oli siellä. 

 

No, minkälainen Vladimir Putin oli? Hän oli ystävällinen, jopa kiltti, huomaavainen ja erittäin asiallinen, ei laskenut legendaa, vaan puhui asiallisesti asiaa. Ehkä hän ei kuitenkaan ollut aivan rehellinen, koska hän jäi kiinni kahdesta valheesta. Hänen mukaansa hänellä ei ollut varaa tavalliseen kapitaalituotteeseen. Hän valehteli myös syntymävuotensa. Ja vielä ihan viimeisenä valheena se -tammikuu???  Putin on syntynyt Wikipedian mukaan 7. lokakuuta 1952. Tässä unessa muistin syntymävuoden väärin. Siksi sanoin Putinille, että hän on syntynyt -53. 

 

LOPPUTUNNUSTUS

Koska tämä tapaaminen oli unta, minun olisi tietenkin pitänyt kirjoittaa alussa väittämäni tapaamiset lainausmerkkien sisäpuolelle. Mutta, jos olisin niin tehnyt, lukija olisi heti havainnut, että kyseessä on uni, eikä ehkä olisi lukenut kertomusta. Nyt ehkä joku luki tämän kertomukseni miettien, että mitä se jaikali nyt hopottaa. He heee! Suonette minulle anteeksi tämä vääryys.

 

Todettakoon tähän loppuun: Minä en yleensä näe unia julkkiksista, enkä varsinkaan maailman johtohenkilöistä keskustelemassa itseni kanssa. Mutta Putinista olen nähnyt unta muutaman kerran. Tässä "tapaamisessamme ja keskustelussamme" meillä ei ollut tulkkia. En tiedä mitä kieltä puhuimme mutta me ymmärsimme toisiamme. 

Skriv en kommentar: (Klicka här)

123minsida.se
Bokstäver kvar: 160
OK Skickar...
Se alla kommentarer

| Svar

Senaste kommentarer

07.08 | 10:48

Jag gillar också Heliga andens kraft

...
23.07 | 04:00

Pelastusta ei voi ansaita mitenkään. Se on Jumalan lahja meille Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta Jeesuksen Herraksi tunnustaminen pelastaa, Raamattu todista niin

...
22.07 | 12:38

Room 10 tunnustus ei ole lakia jota suorittamalla tienataan pelastus. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

...
17.12 | 22:39

Siunausta, tuo oli hyvä ja selkeä alustus. Vaikka saankin olla jo uskossa, mutta vahvistua voi Aina yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme

...
Du gillar den här sidan